Jyväskylä-lehti

Koulujen remonttiruuhka haastaa Uutta Jyväskylää

Jonossa lähivuosille 15 koulun peruskorjaus- ja uudisrakennushanketta

Koulujen remonttiruuhka on Uuden Jyväskylän suuri haaste. Pahimpia ongelmia ovat sisäilmaongelmista kärsivät suuret koulukeskukset: Palokan ja Keski-Palokan koulut sekä Vaajakosken yläkoulu ja lukio. Kaupungin puolella vastaavia ongelmia on Lyseossa ja Huhtasuon koululla.

Kaupungissa lähivuosien remonttilistalla on kaikkiaan neljä koulua, lisäksi Säynätsaloon ollaan rakentamassa kokonaan uutta päiväkoti-alakoulua ja Puistokoululle laajennusta sekä päiväkotia.

Maalaiskunnassa peruskorjausta odottaa lisäksi kolme pienempää koulua, Vaajakosken Janakan koulua korjataan parhaillaan.

Korpilahdella taas on alkamassa Tikkalan päiväkoti-koulun rakentaminen. Valmistuessaan se korvaa Patajärven sekä Saukkola-Sarvenperän kyläkoulut.
Kaikkiaan kouluinvestointeja olisi jonossa neljälle seuraavalle vuodelle 120 miljoonan euron arvosta, kun tuon summan pitäisi riittää Uuden Jyväskylän kaikkiin talonrakennusinvestointeihin.
– Tilanteen poikkeuksellisuus johtuu osittain maalaiskunnan akuuteista kohteista, kaupungin kiinteistöjohtaja ja Uuden Jyväskylän tilapalvelun johtaja Esko Eriksson sanoo.
– Hyvin monta rakennusta on nyt selvässä peruskorjausiässä, kiinteistöpäällikkö Pentti Arjotie maalaiskunnasta vahvistaa.

Eriksson listaa valintojen pohjaksi jo kuntaliitossopimuksessa määritellyt tavoitteet: kaikille koululaisille mahdollisimman nopeasti terveet koulutilat, peruskoululaisten koulupolut lyhyiksi sekä tiukka taloudenpito eli tarkat ja mahdollisimman niukat investoinnit.
– Ne ovat haastavia tavoitteita, Eriksson toteaa.

Lukiosta ratkaisu ensin

Uuden Jyväskylän sivistysasioista vastaava apulaiskaupunginjohtaja, maalaiskunnan kunnanjohtaja Arto Lepistö toteaa, että ensimmäisenä on ratkaistava Palokan ja Vaajakosken kouluolot. Tästä on sovittu jo kuntien yhdistymissopimuksessa.

Jotta eurot saataisiin seinistä toimintaan, suunnitelmat lähtevät liikkeelle Vaajakosken ja Palokan sekä Jyväskylän Voionmaan lukioiden siirtämisestä Viitaniemeen. Vastikään remontoidut tilat saataisiin käyttöön ammattiopiston toimintoja uudelleen sijoittamalla. Tällä keinoin säästyttäisiin 17,5 miljoonan euron rakennusinvestoinneilta uusiin lukiotiloihin.
– Se vaikuttaa oleellisesti myös perusopetukseen. Silloin esimerkiksi Vaajakoskella investoitaisiin vain yläkoulun peruskorjaukseen tai uudisrakennukseen, Lepistö selventää.

Palokkaan taas voitaisiin rakentaa nykyisen koulukeskuksen tilalle uusi rakennus yläkoulun, kansalaisopiston ja kirjaston käyttöön.
– Suunnittelu voidaan aloittaa heti kun päätökset tehdään, jolloin uusi Palokan koulu olisi valmis keväällä 2011, Esko Eriksson arvioi.
– Oleellisempaa kuin lukioiden sijainti on se, että päästään koulujen visaisesta tilanteesta eteenpäin, maalaiskunnan valtuuston puheenjohtaja Pauli Partanen sanoo.

