Jyväskylä-lehti

Omassa kodissa, ystävien keskellä

Kuva: Lahja Anttila käy tapaamassa 89-vuotiasta äitiään Maria Orslahtea Kypärämäen päiväkeskuksen yhteydessä olevasta vanhusten vuokratalossa. Päiväkeskuksessa on mukavaa seuraa ja perushoidon sujuvuus on helpottanut myös tyttären mieltä. - Äiti viihtyy hyvin ja kertoilee usein iloisena, mitä kaikkea päiväkeskuksessa on tapahtunut, kertoo Lahja. Ilkka Pietarinen.

Kotihoidon tukimuodot helpottavat ikääntyvien kotona asumista

KEURUULLA ASUVA Lahja Anttila pystyi pitkään luottamaan siihen, että Maria-äidillä on kaikki hyvin.

- Äiti asui omakotitalossa yhdessä veljeni kanssa viime kevääseen saakka. Viimeisinä aikoina meille alkoi tulla kova huoli äidin pärjäämisestä. Huomasimme, että äiti yritti tehdä kotona kaiken niin kuin ennenkin, vaikka vointi kävi koko ajan heikommaksi, Lahja Anttila kertoo.

89-vuotiaalle Maria Orslahdelle järjestettiin huhtikuussa vuokra-asunto Kypärämäen päiväkeskuksen yhteydessä olevasta vanhusten vuokratalosta. Hänellä on nyt oma yksiö, jonka hän on sisustanut omilla huonekaluillaan ja esineillään.

- Ensimmäisiä kertoja äiti tuli päiväkeskukseen jumppaamaan ja ihmisiä tapaamaan kahdeksan vuotta sitten. Minäkin tulin heti tutustumaan tänne ja totesin paikan hyväksi, kertoo itsekin kodinhoitajana pitkään työskennellyt Lahja Anttila.

Päiväkeskusohjaaja Sofia Raeske kertoo, että hyvä henki on päiväkeskuksen tärkein asia.
- Että olisi ystäviä, että kenenkään ei tarvitse olla yksin vaan saa tuntea, että juuri sinua kaivataan joukkoon mukaan, Sofia Raeske määrittelee.

Päiväkeskus on avoin yhteisö

Maria Orslahti ei juuri päiviään omassa sopessaan päiväkeskuksen tilojen yläkerrassa vietä, vaan lähtee heti aamukahdeksalta muiden seuraan ja palaa vasta iltapäivällä kotiinsa.

- Päiväkeskuksessa on paljon ohjelmaa. Kesäl tehdään pieniä retkiä, on voimistelua, jalkojen hoitoa, käyvät laulamas ja papitkin käy täällä, Maria kertoo karjalaisittain.

Keskiviikot ovat viikon kohokohtia. Silloin Kypärämäen päiväkeskuksessa leivotaan talkoilla ja kokoonnutaan iloisesti pulisemaan kello viiden teelle.

Muutto päiväkeskuksen taloon on tehnyt Marialle Lahjan mukaan hyvää.
- Äiti kertoo puhelimessa paljon asioista, joita täällä on tapahtunut ja ihmisistä, joita hän on tavannut. Hän voi henkisesti nyt paremmin kuin ennen, Lahja kertoo.

Muutos on tuntunut helpotukselta myös Lahjalle itselleen. Nyt ei koskaan ole ”pakko” tulla äitiä hoitamaan, vaan hän voi tulla tapaamaan äitiä itselleen sopivana hetkenä.

Kotipalvelu auttaa arjessa

Kypärämäen päiväkeskuksen yhteydessä on 40 asuntoa. Talo on normaali vuokratalo, jonka alakerrassa on päiväkeskus. Kotipalvelun työntekijät käyvät iltaisin. Öisin käy yöpartio tarvittaessa asukkaiden kotona auttamassa ja tarkistamassa, että kaikki on hyvin. Osalla asukkaista on myös turvapuhelin.

Heinäkuussa 103 vuotta täyttänyt Hanna Hietala on Jyväskylän vanhin henkilö. Hän asuu Keltinmäessä tavallisessa kerrostalossa.

