Jyväskylä-lehti

Silput - muuta

Talousarvio hyväksytty

Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Jyväskylän kaupungin vuoden 2008 talousarvion hallituksen esittämässä muodossa.
Tuloveroprosentiksi vahvistettiin 18,50, eli sama kuin vuonna 2007.

Investoinnit suunnataan esityksen mukaisesti erityisesti peruspalveluihin. Vuosikatteella mitaten kaupungin talous on saatu tasapainoon. Tarkan talouden aikaa on silti syytä jatkaa. Myönteinen vire on menossa ja yrityselämä on vilkasta.

Kaupungin talousarvioon voi tutustua osoitteessa www.jyvaskyla.fi/info/talous.

--------

Ensimmäinen aloite heitettiin päättäjille

Ensimmäinen Aloitekanavan seulan läpäissyt aloite on lähetetty päättäjille. Nuoret ehdottavat nuorisolipun perustamista bussiliikenteeseen tai lastenlipun ikärajan nostamista. Aloite lähetettiin yhdyskuntatoimen kirjaamoon, jossa sitä käsitellään tavallisen kuntalaisaloitteen tavoin.

Erillisellä nuorisolipulla alle 18-vuotiaita kannustettaisiin käyttämään julkisia kulkuneuvoja. Joukkoliikenteen käytöstä kehittyisi tapa, joka kenties jatkuisi ajokortin hankinnan jälkeenkin.

Aloitteessa kiinnitettiin huomiota myös bussilipun kalliiseen hintaan. 2,7 euroa on kallis etenkin nuorten maksettavaksi.

Nuoret huomauttavat, että liikenteen vähenemisellä on yhteys ilmanlaadun paranemiseen. Pienet asiat ovat tärkeitä ilmastonmuutoksen torjumisessa.

Nuorten Foorumin hallitus jätti kesäkuussa Jyväskylän Liikenteelle aloitteen nuorisolipusta ja lastenlipun ikärajan nostamisesta. Adressin allekirjoitti 964 henkilöä.

Aloitekanava on verkkopalvelu, jonka avulla nuoret voivat muuttaa maailmaa – tai ainakin vaikuttaa kotiseutunsa asioihin. Sivusto perustuu viisivaiheiseen prosessiin.

Ensin rekisteröitynyt käyttäjä jättää Aloitekanavaan idean, jota muut kommentoivat. Idea muokataan aloitteeksi, josta äänestetään. Jos aloite saa yli puolet äänistä, se allekirjoitetaan.
Allekirjoituksia kerännyt aloite lähetetään eteenpäin hallintoelimille. Aloitteen etenemistä ja toteutumista voi tarkkailla aloitekanavan seuranta-osiossa. Sivusto on toiminut Jyväskylässä lokakuun alusta lähtien.

Niina Myllys

Lisätietoja:
www.aloitekanava.fi/jyvaskyla

--------

Tekemisen paloa ja savusukellusta Taidetyöpajalla

Nuorten Taidetyöpajan syksyn työharjoitteluryhmä on neljän kuukauden taiteen moniottelun maalisuoralla. Tekemisen vimma esittäytyy pääkirjastossa 14.12. saakka esillä olevassa näyttelyssä ”9.00 – Hinukin kahvit”. Näyttelyssä on esillä metallia, keramiikkaa, käsinukkeja ja lasinpuhallustöitä.

Metallityöt on taottu seppä Samuli Alosen vauhdikkaassa oh-jauksessa. Keramiikkaan nuoret tutustutti Sies Van Renterghem. Parin viikon aikana savesta nousi uusia maailmoja, taloja, ihmisiä – taidetta.

Nukkepajan veti ohjaustoiminnan artenomi Anu Lahtinen. Riemukkaat nuket ovat päässeet esille paitsi näyttelyyn, myös estradille. Taidetyöpajalla valmistui marraskuun lopulla Riikka Palanderin ja Riikka Ala-Hakulan kirjoittama ja Jorma Niemisen ohjaama näytelmä Ahven–Iisak.

