Jyväskylä-lehti

Hevosvoimaa Raveissa ja Ralleissa

Heinäkuun lopulla, 25.–27.7. saapuvat suomenhevosten ystäseuraamaan Pohjoismaiden suurinta ravitapahtumaa, vuoden 2008 Kuninkuusraveja. Seuraavana viikonloppuna, 31.7.–3.8. kaupungin valloittaa Neste Oil Ralli ja maailman paras rallikansa.

Paikalle odotetaan kymmeniä tuhansia vieraita.

Neste Oil Ralli on FIA:n rallin MM-sarjan Suomen osakilpailu ja kauden 2008 yhdeksäs osakilpailu. Tapahtuma järjestetään nyt jo 58. kerran, ja se on valittu neljästi maailman parhaaksi MM-ralliksi.
Kuninkuusravit on suomenhevosten kauden pääkilpailu, joka on käyty vuodesta 1924 lähtien eri ravi­radoilla. Kolmen osakilpailumatkan perusteella kruunataan kuninkaalliset, paras ori ja paras tamma.

Yksityismajoituskohteita otetaan välitykseen sekä Kuninkuusravien että rallien aikaan.

Oheisohjelmana musiikkia

Kuninkaallinen iltajuhla järjestetään lauantaina 26.7. Jyväskylä Paviljongissa.

Perjantaina Paviljongin piha-alueella on raviaiheinen yleisökonsertti kello 17. Ensimmäinen tunti on omistettu lapsiperheille. Kello 18 alkaen seurataan screeniltä TotoTV-raveja Mikkelistä, jonne voi myös pelata. Ilmaiskonsertissa esiintyvät Isto Hiltunen ja Jenni Vartiainen.

Paikallisliikenne lisää Killerille tulevia vuoroja aamupäivän tunteina kello 10 ja 12 välillä. Tilausajobusseille on varattu raviradalta pienen kävelymatkan päästä urheilukenttä, jonne mahtuu sata linja-autoa.

Rallihuumaa Paviljongissa

Paviljonki ja sen ympäristö muuntautuu ravikansan kaikottua MM-tason kilpailukeskukseksi ja huoltoalueeksi. Kilpailukeskus avataan yleisölle torstaina 31.7. ja se on avoinna sunnuntaihin saakka.

Paviljongin alueella on tiedossa monenlaisia tapahtumia. Todelliselle rallifanille se kaikkein tärkein on itse huoltoalue, jossa tiimit tekevät pieniä ihmeitä – useita kertoja päivässä.

Pienempien suosikki Family World on hauskanpitoa ja herkuttelua pikkuväelle, isommille on tarjolla silmänruokaa RallyExpossa, joka tarjoaa yleisölle nähtäväksi tulevan vuoden autouutuudet, tarvikkeet ja autohifin huiput.

Paviljongin monet ravintolat takaavat, ettei rallikansan tarvitse viettää tätä vuoden vauhdikkainta moottoriurheiluviikonloppua nälkäisenä. Illalla bilekansa kokoontuu kaupungin parhaisiin bileisiin eli RallyPartyyn, jossa tänä vuonna kansan tanssijalkaa kutkuttavat muun muassa Sani, Puolikuu sekä Heikki Silvennoinen.

Upea ralliviikonloppu huipentuu maalilavalle sunnuntai-iltapäivänä, jolloin sorateiden kuninkaat saavat palkintonsa. Palkintojenjakoon on vapaa pääsy.

Lisätietoja:
www.nesteoilrallyfinland.fi


Kuva: 25.–27.7. pidettävät Kuninkuusravit on suomenhevosten kauden pääkilpailu. Sari Haapamäksi




Tämä juttu on julkaistu Jyväskylä-tiedotuslehdessä 27.5.2008.