Jyväskylä-lehti

Silput - muut

Valmisteilla lautakunnissa - Helmikuu on raha-asioiden aikaa

Liikuntalautakunta käsittelee 17. helmikuuta muun muassa liikunta-avustusten jakoperiaatteita, vuoden 2004 kansainvälisen toiminnan suunnitelman, vuosikertomusta ja toimintatietoja vuodelta 2003. Kokouksessa hyväksytään myös Liikuntapalvelukeskuksen uusi ym-päristökäsikirja -raportti.

Kulttuurilautakunnalla on kokous 17.2., jossa päätetään vuoden 2004 kulttuuripalkinnon myöntämisestä. Palkinto jaetaan Jyväskylän päivän ohjelmassa 19.–22. maaliskuuta.
Vuoden 2004 kulttuuri-, nuoriso- ja kansalaistoiminnan avustusten hakuaika on ollut tammikuussa, joten lautakunta saa käsiteltäväkseen helmikuun kokoukseen ainakin festivaalien ja muiden tapahtumien avustushakemukset. Varsinainen avustuskokous on maaliskuussa 16.3. ja silloin päätetään suurimmasta osasta hakemuksia.

Kulttuurilautakunnalla on 3. maaliskuuta yhteinen kokous sosiaali- ja terveyslautakunnan kanssa. Teemana on kulttuuri ja terveys.

Opetuslautakunta käsittelee 17. helmikuuta opetustoimen vuoden 2004 talousarviota.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi joulukuun alussa kaupungin vuoden 2004 talousarvioon ponnen, että opetukseen varatun määrärahan vaikutukset selvitetään yhdessä opetusviraston kanssa ja saadun selvityksen jälkeen asia käsitellään maaliskuun 2004 loppuun mennessä. Kokouksessa 17.2. käsitellään myös koululaisten iltapäivätoiminnan Jälkkärin järjestämistä lukuvuonna 2004–2005.

----------

Tukea tarvitsevien lasten opetusta tutkitaan

Opetusvirasto teettää tänä keväänä erityistä tukea tarvitsevien peruskoululaisten opetuksen toimivuutta ja kehitystarpeita koskevan tutkimuksen. Tutkimuksen tekee Jyväskylän yliopiston erityispedagogiikan laitos sekä Koulutuksen tutkimuslaitos.

Noin viidennes tarvitsee opinnoissaan jossakin vaiheessa erityistä tukea esimerkiksi oppimisongelmien vuoksi. Näillä oppilailla on oikeus erityisopetukseen ja muihin tukitoimiin.
Valtaosa erityisen tuen tarpeessa olevista jyväskyläläisistä peruskoululaisista opiskelee tavallisissa yleisopetuksen kouluissa esimerkiksi alueellisissa pienryhmissä.

Erityiskouluja Jyväskylän opetustoimessa on vain vaikeimmin kehitysvammaisille, vammautuneille ja sairaalahoidossa oleville oppilaille. Erityiskoulut järjestävät myös tukijaksoja, kun koulunkäynti ei omalla koululla syystä tai toisesta suju.

Tutkimukseen valitaan 9–10 koulua sekä muutama ikäluokka. Huoltajille, oppilaille, opettajille ja joillekin hallinnon työntekijöille lähetetään kyselylomake helmi-maaliskuun kuluessa.
Ensimmäiset, osin vielä alustavat tutkimustulokset, ovat odotettavissa huhti-toukokuussa.

Eino Leisimo

----------

Uusi matkailuesite ilmestyi

Jyväskylän seudusta on ilmestynyt uusi matkailuesite, jossa on pyritty aiempaa selkeämpiin kokonaisuuksiin. Matkailukohteet, kulttuuri ja tapahtumat löytyvät omien otsikoiden alta. Seudulla kiinnostusta herättäviä teemoja, kuten Alvar Aaltoa ja arkkitehtuuria, esitellään omilla aukeamillaan.

Matkailuesite on tehty yhteistyössä Nikolainkulman neuvonnan, Matkatoimisto Jyväskylään! Oy:n ja Jykes Oy:n kanssa. Esitettä saa Nikolainkulman neuvonnasta (Asemak. 6) ja seudun matkailuyrityksistä.



Tämä juttu on julkaistu Jyväskylä-tiedotuslehdessä 4.2.2004.