Jyväskylä-lehti

Pohjoinen on etäisyyttä etelästä

Kuva: Erkki Ala-Könnin valokuvassa Okmi Vaskonvaimo Feodoroff on lähdössä perheineen hilloja poimimaan. Kuva on Inarista, Sevettijärveltä, vuodelta 1961.

Keski-Suomen museossa 30. marraskuuta saakka esillä oleva Kolme pohjoista -näyttely tarjoaa nimensä mukaisesti kolme erilaista näkökulmaa pohjoiseen.

Pohjoiset eroavat toisistaan suhteessaan ihmisiin ja luontoon. Tässä yhteydessä pohjoinen ei tarkoita maantieteellistä aluetta, se kuvaa pikemminkin mielentilaa. Toiset kuvat kertovat pohjoisen asukkaista, toiset ihmisettömästä luonnosta.

Mukana on viiden valokuvaajan töitä. Heille kaikille pohjoinen on merkinnyt etäisyyttä omasta elämänpiiristä, etelästä.

Museokeskus Vapriikin tuottaman näyttelyn valokuvaajat ovat Samuli Paulaharju (1875–1944), Erkki Ala-Könni (1911–1996), Raimo O. Kojo (s.1939), Eero Rasi (s.1951) ja Hannu Sinisalo (s.1952).

Ihmisten pohjoinen

Samuli Paulaharjun pohjoisen pää-osassa on ihminen. Paulaharju hakeutui Ruijan kalastajien, tuntureiden porosaamelaisten, matalien majojen lapsipaljouden ja pohjoisen tuulen ahavoittamien vanhusten lähelle.

Hän lumoutui ihmisistä ja heidän tarinoistaan. Karu arkitodellisuus sekä menneiden vuosisatojen myyttiset muistelukset kiehtoivat mieltä. Paulaharju jakoi kertojiensa ja kuvattaviensa pohjoisen, jonka elämä tallentui hänen kuviinsa 1910–1939.

Hän kulki Jenny-vaimonsa kanssa tuntureiden yli kylästä kylään suunnaten kameransa myös pohjoisen karuun luontoon. Matkojen tuloksena syntyivät kirjat Kolttain mailta (1921), Lapin muisteluksia (1922), Taka-Lappia (1927), Ruijan suomalaisia (1928), Ruijan äärimmäisillä saarilla (1935), Kiveliöiden kansaa (1937) ja Sompio (1939).

Antropologin pohjoinen

Erkki Ala-Könni oli antropogi ja musiikin tutkija. Hän lähti vuonna 1961 äänittämään kolttasaamelaisten joikuja Inariin. Ala-Könnin ”tutkimusretkikunta” oli ajalleen tyypillinen ja teknisesti hyvin varustettu. Mukana kulki myös Pohjoismaiden saamelaisneuvoston sihteeri Karl Nickul.

Ala-Könnin toinen tutkimusmatka suuntautui 1963 Enontekiön Käsivarteen. Periaatteessa hän oli antropologi, jonka tavoitteena oli tallentaa perinnettä ja käsitellä kohtaamiaan ihmisiä perinteen välittäjinä.

Tarkkasilmäisenä Ala-Könni näki myös pohjoisen ihmisten elämän muuttuvat puitteet. Kuvissa näkyy myös Saamenmaan maiseman avaruus.

Vaeltajan pohjoinen

Etelästä tulleet vaeltajat etsivät luontoa, koskemattomia erämaita ja tuntureiden autiutta. Matka pohjoiseen oli matka itseen, omaan pienuuden oivaltamiseen äärettömien mittakaavojen maisemassa. Raimo O. Kojon Enontekiön Ylätuntureiden eli Yliperän valokuvissa pohjoinen on lähes ihmisetön:
”Olen useimmiten halunnut kokea Pohjoisen joko aivan yksin tai enintään toisen ihmisen kanssa. Heti ensimmäisellä Lapin-vaelluksellani, Inarista Hettaan 16-vuotiaana koulupoikana kesällä 1955, vaeltelin välillä yksinäni Lemmenjoen erämaissa. Sittemmin onnistuin kymmenillä retkilläni kulkemaan pohjoisissa kiveliöissä viikkokausia kohtaamatta muita. Myös kirjoituksissani ja valokuvissani soi yksin- tai kaksinkulkemisen ja -kokemisen ylistyslaulu.”

Kojon laajasta tuotannosta suurin osa on erä- ja matkakirjoja. Hän kirjoitti 1967 laajan Lapin retkeilyoppaan, josta tuli ”lapinkävijöiden raamattu”. Ilmestyttyään kirja innoitti 16-vuotiaan Hannu Sinisalon lähtemään Käsivarren Ylätuntureille. Vaellustovereina kulkivat Esko ja Eero Rasi. Useimmiten vaelluskuvat syntyivät yhteisestä ajatuksesta, kahdella kameralla väri- ja mustavalkoversioina. Kuvia hallitsee kivikkoylänköjen autius, kumppanit ovat kuvissa katselijoina, mittakaavana tai häilyvinä hahmoina sumuisella ja lumisella paljakalla.

Sunnuntaina 16. marraskuuta klo 14 yleisölle tarjotaan ”Kierros kolmessa pohjoisessa” näyttelyn kokoajan Hannu Sinisalon, johdolla.




Tämä juttu on julkaistu Jyväskylä-tiedotuslehdessä 5.11.2003.