Jyväskylä-lehti

Lyseo: ”Oppia omalla kielellä”

Keväällä 2007 kaupungin edustajat päättivät, että Lyseon juhlavuoden tulisi olla samalla koko Jyväskylän koululaitoksen ja oikeastaan koko suomenkielisen koulutuksen juhlaa. Juhlavuoden teemaksi päätettiin suomen kieli, liittyyhän Jyväskylä Suomen Ateenana monella tapaa suomenkielisen sivistyksen pohjan luomiseen.

Nyt juhlitaan suomenkielistä koululaitosta. Suomen kieli on äidinkielenä kuitenkin vain reilulle 5 miljoonalle ihmiselle. Lyseossa teemaa laajennettiin, sillä mm. IB-lukion vuoksi koulun arjessa on vahvasti läsnä monikielinen Suomi. Juhlavuoden keskiöön nostettiin kieli ja ihmisen suhde äidinkieleensä laajemmin kuin vain kansallisen historian näkökulmasta.

Kieli on ollut tärkeä teema muun muassa kaikille avoimissa studia generalia -luennoissa ja juhlamusikaalissa Ryöstetty kieli. Juhlakirja tutkii kieltä. Tekeillä on myös lukiolaisten dokumenttielokuva ihmisen suhteesta omaan kieleensä ja oman kansansa musiikkiin.
Kansainväliseen vastuuseen kasvaminen on UNESCO-koulu lyseon keskeisiä arvoja. Juhlavuonna lyseolaiset ovatkin keränneet kulttuurihankkeillaan varoja kumppanuuskoulunsa heimokieliprojektiin Ouagadougoussa.

Burkina Fasossa koulujärjestelmä perustuu entisen emämaan, Ranskan koulusysteemiin ja kieleen. Lyseolaisten taloudellisella tuella Wend Manegda on aloittanut heimokielen opetuskokeilun.

Vieraillessaan lyseossa burkinalaiset ihastuivat ajatukseen, että yhtä hyvin fysiikkaa kuin filosofiaakin voidaan opiskella näinkin pienen kansan omalla kielellä.
Sen oivalluksen toivoisi Lyseon juhlavuoden tuottavan meillekin, jotka helposti unohdumme pitämään sitä itsestäänselvyytenä.

Raili Kivelä


kuva: Vierailu Burkina Fasossa oli antoisa.

--------

Koulun menneisyydestä tulevaisuuteen

Usein vuosijuhlissa katsotaan taaksepäin. Koulun kansallisesti merkittävää historiallista roolia käsitellään myös Jyväskylän Lyseon juhlavuonna. Koulun tehtävä on kuitenkin katsoa ennen kaikkea eteenpäin, siksi juhlavuonna ovat painottuneet nykyoppilaiden luovat projektit.

Juhlavuonna lyseolaiset ovat monessa yhteydessä myös luoneet visioita siitä, miten lukioikäiset hahmottavat koululaitoksen tulevaisuuden. Ne ovat esillä myös oppilaskunnan järjestämässä juhlaviikon avajaistempauksessa Kompassilla maanantaina 29.9. klo 12.

Pääjuhlassakin historia on läsnä nykypäivän keinoin: Valo- ja videotaiteilija Teemu Määttäsen videolavastus kuljettaa Lyseon historiaa tyylitellysti oman aikamme visuaalisella kielellä.
Kuvaelma koulun historiasta esitetään tanssien. Petra Toropaisen ja Ollimatti Lajusen koreografiat liikuttavat 150 nykyoppilasta 1800-luvulta tulevaisuuteen. Matkaa siivittää ehkä yhden merkittävimmän lyseolaissäveltäjän, Väinö Raition sävellykset sekä kansainvälisesti palkitusta Flow Mo -ryhmästä tunnetun Lajusen musiikki, joka taatusti on nuoren sukupolven kieltä.

Raili Kivelä



Tämä juttu on julkaistu Jyväskylä-tiedotuslehdessä 3.9.2008.