Jyväskylä-lehti

Siisti kaupunki on yhteinen asia

Kesällä ilmojen lämmittyä katukuvassa yleistyvät hylätyt kesäkoirat eli olutpullojen mäyräkoira- ja sixpackpakkausten kartonkikuoret. Mäyräkoirien kuoria vastaan taistellaan tänä kesänä Älä jätä kesäkoiraa – Mäyräkoirien kuoret eivät kuulu luontoon -tiedotuskampanjalla.

Näkyvyyttä tärkeälle asialle

Kampanjaan voi törmätä Jyväskylän seudulla tulevana kesänä muun muassa erilaisissa yleisötapahtumissa ja paikallisliikenteen linja-autoissa. Älä jätä kesäkoiraa -julisteita tulee esille niin kesätapahtumiin kuin hyötykeräyspisteisiinkin.

Kampanjassa pääsevät esille huhtikuussa päättyneen, toisen asteen opiskelijoille suunnatun juliste- ja kirjoituskilpailun voittajatyöt.

Voittajajulisteen suunnitteli Laukaan lukiota käyvä Jouni Ruotsalainen. Voittajatöihin voi käydä tutustumassa Jyväskylän kaupunginkirjastossa 2.–20.6., jolloin esillä on roskaantumis- ja ilkivalta-aiheinen Sotkutonta päivää! -näyttely.

Kuinka toimia, jos kohtaat hylätyn kesäkoiran?

Kesäkoirakampanja on suunnattu erityisesti nuorisolle. Sen vuoksi kampanjamarkkinointi on pyritty kohdistamaan sinne, missä nuoretkin liikkuvat, kuten linja-autoihin ja nettiin. Kampanjasivuilta www.alajatakesakoiraa.fi löytyy muun muassa toimintaohjeet, kuinka toimia, jos löytää väärään paikkaan eksyneen kesäkoiran sekä valokuvia hylätyistä kesäkoirista. Kuvan lähettäneille on luvassa myös pieniä yllätyspalkintoja.

Eksyneitä mäyräkoiraperheen jäseniä voi bongata myös Facebookista, ja siellä voi kutsua kaverinkin mukaan vastustamaan mäyräkoirien heitteillejättöä, kertoo koordinaattori Anna Sarkkinen JAPA ry:stä. JAPA ry toimii kampanjan suunnittelijana ja toteuttajana.

Asukkaat tarttuivat siivoushaasteeseen runsaslukuisina

Oman asuinympäristön siisteyteen ja viihtyisyyteen voi jokainen kaupunkilainen vaikuttaa omilla teoillaan ja asenteillaan. Tänäkin vuonna jo perinteiseen kevätsiivoustempaukseen osallistui satoja vapaaehtoisia asukkaita, jotka keräsivät talven aikana kertyneitä roskia julkisilta alueilta kuten lähimetsistä ja rannoilta.

Roskaa saatiin kerättyä aktiivisten talkoolaisten ansiosta yhden päivän aikana satoja säkkejä. Talkoiden järjestäjät, Jyväskylän kaupunki ja JAPA ry, kiittävät talkooväkeä runsaslukuisesta osallistumisesta yhteiseen siivoustempaukseen!

Tänä vuonna roskaamiseen kiinnitetään kaupungissa erityistä huomiota keväällä käynnistyneen Sotkutonta päivää! -kampanjan myötä. Neljän kunnan yhteistyönä syntyneellä kampanjalla pyritään vähentämään roskaamista ja ilkivaltaa. Jyväskylän kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja kampanjan suojelija Henna Virkkunen haastaa kaikki asukkaat mukaan kampanjaan tekemään yhdessä siistimpää ja viihtyisämpää kaupunkia:
– Jyväskylässä on julkisilla alueilla yhteensä yli 900 roska-astiaa, joten lähin roskis ei ole koskaan liian kaukana, Virkkunen muistuttaa.

Kampanjasivustot:
www.sotkutontapaivaa.fi
www.alajatakesakoiraa.fi


Kuva (yllä): Jouni Ruotsalainen Laukaan lukiosta suunnitteli voittoisan kilpailujulisteen, josta tehtiin ”Älä jätä kesäkoiraa – Mäyräkoirien kuoret eivät kuulu luontoon” -kampanjajuliste.
Kuva (alla) Jyväskylän ammattiopistoa käyvän Antero Kurikan kilpailutyöstä painatetaan postikortteja kesäkoirakampanjaa varten.


Kati Kankainen

Tämä juttu on julkaistu Jyväskylä-tiedotuslehdessä 27.5.2008.