Jyväskylä-lehti

Roskat roskikseen

Jäteneuvontakampanja tutustuttaa eskarit kierrätykseen tarinan, laulun ja toiminnan kautta

Appelsiinin kuoret, pilaantunut leipä, pala sanomalehteä, perunamuusi..., kaikuu innokkaita ehdotuksia biojäteastian sisällöksi säynätsalolaisessa Päiväkoti Aallokossa.

Eskariryhmä on kokoontunut jumppasaliin oppimaan lisää jätteistä ja kierrätyksestä. Oppi menee perille sadun ja draaman keinoin, kun lapset pääsevät osallistumaan lajitteluun Jyväskylän yliopiston opiskelijoiden vetämässä toiminnallisessa tarinassa.

Yhdessä pohtimalla suuri ja painava jätesäkki kevenee, kun sisältö jaetaan eri jätteille tarkoitettuihin omiin lajitteluastioihin. Samalla autetaan tarinan Lassia ja Liisaa kuormittamasta Anssu-peikon asuinaluetta ylimääräisellä jätteellä. Tarinan lisäksi kampanjaan kuuluu tehtäviä sisältävä lajitteluopas ja kierrätysmateriaaleista askarreltava naamio.

Seudun yhteinen kampanja

Syyskuussa käynnistynyt Jyväskylän seudun kuntien yhteinen jäteneuvontakampanja kiertää kevääseen 2006 mennessä kaikki Jyväskylän, Jyväskylän maalaiskunnan, Laukaan ja Muuramen esikouluryhmät. Kampanjalla tavoitetaan kaikkiaan yli 1 500 esikoululaista. Jyväskylän kaupunki toimii hankkeen koordinoijana sopien yhteistyöstä päiväkotien kanssa. Päiväkodeilta on saatu hyvää palautetta.
- Tarina toimii eskareiden ikäryhmässä. Seutuyhteistyöllä pystymme viemään kampanjan näinkin laajalle alueelle, projektityöntekijä Sirpa Kovanen katu- ja puisto-osastolta arvioi.

Lajittelu on kivaa

Päiväkoti Aallokon lastentarhanopettaja Monica Frilander seuraa toimintatuokiota tyytyväisenä.
- Kampanja vaikuttaa todella mukavalta. Lapset nauttivat, kun on laulua ja toimintaa. Heille on myös tärkeää, että jäteoppaan saa mukaan kotiin.

Ryhmä valmistautui tuokioon kokoamalla lajiteltavat jätteet itse päiväkodista ja harjoittelemalla kampanjan tunnussäveltä, Roskat roskikseen -laulua.
- Jäteneuvonta kuuluu esiopetukseen. Meillä on painopisteenä hyvät ruokailutavat. Pyrimme siihen, että biojätettä tulisi mahdollisimman vähän. Lapset ovat hyvin tarkkoja lajittelusta ja tarkkailevat toistensa tekemisiä, Frilander kertoo.

Jäteneuvontakampanjan tavoitteena on välittää lapsille tietoa lajittelusta.
- Mitä nuorempana neuvonta aloitetaan, sitä parempia tuloksia voidaan saavuttaa. Lajittelu on kivaa ja asiat jäävät mieleen, kun lapset pääsevät kehittelemään tarinaa. Tällöin kokemus on osa oppia, Sirpa Kovanen pohtii.
- Aiheen käsittely innostaa lapsia keräämään roskia myös kotona, Frilander uskoo.

Idea kampanjalle lähti päiväkotien toiveista.
- Lapsille suunnatussa jäteneuvonnassa on ollut pidempi tauko, joten nyt lajitteluasioita käsitellään päiväkodeissa. Alueellisen laajuuden takia kampanja suunnattiin esikouluryhmille, Kovanen perustelee.

Kuvai: Lajittelematon roskapussi painaa, totetavat jäteneuvojat Heli Salo (vas.) ja Maija Orava yhdessä Päiväkoti Aallokon eskareiden kanssa. Lapsista roskapussin nostaminen ja jätteiden lajittelu ovat toimintatuokion parasta antia. Ilkka Pietarinen

Terhi Saranen

Tämä juttu on julkaistu Jyväskylä-tiedotuslehdessä 5.10.2005.