Lukiokoulutus on kuntaliitossopimuksen mukaan siirtymässä syksyllä 2010 Jyväskylän koulutuskuntayhtymän järjestettäväksi. Tällöin lukioiden käytössä olisivat myös Viitaniemen tilat.

Jos lukiot jatkaisivat nykyisillä sijoillaan, arvioidaan lukion osuudeksi koulun korjauskustannuksista Vaajakoskella 4 miljoonaa ja Palokassa 5 miljoonaa euroa. Voionmaan lukiotilojen peruskorjaus maksaisi 9,7 miljoonaa.

Taustalla ovat myös toisen asteen koulutuksen voimakkaat muutokset. Viime vuosina esimerkiksi isot lukiot laajoine kurssitarjontoineen ovat alkaneet vetää oppilaita entistä laajemmalta alueelta. Lisäksi jo keskikokoisen lukion kokoinen joukko nuoria suorittaa ammatillisen ja lukiotutkinnon yhdistelmää.

Lepistö korostaa, että lukiovalinta on vapaa, jolloin siihen vaikuttaa myös oppilaitoksen maine.
– Nyt on hankala vetää johtopäätöksiä siitä, mikä lukioista vetää oppilaita ja mikä ei, sillä sisäilmaongelmat ovat saaneet opiskelijat aprikoimaan kannattaako maalaiskunnan lukioihin hakeutua, Lepistö pohtii.

Kouluverkkoselvitys valmistuu syksyllä

Lukiopäätösten jälkeen ovat vuorossa peruskoulut. Parhaillaan kootaan tietoa muun muassa asukasmääristä, rakentamisesta ja muista muuttujista, joiden perusteella uuden kunnan eri alueiden tulevia oppilasmääriä voidaan ennakoida.
– Se on työläs vaihe. Apuna oleva konsultti arvioi että kesä-heinäkuussa on koossa sellaiset faktat että tietojen luotettavuus on riittävä, Lepistö kertoo.
Näillä näkymin koko uuden kunnan kouluverkkoselvitys valmistuisi siten, että tuloksia voitaisiin esitellä syyskuussa.
– Silloin ehdittäisiin saada ensi vuoden talousarvion valmisteluun tiedot, mitkä ovat koulujen tärkeimmät peruskorjaus- ja uudistushankkeet, Lepistö sanoo.

Vahvistuksen kouluverkkoratkaisuille antaa Uuden Jyväskylän valtuusto, joka päättää investointiohjelmasta ensimmäisessä kokouksessaan 3. marraskuuta.

Syksyyn saakka ei kuitenkaan tarvitse arvuutella missä koulussa seuraava lukuvuosi alkaa. Käytännössä kaikkien kolmen kunnan koulut jatkavat toimintaansa entiseen tapaan ja tiedot remontissa tai käyttökiellossa olevien rakennusten väistötiloistakin ovat olemassa.
– Kanavuoren koululaiset jatkavat jo pari vuotta käytössä olleessa väistötilassa Vaajakoskella, Vaajakosken lukio Harjulla Jyväskylän keskustassa ja Vaajakosken yläkoulu parakeissa Vaajakoskella. Lisäksi Keski-Palokan koulu siirtyy Mankolan väistötiloihin 2009. Pysyviä ratkaisuja tehdään vasta kouluverkkotarkastelun perusteella, Lepistö sanoo.

Lukioista liikkeelle

Uuden Jyväskylän kouluverkkoselvityksestä on valmistunut ensimmäisenä lukioita koskeva osio. Koulutilojen käyttöön vaikuttavat lukiopäätökset halutaan tehdä ensin, jotta peruskoulujen välttämättömät remontti- ja uudisrakennushankkeet saataisiin liikkelle pikaisesti.

Selvitystä tehnyt konsulttitoimisto Haahtela-Kehitys on käyttänyt lähtötietoina mm. yhteishakutilastoja, väestöennusteita sekä kuntien perustietoja.
Lukioon menee noin puolet ikäluokasta, jolloin lukiopaikkoja tarvitaan Uudessa Jyväskylässä 2600. Tavoitekoko lukioilla on 300–600 opiskelijaa.