Hanna, viralliselta nimeltään Olga, oli hiukan yli kahdeksankymmenvuotiaaksi saakka niin hyvässä kunnossa, että läheisiä välillä hirvitti.

- Siinä vaiheessa, kun yllätin hänet nousemassa Salokadulla olevan omakotitalon katolle, lumia pudottelemaan, ajattelin että nyt on kyllä aika ostaa osake, kertoo Hannan poika Olavi, joka itsekin on pian 80-vuotias.

Kerrostalo-osakkeessa asumisensa alkuvaiheissa Hanna ajeli mielellään pyöräpotkurilla lähiseuduilla, mutta eräs kaatuminen koitui liikuntakyvylle kohtalokkaaksi. Lonkka murtui ja Hannan menopeliksi tuli pyörätuoli.
- Silloin hommattiin kotihoitoa avuksi, kertoo Olavi.

Tätä nykyä kotipalvelun työntekijät käyvät Hannan luona neljä kertaa päivässä. Lisäksi Hannan luona käy yöpartio joka yö ja turvapuhelin hälyttää avun milloin vain. Lisäksi kotisairaanhoitajat käyvät tarvittaessa. Olavi hoitaa kauppa-asiat ja tuo ateriatarpeet joka päivä äidilleen.

- Autamme perustoiminnoissa, peseytymisissä, aterioinnissa. Ja koska Hanna ei käy päiväkeskuksessa, varaamme myös aikaa seurusteluun joka kerran, kertoo kodinhoitaja Anne Mecklin.

Hanna ei innostu enää ulkoilusta. Hän viihtyy parhaiten sohvalla television ääressä, mikä ei liene tässä iässä minkäänlainen pahe.
- Koti on nyt kaikki kaikessa, Hanna julistaa.

----------

Kotihoitoa yhteistyöllä

Kotihoitoon kuuluvat kotipalvelu, kotisairaanhoito, tukipalvelut, päiväkeskustoiminta ja omaishoidontuki. Sitä tehdään yhdessä asiakkaan, omaisten ja yhteistyötahojen kanssa ja se perustuu kirjalliseen hoito- ja palvelusuunnitelmaan. Kotihoidossa on työssä kodinhoitajia, lähihoitajia, perushoitajia, sairaanhoitajia, terveydenhoitajia ja fysioterapeutteja.

Asuinalueen avopalvelun ohjaaja selvittää ensikäynnillä asiakkaan kokonaistilanteen ja palvelujen tarpeen. Asiointi-, ateria-, turvapalvelu- ja muiden tukipalvelujen tarve kartoitetaan sekä sovitaan hoidon ja palvelujen toteuttamisesta. Kotihoidon palveluja tuotetaan yhteistyössä yksityisten palveluntuottajien kanssa ja asiakkaita autetaan niiden hankinnassa.

Jyväskylässä toimii 14 alueellista päiväkeskusta eri puolilla kaupunkia, ja niihin ikäihmiset voivat kokoontua yhdessäolon sekä toiminnan merkeissä. Päiväkeskukset tarjoavat kotona selviytymistä tukevia palveluja ja niissä voi myös ruokailla.

Maksutonta palveluohjausta voi saada alueellisissa päiväkeskuksissa ja Keltinkeitaassa tiistaisin ja torstaisin klo 14-16 ja Sepänkeskuksessa keskiviikkoisin klo 11-13.
Kotihoidon palvelut ovat maksullisia. Tietoja palveluista sekä niistä perittävistä maksuista saa asuinalueen avopalvelun ohjaajalta ja Jyväskylän kaupungin kotisivuilta seniori-infosta.

Lisätietoa:
Kts. päiväkeskuspalsta s. 9

Avopalvelun ohjaajat
ma-pe klo 8-12, p. 624 211

----------

Kuva: Hanna Hietala viihtyy kotona. Ilkka Pietarinen.


Arja Liinamaa

Tämä juttu on julkaistu Jyväskylä-tiedotuslehdessä 6.10.2004.