Jyväskylä-lehti

Tahdomme lisää tilaa leikkimiselle

Lapsilta ja nuorilta vinkkejä viherosayleiskaavan laadintaan

Jyväskyläläiset lapset ja nuoret ovat syksyn aikana kartoittaneet kokemuksiaan kaupungin viheralueista. Kaupungin yhdyskuntatoimen kaupunkisuunnitteluosasto käyttää kartoituksia apuna viherosayleiskaavan laadinnassa.

Lapset pohtivat, mitkä ovat vaarallisia tai mieluisia alueita. Nämä merkittiin kaupungin alueiden karttoihin eri väreillä. Kehitystoiveita tuli Nenäinniemen moottoritiestä tivoliin saakka, mutta yhtenä tärkeimmistä esille nousi esimerkiksi leikkipuistojen ja oleskelutilojen tarve.

- Aikuisille leikkipuistot eivät välttämättä ole tärkeitä ja siksi niitä ei rakenneta, valaisee Kiia Kekkonen Säynätsalon koulusta. Jasmin Nokelainen Pupuhuhdan koulusta lisää, että lapset näkevät asiat eri tavoin kuin aikuiset, jotka eivät aina tajua mitä lapset oikeasti tarvitsevat. Tärkeimmäksi seikaksi tehtävässä näytti siis nousevan omiin asioihin vaikuttamisen mahdollisuus.
Kartoitusta oli mahdollista tehdä myös internetissä.

- Saimme netin kautta todella paljon kommentteja ja kerättyjä tietoja voidaan käyttää apuna muutenkin kuin vain viheralueiden suunnittelussa, esimerkiksi turvallisuuteen liittyvissä asioissa, kertoo maisema-arkkitehti Mervi Vallinkoski kaupunkisuunnitteluosastolta.

7. marraskuuta järjestettävässä tiedotustilaisuudessa kaupunkisuunnitteluosaston edustajat kertovat lapsille ja nuorille millaisia tuloksia kartoituksesta on saatu kokonaisuutena ja kuinka näitä on hyödynnetty.

Kuva (Ilkka Pietarinen): Pupuhuhdan kolulaiset Jasmin Nokelainen ja Sandra Telinen pitävät leikkipuistojen puolta viherosayleiskaavan laadinnassa.

Maija Kauppinen

Tämä juttu on julkaistu Jyväskylä-tiedotuslehdessä 7.11.2007.