Perusopetus halutaan järjestää jatkossakin mahdollisimman lähellä kotia, mutta aikuisikää lähestyvien lukiolaisten opetusta voitaisiin keskittää Viitaniemen kampukselle.

- Voionmaan lukio (533), nyt Harjulla toimiva Vaajakosken lukio (250 opiskelijaa) ja Palokan lukio (180) siirtyisivät vuonna 2010 Viitaniemen kampukselle ammattiopistolta vapautuviin tiloihin. Kokonaisuudesta tulisi 7-sarjainen noin 650 oppilaan lukio.
- Lyseon lukion (620) koko voisi kasvaa tilaremontin myötä noin 740 opiskelijaan. Lukiossa olisi 7-sarjainen, jonka lisäksi kansainvälistä IB-lukiota kävisi 75 opiskelijaa.
- Cygnaeus-lukio (530) jatkaisi nykyisen kokoisena Viitaniemessä.
- Tikkakosken ilmailupainotteinen lukio (118 opiskelijaa) voisi kasvaa lähes 200 opiskelijan kokoiseksi. Lukio olisi kaksisarjainen.
- Korpilahden lukio (61) voisi kasvaa yli 90 opiskelijan suuruiseksi, mutta säilyisi 1-sarjaisena.
- Lisäksi kaupungissa toimii Normaalikoulun lukio (252) ja Rudof Steiner -koulun lukiovaihe (64). Kaksoistutkintoa (ammatillinen + ylioppilastutkinto) suorittaa 480 opiskelijaa.

Uuden Jyväskylän kuntaliitoksen työvaliokunta on hyväksyi 26.5. lukioraportin jatkosuunnittelun pohjaksi. Ensi vuoden kouluinvestoinneista päättää Uuden Jyväskylän valtuusto marraskuussa.


Kuva: Sisäilmaongelmista kärsivä Palokan koulu odottaa peruskorjausta tai vuonna 1977 valmistuneen koulutalon korvaavaa uudisrakennusta. Koulua esittelemässä vs. rehtori Tuija Hakkarainen. Petteri Kivimäki.

--------

Uuden Jyväskylän kouluremontit

Palokan koulu
Peruskorjaus tai uudistus suunniteltu alkavaksi 2009–2010.

Keski-Palokan koulu
Peruskorjaus suunniteltu alkavaksi vuonna 2009, oppilaat 2009 syksyllä Mankolaan.

Vaajakosken koulu
Evakossa parakeissa. Peruskorjaus tai uudisrakennus suunniteltu valmistuvaksi 2011.

Liinalammin koulu, Tikkakoski
Peruskorjaus suunniteltu alkavaksi 2009.

Tyyppälän koulu
Peruskorjaus suunnitteilla.

Kanavuoren koulu
Uuden koulu-päiväkodin rakentaminen suunnitteilla. Koululaiset väliaikaistiloissa Vaajakoskella.

Janakan koulu, Vaajakoski
Peruskorjaus valmistuu vuoden päästä. Koululaiset väliaikaistiloissa Vaajakoskella.

Viitaniemen koulu
Peruskorjaus valmistuu tänä vuonna.

Säynätsalon koulu
Uudisrakennuksen työt suunniteltu aloitettavaksi 2009.

Lyseo
Peruskorjaus suunniteltu alkavaksi 2010.

Keltinmäen koulu
Peruskorjaus suunniteltu alkavaksi tänä vuonna.

Lohikosken koulu
Peruskorjaus suunniteltu alkavaksi tänä vuonna.

Huhtasuon koulu
Peruskorjaus suunnitteilla.

Puistokoulu, Jyväskylä
Lisärakennuksen työt alkamassa 2009.

Tikkalan koulu, Korpilahti
Uudisrakennus suunniteltu alkavaksi tänä kesänä.

Mika Särkijärvi

Tämä juttu on julkaistu Jyväskylä-tiedotuslehdessä 27.5.2008.