Kulttuuriluotsi Tuula Rautio toi naapurinsa Pauliina Sinisalon ensimmäistä kertaa Jyväskylän taidemuseoon, vaikka tälle muiden paikkakuntien museot, kuten Punkaharjun Retretti ja Vapriikki Tampereella, ovatkin tuttuja. Pietarilaisten Mitkojen melankolinen tunnelma viehätti.Sinisalo on houkutellut Raution vastavuoroisesti Jokelan koululla viikoittain kokoontuvaan Jarmo Pihlavamäen vetämään karaoke-ryhmään. Kulttuuriluotsikoulutus on pitänyt Rautiota sen verran kiireisenä, ettei hän ole ehtinyt joka harjoitukseen. Laulutovereilleen hän on joutunut antamaan tarkan selonteon poissaoloistaan.
Nyt kultakurkkujen porukka on valmis heittäytymään hänen luotsattavakseen museovierailulle.
Kulttuuriluotsikoulutuksesta on ollut hyötyä Oulusta viime kesänä muuttaneelle Tuula Rautiolle. Hän hihkuu innosta puhuessaan Jyväskylän kulttuuritarjonnasta.
– Keski-Suomen museoiden yhteiset avoin museo -sivut ovat nyt tietokoneeni aloitussivuna. Sieltä löytyy tietoa museoiden tarjonnasta ja kokoelmista, myös saavutettavuudesta. Viimehetken menovinkit löytyvät sukkelaan, ja nettinäyttelyt sekä verkkojulkaisut ovat mielenkiintoisia, hän kertoo.
Lisätietoja:
Kulttuuriluotseja välittävät Vapari, Kilpisenkatu 1 puh. (014) 625 905 ja
Jyväskylän kaupunginkirjasto, Vapaudenkatu 39–41, 2. krs tietopalvelu.
Vapaaehtoistoiminta on maksutonta. www.avoinmuseo.fi
Kuva: Naapurin tarinointi hymyilytti Pauliina Sinisaloa. Hanne Laitinen
Hanne Laitinen
Tämä juttu on julkaistu Jyväskylä-tiedotuslehdessä 27.5.2008.