Uimakausi alkaa tänä vuonna entistä turvallisemmin. Tuomiojärven uimarannalla on valvonta maanantaista perjantaihin klo 11–19 sekä lauantaisin ja sunnuntaisin klo 12–18.
Jyväskylän kaikille hoidetuille rannoille tuodaan pelastusrenkaat sekä kahden metrin vedensyvyyttä osoittavat poijut. Rannat tarkistetaan sukeltamalla ja talven aikana veteen joutuneet esineet poistetaan kahden metrin syvyydelle asti.
Uimaveden laatua tutkitaan tästä kesästä alkaen vähintään neljä kertaa kesässä ja tutkimusraportit ovat luettavissa rannoilla. Kesän ensimmäiset vesinäytteet otetaan kesäkuun puoliväliin mennessä, jolloin virallinen uimakausi alkaa.
Rannoille on asennettu viime syksynä uudet ilmoitustaulut, joihin tuodaan rannasta kertova opaste. Opasteessa on tietoa onnettomuustapauksia varten, muun muassa rannan osoite ja koordinaatit. Opasteesta voi myös tarkistaa rannan profiilin, sillä talven aikana lähes kaikki rannat on mitattu.
Ristikiven rannalla pääsee myös grillaamaan
Jyväskylässä on yksi ranta, jonne voi mennä uimaan koiran kanssa. Se sijaitsee Tourujoen Jyväsjärven puoleisessa päässä. Alue on aidattu ja siellä voi pitää koiran irti.
Muille hoidetuille uimarannoille ei voi ottaa koiraa tai muita eläimiä mukaan. Lintujen ruokkiminen uimarannoilla ei myöskään ole sallittua.
Ristikiven uimarannalla on grillipaikka, joka on vapaasti käytettävissä klo 8–22 joka päivä. Grillaaminen toimii omaehtoisesti niin, että jokainen tuo omat polttopuut mukanaan ja huolehtii pois lähtiessä, että paikka jää siistiin kuntoon.
Lisätietoja: www3.jkl.fi/yhdyskuntatoimi/kapu/uimapaikat
--------
Kaupungin liikuntapaikat ja -olosuhteet olivat kiinnostuksen kohteena toukokuun kahden viimeisen viikon aikana, jolloin 20 opiskelijaa seitsemästä Euroopan maasta tutustui jyväskyläläisiin liikuntajärjestelyihin ”Sport in the EU and its Member States” –intensiivikurssilla.
Opettajat tulivat Belgiasta, Leuvenin yliopistosta ja Liettuasta, Kaunasin liikunta-akatemiasta.
Kaupungin liikuntapalvelukeskus on osallistunut airemminkin runsaasti EU-rahoitteisiin kansainvälisiin hankkeisiin. Esimerkiksi AaltoAlvarin ekotehokkuutta kehittänyt ProMidnord –hanke ja liikuntavammaisten liikuntaa edistänyt Europe Without Barriers -tapahtuma.
Liikuntapalvelukeskuksen ja yliopiston yhteistyöstä saadaan jälleen tuloksia, kun syyskuussa Jyväskylässä pidettävä Europe Without Barriers –tapahtuma alkaa.
Sen valmisteluihin osallistuu muun muassa saksalainen opiskelija David Kotthaus yliopiston kansainvälisen liikuntahallinnon maisteriohjelman työharjoittelutehtävänään.
--------
Uimaopetuksesta rannoilla vastaa uimaseura Swimming Jyväskylä ry. Ryhmät kokoontuvat viisi kertaa viikon aikana maanantaista perjantaihin.
Alkeisryhmä on tarkoitettu 5–8– vuotiaille uimataidottomille lapsille. Tavoitteena on saada vesi tutuksi, oppia liuku, kellunta, uloshengitys veteen ja alkeisselkä sekä alkeismyyräuinti.
Jatko- ja vesipelastusryhmän vaatimuksena 10 metrin uimataito. Kurssilla opetellaan kaikkien uintilajien tekniikkoja. Lisäksi kurssilla harjoitellaan vedestä pelastautumista, tutustutaan jokamiehen pelastusvälineisiin ja opetellaan kuljettamaan tajutonta uhria.
Kursseille ilmoittaudutaan puoli tuntia ennen niiden alkua maanantaina uimarannalla tai ennakkoon puhelimitse ajalla 24–26.6. klo 14–17, p. 0400 787 739. Ilmoittautua voi myös sähköpostilla osoitteeseen uimakoulut@swim.fi
kesäkuun ajan. Kurssin hinta (20 euroa) maksetaan käteisellä uimaopettajalle kurssin alkaessa.
Uimakoulujen aikataulu ja rannat:
30.6.–4.7.
Tuomiojärvi: klo 10–11 alkeisryhmä, klo 11–12 jatko– ja vesipelastusryhmä
Lohikoski klo 13–14 alkeisryhmä, klo 14–15 jatko- ja vesipelastusryhmä
7.7.–11.7.
Sääksjärvi: klo 10–11 alkeisryhmä, klo 11–12 jatkoryhmä
Köhniö: klo 13–14 alkeisryhmä,
klo 14–15 jatkoryhmä
14.7.– 18.7.
Tikka: klo 10–11 alkeisryhmä,
klo 11– 12 jatkoryhmä
Sääksjärvi: klo 13–14 alkeisryhmä, klo 14– 15 jatkoryhmä
21.7.–25.7.
Tuomiojärvi: klo 10–11 jatkoryhmä, klo 11–12 alkeisryhmä
Tikka: klo 13–14 alkeisryhmä,
klo 14–15 jatkoryhmä
--------
AaltoAlvari järjestää kesäkuussa lapsille hauskoja uintikerhoja. Mustekalaklubissa ja vesipetoryhmässä (uimataito vähintään 25m) harjoitellaan uinnin eri osa-alueita, hyppyjä ja sukelluksia sekä pelataan erilaisia vesipelejä. Ryhmässä voi suorittaa uintimerkkejä.
Mustekalaklubin hinta on 25 euroa kymmeneltä tunnilta. Vesipetoryhmän hinta on 25 euroa kahdeksalta tunnilta.
Mustekalaklubi uimataitoisille
lapsille 2.–13.6. (10h)
ma–pe klo 14–15
Vesipetoryhmä 6–9-vuotiaille
lapsille 16.–19.6. (8h)
ma–to klo 12–14
Vesipetoryhmä 9–12-vuotiaille
lapsille 16.–19.6. (8h)
ma–to klo 14–16
Lisätietoja ja ilmoittautumiset p. 624 848.
Tämä juttu on julkaistu Jyväskylä-tiedotuslehdessä 27.5.2008.