Jyväskylä-lehti

Teknologista osaamista inhimillisessä mittakaavassa

Internet on tärkeä kanava Keski-Suomen kansainvälisessä markkinoinnissa

Keski-Suomen kansainvälisen vetovoimaisuuden ja tunnettavuuden edistämisessä internetillä on tärkeä rooli. Maakunnan markkinointisivut avattiin viime vuoden lopulla osoitteessa www.humantechnology.fi.
– Sivujen ulkoasulla halutaan viestiä raikkaasti ja rohkeasti mahdollisuuksien maakunnasta, joka on jo valmiiksi kansainvälinen, sanoo Kansainvälistyvä Keski-Suomi -hankkeen kv-tiedottaja Eeva Helameri Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy:stä.

Internetsivuston pääkohderyhmä ovat yritykset, jotka haluavat sijoittua tai sijoittaa Keski-Suomeen tai etsiä täältä yhteistyökumppaneita.
– Meillä on aitoa huippuosaamista teknologian alalla sekä toimivat yhteistyöverkostot. Eri toimijoiden tiivis yhteistyö tuo päätöksentekoon joustavuutta ja tehokkuutta. Keski-Suomi on helppo paikka toimia yrittäjänä, ja tämä on eloisa, ihmisen kokoinen paikka asua.

Sivuston keskeisiä kohderyhmiä ovat myös kansainväliset opiskelijat ja matkailijat, joille nuorekkaalla opiskelumaakunnalla upeine maisemineen on paljon annettavaa.
Sivusto täydentyy tänä vuonna suomenkielisellä osuudella, johon kerätään tietoa yrityksille tarjottavista kansainvälistymispalveluista Keski-Suomessa.

– Kartoitamme parhaillaan, millaisia julkisia ja yksityisiä palveluita maakunnassa on jo tarjolla ja millaisia palveluita tulisi lisätä sekä miten yritysten tarpeisiin voitaisiin vastata entistäkin paremmin.

Kansainvälinen ilmapiiri vetosi

Stafix Oy:n toimitusjohtaja, yrittäjä José Ayala muutti Ecuadorista Jyväskylään opiskelemaan kansainvälistä kauppaa. Jyväskylä valikoitui opiskelupaikaksi kansainvälisen ilmapiirin ja opiskelijakaupungin maineen vuoksi. Seutukunnan myönteinen ilmapiiri on näkynyt myös yritystoiminnassa.
– Julkiset ja yksityiset tahot ovat olleet yhteistyöhaluisia ja auttaneet kehitystarpeissa. Viimeksi olin yhteydessä Jykesiin, koska tarvitsemme isommat toimitilat.

Stafix Oy:n päätuote on polypropeenikalvo, joka kiinnittyy mille tahansa pinnalle ilman liima-aineita tai kemikaaleja. Tuote on ympäristöystävällinen ja käyttäjäystävällinen, koska se on helppo asentaa sekä poistaa. Stafix-kalvo sopii esimerkiksi mainosjulisteisiin ja suoramarkkinointiin.
Stafixin asiakkaat ovat painotaloja ja mainostoimistoja.

Tähän asti päämarkkina-alueena on ollut Suomi, mutta jatkossa yritys tähtää voimakkaasti kansainvälisille markkinoille.
– Pääomasijoittaja Midinvest Management Oy tulee yrityksen osakkaaksi, mikä mahdollistaa ja nopeuttaa vientitoimintaa. Olemme löytäneet hyviä yhteistyökumppaneita muun muassa Saksasta ja Ranskasta.

Stafix on kansainvälinen yritys myös henkilökuntansa osalta. Yrityksessä työskentelee Ayalan lisäksi suomalainen, saksalainen ja ranskalainen henkilö. Tiimin jäsenillä on hyvät kontaktit omiin kotimaihinsa, mikä helpottaa yhteyksien luomista näihin maihin.


Kuva: Stafix Oy:n ecuadorilainen toimitusjohtaja José Ayala on kokenut Jyväskylän seudun yrittäjyysilmapiirin myönteiseksi ja kannustavaksi. Yrityksen kansainväliseen tiimiin kuuluvat myös Aleksi Rastela ja Jean Petitat. Tiina Mutila

Pia Tervoja

Tämä juttu on julkaistu Jyväskylä-tiedotuslehdessä 27.5.2008.