Jyväskylä-lehti

Jaakko Kuusisto, Iiro Rantala ja Mari Palo Sinfonian vieraina

Kuva: William Boughton johtaa konsertin, jonka solistina alunperin piti olla Sergey Khatchatryan (kuvassa). Sairastuneen Khatchatryanin sijalla kuullaan viulisti ja säveltäjä Jaakko Kuusista.

Jyväskylä Sinfonian marraskuun konserttisarjan aloittaa Taidolla ja tunteella -konsertti 7. marraskuuta. Sen johtaa William Boughton, solistina on viulisti ja säveltäjä Jaakko Kuusisto. Sergey Khachatryan perui tulonsa sairauden vuoksi.

Jaakko Kuusiston teoksia on esitetty festivaaleilla Pohjoismaissa, Yhdysvalloissa ja Britanniassa. Hänen ensimmäinen oopperansa, "Prinsessan och vildsvanarna" kantaesitettiin tammikuussa. Helsingin Juniorijouset ovat levyttäneet Kuusiston "Välivuodenajat" -orkesterisarjan.
Kuusiston solistinumeroina Jyväskylässä ovat Sibeliuksen viulukonsertto ja Brahmsin Serenadi nro 1. Jaakko Kuusiston kilpailumenestykset alkoivat Kuopion viulukilpailun voitosta vuonna 1989.

Iiron klassista jazzia

Kosmisia maisemia -konsertissa keskiviikkona 19. marraskuuta Juhani Raiskinen johtaa orkesteria ja solistivieraana on Iiro Rantala, jonka tuntevat sekä jazzin että klassisen musiikin ystävät.

Konsertin aloittaa Dmitri Shostakovitshin Kaksi kappaletta jousiorkesterille, joka on säveltäjän nuoruudenteoksia.

Michael Haydnin kuuluisampaa Joseph-veljeä on usein nimitetty ”sinfonian isäksi”, mutta myös Michael sävelsi kaikkiaan 46 sinfoniaa. Konsertissa kuullaan d-molli -sinfonia, jonka perusteella voi todeta veljesten sävellystyylien samankaltaisuuden.

Yhdysvaltalainen Charles Ives käytti jo 1800-luvun viime vuosina lukuisia vasta vuosikymmeniä myöhemmin vanhalla mantereella yleistyneitä sävellystekniikoita. Konsertissa kuultava ”Kysymys vailla vastausta” vuodelta 1906 on yksi hänen tunnetuimmista teoksistaan. Siinä Ives tutkii musiikillista tilavaikutelmaa, liikettä ja pysähtymistä.

Lopuksi jazz-musiikin ja Trio Töykeiden parista tunnettu Iiro Rantala soittaa oman pianokonserttonsa, joka viekin yleisön hiukan toisenlaisiin tunnelmiin.

Laulu kertoo Marian kohtalosta

Joulukuun 10. päivän konsertissa ollaan joulun tunnelmissa. Marian elämästä -konsertissa Mari Palo laulaa upealla äänellään Joonas Kokkosen joululauluja 1950–60 -luvuilta sekä Paul Hindemithin Rainer Marie Rilken runoihin säveltämän teoksen Marian elämä.

Lisäksi kuullaan hidas osa Joonas Kokkosen läpimurtoteoksesta Musiikkia jousiorkesterille vuodelta 1957. Konsertin päättää Robert Schumannin 4. sinfonia, jonka säveltäjä alunperin aikoi nimittää sinfoniseksi fantasiaksi.

Kuva2: Mari Palo esiintyy Jyväskylän Sinfonian vieraana.


Mari Itäranta

Tämä juttu on julkaistu Jyväskylä-tiedotuslehdessä 5.11.2003.