Jyväskylä-lehti

Erityisliikunnan ryhmiin mahtuu vielä

Jyväskylässä käynnistyi syyskauden alussa lähes 250 erilaista ohjattua erityisliikunnan ryhmää. Osa ryhmistä on jo täysiä, mutta muutamissa ryhmissä on vielä hyvin tilaa. Ryhmät toimivat toukokuuhun saakka, joten mukaan ennättää hyvin kesken kaudenkin.

Monitoimitalolla maanantaisin kello 14.30–15.45 kokoontuvassa ryhmässä on tarjolla kuntoliikuntaa ja palloilua liikuntavammaisille. Ohjelmassa on muun muassa pallopelejä, kuntosalia, kuntovoimistelua ja ulkoliikuntaa.

Senioritanssiryhmässä tanssitaan piiri- ja seuratansseja eri maista. Tanssin avulla harjoitellaan tasapainoa, koordinaatiota ja muistia ja samalla sydän- ja verenkiertoelimistön kuntokin kohenee. Erityisesti miehille on tanssiryhmässä kysyntää. Tanssin pyörteissä pyörähdellään Monitoimitalon palloilusalissa keskiviikkoisin kello 10–11.30.

Ikääntyneiden kuntovoimistelu sisältää lihaskuntoa kohentavaa voimistelua, verryttelyä, venyttelyä ja rentoutusharjoituksia. Erityisesti ikääntyneille suunniteltuun ohjelmaan pääsee mukaan Jäähallin liikuntasalilla torstaisin kello 9.30–10.30.

Kelkkis-kerho on tarkoitettu henkilöille, joilla on liikuntarajoitteita alaraajoissa. Kerhossa harjoitellaan luistelutaitoja ja pelataan kelkkajääkiekkoa. Kerho kokoontuu Minijäähallilla keskiviikkoisin kello 15.30–17.

Hengityselinsairaiden kuntovoimistelussa tavoitteena on fyysisen kunnon kohottamisen lisäksi oikean hengitystavan ja rentouden oppiminen sekä rintakehän liikkuvuuden ylläpitäminen. Ryhmä kokoontuu Puistokoululla keskiviikkoisin kello 19.30–21.

Lisätietoja:
Liikuntapalvelukeskus
Pirjo Huovinen
p. 624 841 tai 050 522 8724 pirjo.huovinen@jkl.fi sekä www-sivut



Tämä juttu on julkaistu Jyväskylä-tiedotuslehdessä 5.11.2003.