Kylmä toukokuun tuuli ei haitannut reippaita 5–7-vuotiaita Hemuleita, kun ryhmä teki pienen retken Lohikosken rannalle ja palasi metsän keskellä olevaa pururataa pitkin takaisin päiväkotiin.
– Tuolla on kieloja. Ne on Suomen kansalliskukkia, tiesi eräs lapsista.
Matkan varrella nähtiin myös muun muassa rentukoita, vuohenputkia ja pihoissa kasvavia tulppaaneja ja narsisseja. Lisäksi pohdittiin erilaisia arvoituksia, joita aikuiset olivat kiinnittäneet matkan varrella oleviin puunrunkoihin etukäteen.
– Tässä lukee, että ”keväällä herään talvihorroksesta...”, lastentarhanopettaja Leena Rikkola aloittaa.
– Siili, karhu, käärme, ehtivät lapset jo luetella.
– ”... ja kiemurtelen tielle loikoilemaan!”
– Käärme, kuuluu varma vastaus.
– Entä tämä: ”Mitä linnulla on sulkien alla”?
– Untuvia, kertovat lapset.
Moni Hemuli oli kukkien lisäksi kiinnostunut niljakkaammistakin luonnon asioista. Väinö ja Maija käänsivät innoissaan kiviä, joiden alla luikerteli monta multaista kastematoa.
– Vau mikä puu, toteaa Alina, kun parijono saapuu pururadalle ja kohtaa vanhan männyn, jonka runko on lähes metrin paksuinen ja myhkyräinen.
Nuoremman männyn runko oli haljennut.
– Minä asun lähellä ja kuulin, kun oli ukkonen ja täältä kuului kräts, kun salama iski tähän puuhun, tiesi Leevi kertoa. – Sitten kun tuli jalkapalloharkoista pyörällä, tästä ei voinut ajaa, kun oksa oli tässä polulla.
Asuinalueen keskellä oleva pururadan metsästä löytyy myös sinne kuulumattomia asioita kuten rikkinäinen polkupyörä, tyhjiä mehupurkkeja ja muita roskia. Ihan tolloa puuhaa, lapset toteavat.
– Kerran löydettiin autonpenkki, kertoo Leevi.
– Ja hammasharja lammelta, nauraa Alina. – Olikohan joku käynyt pesemässä hampaansa siellä...
Lauri pitää luonnossa liikkumisesta muulloinkin. Hän suosittelee sellaista ötököiden tutkimistapaa, jossa kukaan ei vahingoitu.
– Ötökän voi laittaa paperin päälle ja ottaa siitä kuvan ja päästää sitten vapaaksi. Kuvasta voi sitten tutkia sitä vaikka eläinkirjan kanssa, Lauri toteaa.
Metsänreunassa näkyy vain vilahdus, kun kymmenvuotiaat Katariina Kuki, Jenni Katajamäki ja Nelli Nygård löytävät Kanavuoren luontopolun lähtöpaikan.
– Kuka ekana portailla, kuuluu huuto. Aikuiset askeltavat läähättäen perässä.
Jyrkkä kivikkoinen nousu on haaste, joka palkitsee. Sadan metrin korkeudessa olevilla kallioilla on hyvä levähtää ja kirjoittaa nimet vuoren ”vieraskirjaan”. Polku jatkuu viettäen alaspäin, luonto käy vehreämmäksi ja lehtomaisemmaksi. Vasemmalle kääntyy viitta, jossa lukee ”Pikku-Leuhu”.
Taas kiivetään ja hikoillaan, kunnes edessä avautuvat hienot näkymät yli sinisen Leppäveden. Jyrkänteiden partaalla oleva Pikku-Leuhun kallio on hiukan pelottava ja samalla vaikuttava paikka. Männyn kelo sojottaa kohti taivasta, reunamat ovat hurjat ja jollei kalliolla kulje varovasti, saattaa jalka pudota kivien välisiin halkeamiin.
– Tuolla näkyy uimaranta, tytöt kiikaroivat.
– Jos se on Vaajakosken uimaranta, siellä on hei 10 metrin hyppytorni, Nelli tietää.
Paluumatkalla tytöt paljastavat, että luontoretkissä on parasta hyvä seura – ja siltä se neitien puheenporinasta päätellen vaikuttaakin. He myöntävät, että koiranulkoilutusten lisäksi ei nykyisin juuri tule lähdettyä metsään. Nelliä kiinnostaa eniten jalkapallo, Kataa voimistelu ja ratsastus ja Jenniä telinevoimistelu.
– Ennen tehtiin majoja ja kerättiin käpyjä ja keppejä. Mutta nyt me ollaan teinejä, on muutakin tekemistä, Jenni heittää.
– Ai niinku tietokoneella pelaamista, naurahtaa Kata.
Kanavuoren retken paras paikka heidän mielestään oli Pikku-Leuhu. Rinteiden jyrkkyys oli hiukan huono puoli sekä ylös noustessa että alas tullessa. Mutta sitä mukavampaa oli päästä ylhäällä kalliolle aurinkoon lepäämään ja eväitä syömään sekä alas rannalle kokeilemaan, voisiko Leppäveden veteen jo heittää talviturkin.
Lisätietoa:
http://jyvaskylanseutu.fi/matkailu/aktiviteetit/kesa/patikointi
Kuva (yllä): Lastentarhanopettaja Leena Rikkola teki retken Lahjaharjun päiväkodin Hemulit-ryhmän lasten kanssa päiväkodin lähimaastoon. Petteri Kivimäki
Kuva (alla): Jenni Katajamäki, Nelli Nygård ja Katariina Kuki pysähtyivät Pikku-Leuhussa. Petteri Kivimäki
Arja Liinamaa
Tämä juttu on julkaistu Jyväskylä-tiedotuslehdessä 27.5.2008.