Jyväskylä-lehti

Silput - muut

Jyväskylän viikolla mitalisadetta

Maaliskuun lopulla syntymäpäiväviikon tapahtumissa jaettiin satoja huomionosoituksia, palkintoja ja mitaleja. Suurimman joukon muodostivat yli 300 urheilijaa ja valmentajaa, jotka olivat saavuttaneet suomenmestaruuden. Noin 120 kaupungin työntekijää sai ansiomerkin 20 tai 30 vuoden työstä.

Vuoden esimies -palkinto myönnettiin Halssilan koulun rehtori Meri Lumelalle. Vuoden työntekijä -palkinto myönnettiin perhepäivähoidon varahoitaja Ulpu Hentilälle.

Vuoden kehittäjä -palkinto myönnettiin Altek Aluetekniikalle. Liikelaitoksessa toteutettiin viime vuoden aikana onnistuneesti merkittävä rakenteellinen uudistus.

Vuoden 2007 työsuojelupalkinto myönnettiin Jyväskylän kaupunginteatterin näyttelijöiden työsuojeluasiamies näyttelijä Hannu Lintukoskelle ja tekniikan työsuojeluasiamies Reijo Luomaalle.

Jyväskylän kaupunginhallitus myön­si 20:nnen Jyväskylä-mitalin yrittäjä, kotiseutuneuvos Kauko Sorjoselle toiminnasta, joka on edistänyt kaupungin aineellista ja henkistä kehitystä.

Kaupungin Hyvä kansainvälistyjä -palkinnon sai Jyväskylä Sinfonia, jonka ylikapellimestarina toimii ranskalainen Patrick Gallois. Ohjelmistossa on ollut ulkomaalaisten nykysäveltäjien teoksia ja kantaesityksiä, orkesteri on tehnyt ulkomaankiertueita ja kutsunut kansainvälisiä kapellimestareita ja solisteja Jyväskylään.

--------

4H-yhdistyksestä kesätyöntekijöitä ja kesätöitä

Jyvässeudun 4H-yhdistys tarjoaa noin 40-50:lle jyväskyläläiselle tai Jyväskylän maalaiskunnassa kirjoilla olevalle nuorelle kesätyömahdollisuutta tulevana kesänä.

Nuorten tulee olla 16-28 -vuotiaita. Työjaksot vaihtelevat 80-150 tunnin välillä. Ensisijalle asetetaan nuoret, jotka ovat itse etsineet työpaikan. Kesätyöhakemusten tulee olla yhdistyksen toimistolla viimeistään ­
30. huhtikuuta.

Vaivaton tapa saada kesätyövoimaa

Työntilaajalle kesätyöllistäminen Jyvässeudun 4H-yhdistyksen kautta on vaivaton ja edullinen tapa saada motivoituneita nuoria töihin. Työntilaajana voivat toimia yksityis- ja pienyritykset, taloyhtiöt, yhteisöt, yhdistykset ja yksityiset henkilöt, joiden kotipaikka on Jyväskylä tai Jyväskylän maalaiskunta.

Työntilaajien tulisi ilmoittaa työvoiman tarpeestaan 30. huhtikuuta mennessä.
Kesätyöllistäminen toteutetaan yhteistyössä Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan työllistämisyksiköiden kanssa. Kesätyösuhteissa Jyvässeudun 4H-yhdistys toimii nuorten työnantajana ja huolehtii näin ollen työnantajan velvoitteista. Yhdistys laskuttaa työn tilanneelta yritykseltä tai vastaavalta noin 60 prosenttia työllistämiskustannuksista. Kustannusten loppuosa katetaan kaupungin ja maalaiskunnan tuella.

Lisätietoja ja kesätyönhakulomakkeita:
www.jyvasseudun4h.fi tai toimisto (Kilpisenkatu 8), p. 666 481, 040 585 6605, tyopalvelu@jyvasseudun4h.fi

--------

Voimme hyvin mutta voimmeko vaikuttaa?

Keski-Suomen hyvinvoivimmat ihmiset löytyvät Jyväskylän seutukunnasta. Tämä kävi ilmi Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto ry:n toteuttamasta ”Hyvinvointi, palvelut ja elämänlaatu Keski-Suomessa” -tutkimuksesta, johon vastasi yli 2200 keskisuomalaista.

- Seudultamme löytyy niitä tekijöitä, jotka ovat yhteydessä hyvinvointiin: korkeaa koulutustasoa ja taloudellista toimeentuloa, hyvää luonnonympäristöä ja vilkasta kulttuuritoimintaa, kehitysjohtaja Sakari Möttönen toteaa.

Hyvinvointi kuitenkin kasaantuu, eikä sitä riitä kaupungin kaikille asuinalueille niin kattavasti kuin toivoisi. Myös luottamuksessa yhteiskuntaan on tutkimuksen mukaan selviä puutteita.

- 86 prosenttia pitää oikeudenmukaisuuden toteutumista tärkeänä arvona, mutta vain 41 prosenttia uskoo sen toteutumiseen. Joka kolmas on sitä mieltä, että omat vaikutusmahdollisuudet yhteiskuntaa koskeviin asioihin ovat heikot, totesi Anne Astikainen Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitosta.

Sakari Möttösen mukaan lukemat vaativat huomiointia kaupungin päätöksenteossa.
- Järjestötoiminnalla pystytään vahvistamaan luottamusta omiin vaikutusmahdollisuuksiin. Kaupunki pyrkii parantamaan järjestöjen toimintaedellytyksiä. Tavoitteena on, että yleishyödyllisille yhdistyksille voidaan tarjota edullisia tai ilmaisia kokoontumistiloja esimerkiksi kouluista. Tämä ei kuitenkaan riitä, eikä se että kaupunki ostaa kolmannelta sektorilta palveluja. Tärkeää on että kaupungin ja järjestöjen välillä on aitoa yhteistyötä, arvostusta ja vuorovaikutusta, Sakari Möttönen sanoo.

Kaupungissa tehdään parhaillaan tilakartoitusta, jolla selvitetään, millä asuinalueilla kokoontumistiloista on puutetta ja miten ongelma voitaisiin ratkaista.



Tämä juttu on julkaistu Jyväskylä-tiedotuslehdessä 16.4.2008.