Jyväskylä-lehti

Iloa kohtaamisesta

Perhehanke toimii promoottorina aktiivisille äideille, isille ja lapsille

Äitiverkkoa, perhekahvilaa, isätoimintaa, koulutusta, kehittämistyötä... Neljässä kunnassa toimiva Jyväskylän seudun Perhe-hanke pyrkii lisäämään lasten ja perheiden hyvinvointia ja vahvistamaan vanhemmuutta erilaisin arkea lähellä olevin keinoin.

Hankkeen projektipäällikkö Jaana Kemppainen tietää neljän lapsen äitinä, että jokaiseen vanhemmuuteen kuuluu myös huolen hetkiä.
- Naapurustosta voi kuitenkin löytyä muitakin samaa vaihetta eläviä, jotka pohtivat samoja asioita. Usein helpottaa, kun vain kuulee, että muissakin perheissä koetellaan rajoja samalla tavalla kuin meillä. Aina juttukavereita ei löydä lähipuistoista. Tarvitaan myös muita tiloja, joissa perheet voivat tutustua toisiinsa, Jaana Kemppainen toteaa.

Aktiivinen äiti voi osallistua joulukuussa järjestettävään Äitiverkko -ryhmänohjaajakoulutukseen ja ryhtyä vaikkapa itse vetämään murrosikäisten lasten vanhemmille tai lasta odottaville äideille tarkoitettua ryhmää.
- Perhehanke auttaa tapaamistilan löytämisessä. Ilta-aikaan se voisi olla esimerkiksi alueen päiväkoti, Kemppainen ideoi.

Hankkeen työntekijät toimivat mielellään promoottorina tilanteissa, joista osallistujat saavat eväitä ja rohkeutta toimia itse oman elämänsä asiantuntijoina.

Ettei jäisi omiin oloihin

Yksivuotiaan Samun äiti Ulla Kinnunen käy Keltinmäen asukastalolla pidettävässä perhekahvilassa keskiviikkoisin.
- Helposti sitä jäisi turhan paljon omiin oloihin ilman tällaista toimintaa. Täällä lapsi tutustuu muihin samanikäisiin ja itse tapaan muita asuinaluen vanhempia. Ja aina on jokin teema aikuisille ja lapsillekin on omaa ohjelmaa, hän kertoo.

Sosiaali- ja terveysministeriön pääosin rahoittama Jyväskylän seudun Perhe-hanke järjestää myös koulutusta perheiden kanssa työskenteleville sekä edistää perheiden parissa toimivien tahojen yhteistyötä. Tavoitteena on, että perheet löytävät erilaisia toimintoja ja tarvitsemiaan palveluja.

Hankkeessa ovat mukana Jyväskylän kaupungin, maalaiskunnan, Muuramen ja Laukaan julkisen sektorin toimijoiden lisäksi Mannerheimin Lastensuojeluliiton Keski-Suomen piiri ja seurakunnat. Yhteistyötä tehdään myös muiden tahojen ja hankkeiden, kuten MLL:n Perhetalo-hankkeen kanssa. Perhe-hanke käynnistyi syyskuussa ja jatkuu vuoden 2007 loppuun.

Lisätietoja:
Jaana Kemppainen ?p. 0400 987 254
jaana.kemppainen[at]jkl.fi

--------

Toimintoja perheille

Toimintoja perheolle yhteistyössä MLL:n KS-Piirin kanssa

• Isä-Pappa-Dad -ryhmä, kokoontuu Yrttisuon perhepuistossa keskiviikkoisin klo 17-19
• Keltinmäen perhekahvila kokoontuu Keltinmäen asukastalolla keskiviikkoisin klo 10-12
• Monimessi, monikulttuurinen perhekahvila Messin nuorisotilassa maanantaisin klo 10-12.30
•?Äitiverkko-ryhmänohjaajakoulutus, 8.–9.12. Jyväskylässä, ilmoittautuminen ja lisätietoja 28.11. mennessä Anu Juurakko p. 0400 344 163, anu.juurakko[at]mll.fi


Kuva: Samu Rautanen ja äitinsä Ulla Kinnunen (oik) viihtyvät Jyväskylän seudun perhehankkeen järjestämässä Keltinmäen perhekahvilassa keskiviikkoisin. Ilkka Pietarinen

Arja Liinamaa

Tämä juttu on julkaistu Jyväskylä-tiedotuslehdessä 9.11.2005.