Ryhmätyöstä luovia lopputuloksia

Lasinpuhallustyöt on toteutettu perinteisellä muottiinpuhallus-menetelmällä. Leppäpuisten puhallusmuottien suunnittelua ja valmistusta ohjasi Panu Koskimies. Talttaamalla koverrettuihin muotteihin lasityöt puhalsi, nuorten avustaessa savunsietokyvyn mukaan, lasinpuhaltaja Jouko Rajalahti.

Työt valmistuivat vierailuilla Joukon omassa lasihytissä, Lasinpuhallusateljee Rajalahdessa, Ähtärissä. Jälkikatkaisut ja –hionnat suoritettiin ”kotona” Taidetyöpajalla.

Nuoret ovat päässeet tekemään myös lyhytelokuvia Johnson Mlugen johdolla.
Nuorten Taidetyöpajalla juhlittiin alkutalvesta julkaisua ”Ensi-Illan ihme – Nuorten Taidetyöpaja 2001–2007”. Kirjan on toimittanut ja pajaohjaajien avustuksella kirjoittanut toimittaja Maija-Liisa Westman. Kirjassa avataan Taidetyöpajan toiminnallinen ryhmätyömenetelmä. Kirjaa voi tiedustella nuorten Taidetyöpajalta p. (014) 624 968.

Nuorten Taidetyöpajan seuraava työttömille nuorille suunnattu aktiivinen työharjoittelujakso alkaa helmikuussa 2008. Sinne haetaan tammikuussa työvoimatoimiston tai Nuorten Taidetyöpajan (p. 040 5568 552) kautta.

Panu Koskimies

Lisätietoja:
www.jyvaskyla.fi/taidepaja

--------

Oppilashuolto tukee hyvinvointia

Oppilashuolto kuulostaa ensi kuulemalta kouluun liittyvältä tekniseltä rutiinitoimelta. Se on kuitenkin väärä tulkinta. Kyse on lasten ja nuorten hyvinvoinnista.

Koulun oppilashuoltoon kuuluvat niin kouluruokailu ja -kuljetukset kuin myös terveydenhoidon, psykologin ja koulukuraattorin palvelut. Kyse on siis oppimisen perusedellytysten turvaamisesta, fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtimisesta.

Jyväskylässä jokaisella koululla on oppilashuoltoryhmä. Siihen kuuluvat rehtori, opinto-ohjaaja, erityisopettajat sekä alueen kouluterveydenhoitaja, koulupsykologi ja -kuraattori. Koulun oppilashuolto tarjoaa yksilöllistä apua oppilaalle, mutta tukee myös koko kouluyhteisön hyvinvointia.

Parhaimmillaan oppilashuolto on ammattilaisten ja huoltajien saumatonta yhteistyötä, jossa ongelmat huomataan ajoissa ja tuki on saatavilla silloin kun sitä tarvitaan. Jyväskylässä oppilashuollon resurssit perusopetuksessa ovat tyydyttävät, mutta lukioiden osalta tilanteessa on parantamista.

Jyväskylä sai syksyllä opetushallituksen hankerahaa oppilashuollon toimintakulttuurin ja periaatteiden yhtenäistämiseen. Tavoitteena on käytäntöjen ja palvelujen saatavuuden yhtenäistäminen kaikilla kouluilla sekä esiopetuksessa jo tulevana lukuvuonna. Sosiaali- ja terveystoimen toiveena on myös saada helpotusta lukioiden psykologitilanteeseen vuonna 2008.

Antti Laukkarinen

--------

Poimintoja vuodenvaihteen poikkeavista aukioloajoista

Liikuntapalvelut

- Hipposhalli ja monitoimitalo:
6.12. suljettu,
22.12. avoinna klo 10–17.
23.–26.12. suljettu,
31.12. avoinna klo 8–15. 1.1. suljettu.
- Kuokkalan Graniitti:
6.12. suljettu,
23.–26.12. suljettu,
31.12. avoinna 8–14. 1.1. suljettu.
- Vesiliikuntakeskus AaltoAlvari: 6.12 suljettu, 24.–26.12 suljettu, 31.12 klo 6–15, 1.1. suljettu,
6.1 klo 10–18.
- Viitaniemen tekojäärata:
6.12. suljettu,
23.12. suljetaan klo 15,
24.12.–26.12. suljettu,
31.12. suljetaan klo 15,
1.1. suljettu.

