Jyväskylä-lehti

Eteläportista Jyväskylän uusi työpaikka- ja kauppakeskittymä


Teollisuus rakentaa jo alueelle, ensi vuonna käynnistymässä kauppakeskustyömaa

Keljonkankaalle on nousemassa uusi työpaikka- ja kauppakeskittymä, joka voi ajan mittaan kasvaa samaan kokoluokkaan kuin vanha Seppälän alue on tällä hetkellä. Työpaikkoja Eteläportin alueelle voisi sijoittua 2000–3000.

Kaupunkisuunnittelun tavoitteena on, että Eteläportista tulisi Jyväskylän seudun eteläinen kaupan ja työpaikkojen keskus.
– Nykyiset kauppa- ja työpaikka-alueet ovat pitkälti kaupungin pohjoispuolella, vaikka Keljonkangas on nopeimmin kasvavia kaupunginosia. Myös koko Jyväskylän seudulla tämä on keskeinen kasvusuunta, kaupunkisuunnittelun projektipäällikkö Jouni Mäkäräinen selvittää.

Pääosa Eteläportin rakentamisesta sijoittuisi Ysitien länsipuolelle – Keljon ABC-asemaa vastapäätä. Liikenteellisesti alue on hyvä, sillä moottoritie ja eritasoliittymä ovat jo valmiina.
– Tulevaisuudessa liikenteen sujuminen edellyttää kuitenkin uusien ramppien rakentamista sekä kaupungista että kaupungin suuntaan, Mäkäräinen sanoo.

Eteläportin alue on varattu kaupan toiminnoille maakuntakaavassa, nyt valmistellaan sitä tarkentavaa yleiskaavaa. Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi muutosluonnoksen huhtikuussa.

Moventas rakentaa jo

Yleiskaavaluonnos on nähtävillä 12.6. saakka ja kaavaehdotus valmistunee syksyllä.
– Kaupan hankkeiden asemakaavoitus tulee käynnistymään keskeisiltä osin jo alkusyksystä, Mäkäräinen kertoo.

Eteläportin alueelle rakennetaan parhaillaankin. Eteläosaan, aivan Muuramen rajaa vasten on tulossa Jykes Kiinteistöjen rakentamana Moventaksen uusi tuuliturbiinivaihdetehdas. Kyseessä lienee alueen laajoin teollisuushanke, sillä pinta-alaa uudella tehtaalla on yli 16 000 neliömetriä – suuren hypermarketin verran. Nykyiset Eteläportin alueella toimivat Kuusakosken kierrätyslaitokset sekä pienyrityksiä.
– Tarkoitus ei ole tehdä kaupungille etäpistettä. Keskusta ei ole kaukana, vain kuuden kilometrin päässä, eikä vapaita alueita ole tämän lähempää saatavissa, Mäkäräinen sanoo.
Kaupan rakentaminen sijoittuisi pääosin Ysitien ylittävän Eteläväylän länsipään ympäristöön.

Pohjoisosaan sijoittuisi häiriötä aiheuttamatonta työpaikkarakentamista sekä palveluja. Eteläosaan taas sijoittuisi alueen aiempien kaavojen tapaan teollisuusalue.
– Isoja teollisuuslaitoksia ei tulisi alueen muihin osiin, Mäkäräinen tarkentaa.
Teollisuuden ja kaupan alueiden välille luodaan katkos viheralueella. Myös Keljonkankaan ja Kolmisoppisen väliset latureitit huomioidaan.

Vaihtoehtoja kaavassa on Ysitien itäpuolella, moottoritien Eteläväylän ja Sohlberginkadun muodostamassa kolmiossa. Tämä kolmiokortteli varattaisiin joko pääosin kaupalle tai työpaikkarakentamiselle ja asuinkerrostaloille. Viimeksi mainittu ehdotus vastaa alueen nykyistä kaavoitusta, joka ei ole kuitenkaan toteutunut.

Valtaosa Eteläportin maa-alueista on kaupungin omistuksessa. Alue on pääosin metsää, omakotitaloja on muutama sekä suojeltava maalaistalon pihapiiri.

Kaupallisen alueen ensimmäisen vaiheen kehittäjiksi valittiin kaupunkisuunnittelulautakunnassa viime vuonna NCC Property Development sekä Lemconin ja Rakennus-Otavan yhteenliittymä.

Laajinta yksittäistä kaupan rakennushanketta suunnittelee Eteläväylän pohjoispuoliseen kortteliin rakennusliike NCC. 50 000 neliömetrin liiketiloihin sijoittuisi hypermarket ja lukuisia pienempiä liikkeitä. Kauppakeskuksen rakentaminen alkaisi ensi vuonna ja se valmistuisi 2011.
Kaikkiaan Eteläportin alueella mahtuisi 350 000 kerrosneliömetriä rakentamista. Tästä reilu puolet olisi työpaikka- ja teollisuusrakentamista, kaupalle varattaisiin vaihtoehdoista riippuen tilaa 160–180 000 kerrosneliötä.

Kuva: Yleiskaavaluonnoksen havainnekuvan mukaan suurimmat kaupan yksiköt sijoittuisivat Ysitien länsipuolelle (Korttelit KM-merkinnällä). Itäpuolen ”kolmiokortteliin” voisi sijoittua joko 2000 neliötä liiketiloja tai työpaikka- ja asuinrakentamista."

Mika Särkijärvi

Tämä juttu on julkaistu Jyväskylä-tiedotuslehdessä 27.5.2008.