Jyväskylä-lehti

Erikoiset autot käänsivät epäilijöiden pään

Kun Pasi Kontio haki vuonna 2004 rahoitusapua uudelle autoliikkeelleen, rahoittajat eivät olleet ollenkaan vakuuttuneita, että kilpaillulle alalle mahtuisi vielä pieni yritys.
Kolmessa vuodessa Kontio on todistanut, että alalle mahtuu, kun liikeideassa on jotain poikkeuk-
sellista.

Kontion luotsaama GTI Car Center on erikoistunut myymään yksilöllisiä autoja. Yritys tuo yleensä autot Saksasta tehokkailla moottoreilla ja korkealla varustetasolla.

Jyväskylässä autot saavat viimeisen silauksen alustaan, vanteisiin, renkaisiin ja valoihin. Jo valmiiksi tehokkaista moottoreista saatetaan kaivaa lisää tehoja irti ja lasit tummennetaan.
– Aluksi epäilijöitä riitti nuorta autokauppiasta kohtaan, mutta nyt ei ole ollut enää vaikeuksia esimerkiksi rahoittajien hankinnassa, Kontio miettii.

28-vuotias toimitusjohtaja sanoo löytäneensä autoalalta unohdetun asiakasryhmän. Noin 90 prosenttia jyväskyläläisliikkeen asiakkaista on 18–30-vuotiaita. Markkina-alueena on koko Suomi.
– Varusteltuja autoja arvostetaan ja niistä ollaan valmiita maksamaan. Hinnalla ei tässä kilpailussa pärjää.

Yrityspalvelukeskus Luotsin yrityspalvelupäällikkö Risto Kiljunen muistuttaa, että yksilöllisyyden trendi näkyy koko yhteiskunnassa, joten sitä kannattaa hakea myös uutta yritystä suunniteltaessa.
– Yritykseen täytyy löytää jokin erikoisuus, jolla erottuu muista ja saa kilpailuetua, Kiljunen sanoo.

Ensi vuonna hyvät näkymät

Henkilöautokaupan uskotaan vilkastuvan ensi vuonna tämän vuoden hiljaiselon jälkeen muun muassa uuden autoverotuksen ansiosta.

GTI Car Centerissä ei uuden veron vaikutus tunnu, mutta Kontio laskee silti myyvänsä ensi vuonna noin 350 autoa, missä on lisäystä tähän vuoteen sata autoa.
Yrityksen liikevaihto kasvaa tänä vuonna noin 70 prosenttia edellisvuodesta. Ensi vuonna Kontio uskoo liikevaihdon kasvavan edelleen 50 prosenttia.
– Näyttävät autot kiinnostavat niitä, joille auto on muutakin kuin väline, jolla kuljetaan kodin ja työpaikan väliä. Ihmisillä tuntuu olevan rahaa käytössään.

Uskosta alan kasvuun kertoo se, että toimitusjohtajan lisäksi kolme työntekijää työllistävä yritys rakennuttaa ensi vuonna Palokankaalle nykyistä suuremmat ja nykyaikaisemmat toimitilat. Samalla on tarkoitus palkata kaksi uutta työntekijää.

Apua on tarjolla muuhunkin kuin hätään

Tietoverkkotekniikkaa opiskellut Kontio hankki yrittämisen oppia Jyväskylän ammattikorkeakoulun monialaisista yrittäjyysopinnoista. Hän oli myös mukana Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy:n Yritysklinikalla, josta löytyi apua yrityksen markkinointisuunnitelman tekoon ja toteutukseen.
Kontio ja aiemmin Yritysklinikkaa vetänyt Kiljunen ovat sittemminkin miettineet yhdessä ideoita autoliikkeen kehittämiseen.

Kiljunen sanoo, että monet yrittäjät käyttävät ulkopuolisia palveluita tavallaan pakon sanelemana yritystä perustaessaan. Hän toivoo, että yrittäjät hakisivat tukea myös yritystoiminnan pyöriessä.
– Osa yrittäjistä etsii apua valitettavan myöhään. Siis vasta silloin, kun on mennyt pidempään heikosti. Yritämme koko ajan madaltaa yhteydenoton kynnystä, Kiljunen toteaa.


kuva: (Matti Salmi) Pasi Kontio löysi autoliikkeiden unohtaman kohderyhmän. Monia alle kolmikymppisiä tuntuvat kiinnostavan massasta erottuvat yksilölliset autot.

Tommi Salo

Tämä juttu on julkaistu Jyväskylä-tiedotuslehdessä 5.12.2007.