Kaupunginkirjasto
Toimipisteet ja kirjastoauto suljettu 24.–26.12., 1.1. ja 6.1. Pääkirjasto
31.12. avoinna klo 11–17 ja lehtilukusali klo 10–17. Lähikirjast­ot avoinna 31.12. klo 11–16.
Kirjastoauto ei liikennöi 7.12., 27.12.–28.12. eikä 31.12.

Terveysasemat
Toiminta supistettua 24.12.07–31.12.07
Säynätsalon terveysasema on suljettu 24.12.–31.12.07.

Poikkeavat aukioloajat: www.jyvaskyla.fi/palvelut/aukiolot_poikkeavat

--------

Valtiontalo valtuustossa 10.12.

Valtiontalon kiinteistön myyntiä valmistellaan parhaillaan päätöksentekoa varten. Neuvottelut on käyty parhaan tarjouksen tehneen SRV Oyj:n kanssa.

Jyväskylän tilapalvelu on marraskuun lopulla esittänyt kaupunginhallitukselle Valtiontalon myyntiä SVR Yhtiöille koskevan esisopimuksen hyväksymistä. Esisopimuksessa määritellään muun muassa yhteiset tavoitteet tulevan asemakaavan pohjaksi.

Kaupunginvaltuusto käsittelee sitä kokouksessaan 10.12. Mahdollinen kauppa voidaan tehdä, kun hankkeen mahdollistava asemakaava on hyväksytty.

Ostaja sitoutuu korjaamaan ja rakentamaan

Rakennuslailla suojellun Valtiontalorakennuksen peruskorjauksen lisäksi ostaja sitoutuu rakentamaan Valtiontalon yhteyteen noin 12 000 kerrosneliömetrin laajuisen uudisrakennuksen, johon tulisi liike-, toimisto- ja majoitustiloja sekä kahteen ylimpään kerrokseen asuinhuoneistoja.

Kauppahinnaksi esitetään 207 091 euroa, joka on kiinteistön nykyinen tasehinta. Pysäköinnin järjestämiseksi on päädytty esittämään pysäköintitalon rakentamista Vapaudenkadun varteen osittain Kirkkopuiston ns. paraatiaukion alle.

---
Valtiontalon historia

- Alvar Aallon ehdotus ”Intra muros” valittiin vuonna 1927 arkkitehtuurikilpailussa Jyväskylän suojeluskuntataloksi. Rakennus ajoittuu Aallon tuotannossa vaiheeseen, jolloin hänen klassiseen traditioon perustuva arkkitehtuurikäsityksensä alkoi muuttua funktionalistiseksi.

- Valtiontalo on myös yksi harvoista 1920-luvun pohjoismaisen klassisismin viimeiseen vaiheeseen ajoittuvista rakennuksista maassamme.

- Rakennus on suojeltu Keski-Suomen ympäristöviraston antamalla suojelupäätöksellä.

Maija Kauppinen

--------

Sähköinen ajanvaraus pääkirjastossa

Jyväskylän kaupunginkirjaston pääkirjastossa käytetään sähköistä tietokoneen ajanvarausta. Asiakas voi varata käyttöajan kirjaston tietokoneelle kirjaston kaikilta koneilta tai internetistä.

Varaamiseen tarvittavan kirjastokortin ja salasanan saa kirjastosta. Koneille myös kirjaudutaan kirjastokortin numerolla ja salasanalla. Käyttövuoro siirtyy asiakkaalta toiselle käyttöajan päätyttyä.

Käyttöaika varataan sähköisesti kaikille pääkirjaston tunnin ajanvarauskoneille sekä lasten- ja nuortenosaston ja toisen kerroksen 15 minuutin koneille. Toisen kerroksen 15 minuutin koneita ei voi varata, mutta niihinkin tarvitaan kirjastokortin numero ja tunnusluku.

Sähköisen ajanvarauksen ulkopuolella ovat pääkirjaston lehtilukusalin kaksi tietokonetta ja toisen kerroksen yksi kone. Kirjaston henkilökunta opastaa ajanvarausten tekemisessä.



Tämä juttu on julkaistu Jyväskylä-tiedotuslehdessä 5.12.2007.