Vesileikkikoulu on ohjattua, vesileikkeihin perustuvaa toimintaa perheille, joilla on puolitoista vuotta vanhempia mutta alle neljävuotiaita lapsia. Tavoitteena on kehittää lasten uinninoppimisen valmiuksia leikin keinoin. Vesileikkiryhmään voivat tulla sekä entiset vauvauimarit että myös uudet uimarit.
Vesileikkikoulua järjestetään sunnuntaisin 5. tammikuuta alkaen kello 10–11 AaltoAlvarin opetusaltaassa. Osallistumismaksu on 14 euroa perheeltä. Uimahallin kassalla tulee ilmoittaa, että osallistuu vesileikkikouluun. Lisätietoja saa liikuntapalvelukeskuksen infosta puh. 624 848.
3–6 kuukauden ikäiset vauvat voivat aloittaa vauvauinnin vesiliikuntakeskus
AaltoAlvarissa. Liikuntapalvelukeskuksen järjestämät vauvauintiryhmät toimivat lauantaisin ja sunnuntaisin klo 8–10 välisenä aikana AaltoAlvarin opetusaltaassa.
Vauvauintiryhmiin ilmoittaudutaan informaatiotilaisuudessa, joka järjestetään lauantaina 1. helmikuuta kello 10 Hipposhallin auditoriossa (Rautpohjank. 6) ja lauantaina 5. huhtikuuta kello 10 Hipposhallin auditoriossa.
Vanhat ryhmät käynnistyvät joulutauon jälkeen lauantaina 4. tammikuuta.
Vauvauinnin varausmaksu on 34 euroa kausi, käyntikertamaksu on 12 euroa perhettä kohti. Hinta sisältää vain alle 4-vuotiaat lapset, yli 4-vuotiaalta peritään 4,5 e lisää, kouluikäiset eivät pääse vauvauinnin aikana.
Varausmaksusta tulee leima vauvauintikirjaan, jonka saa kassalta. Varausmaksu tulee maksaa kahden viikon sisällä aloituksesta. Varausmaksu kattaa 4.1. –25.5.2003 välisen ajan. Varausmaksua ei makseta perheelle takaisin, vaikka perhe siirtyisikin kesken kauden vesileikkikouluun tai lopettaa muusta syystä.
Houkuttelisiko luontoretki, lumikenkäkävely, yöpyminen metsässä tai kahvittelu nuotion ääressä? Tarvittavat välineet voi vuokrata Retkivälinevuokraamosta osoitteesta Kartanonranta 3 Kuokkala. Vuokraamosta löytyy lumikenkiä, ahkioita, rinkkoja, keittimiä, telttoja ja muuta mukavaa isommallekin ryhmälle.
Toiminnassa on mukana myös Villi-Sessio ry, joka järjestää eräopastusta ja seikkailullisia ohjelmapalveluja. Villi-Session toiminnanjohtaja Sari Virenin puhelinnumero on 0400 298 748. Lisätietoja myös osoitteesta www.villi-sessio.fi.
Liikuntapalvelukeskus järjestää uimaopetusta keväällä 2003 lapsille ja aikuisille AaltoAlvarissa lapsille useissa ryhmissä.
Varhaistaitoryhmä on tarkoitettu viisi vuotta täyttäneille lapsille, jotka eivät vielä ole totuttautuneet veteen tai tulevat ensimmäistä kertaa uimaopetukseen. Tavoitteena on totuttautuminen veteen.
Alkeisryhmä on tarkoitettu lapsille, jotka hallitsevat varhaistaitoryhmälle asetetut tavoitteet. Tavoitteena on noin kymmenen metrin uimataito.
Jatkoryhmä on tarkoitettu 7–12 -vuotiaille lapsille, jotka osaavat uida vähintään 10 metriä. Tavoitteena on 25 metrin uimataito. Lasten uimakoulumaksu on 51 euroa kymmeneltä kertaa.
Lasten uimakoulujen ajat
13.1.–24.1. klo 16–17 5–6 -vuotiaat varhaistaitoryhmä, klo 17–18 6 -vuotiaiden alkeisryhmä.
27.1.–7.2. klo 16–17 5–6 vuotiaat alkeisryhmä, klo 17–18 varhaistaitoryhmä
10.2.–21.2. klo 16–17 7–12 vuotiaat jatkoryhmä, klo 17–18 5–6 vuotiaiden varhaistaitoryhmä
3.3.–14.3. klo 16–17 5–6 vuotiaiden alkeisryhmä, klo 17–18 5–6-vuotiaiden varhaistaitoryhmä
17.3.–28.3. klo 16–17 7–12 vuotiaiden alkeisryhmä, klo 17–18 5–6-vuotiaiden alkeisryhmä
31.3.–11.4. klo 16–17 7–12 vuotiaiden jatkoryhmä, klo 17–18 5–6-vuotiaiden varhaistaitoryhmä
5.5.–16.5. klo 16–17 7–12 vuotiaiden alkeisryhmä, klo 17–18 5–6-vuotiaiden alkeisryhmä
Aikuisille alkeita ja jatkokursseja
Aikuisille järjestetään 17.3.2003 alkaen sekä alkeis- että jatkokursseja. Alkeiskurssit soveltuvat sekä hiukan osaaville että myös uimataidottomille henkilöille, eikä yläikärajaa ole.
17.3.–10.4. klo 20–21 maanantaisin ja torstaisin aikuisten uimataidon alkeiskurssi (8 kertaa)
5.5.–28.5. klo 20–21 maanantaisin ja torstaisin aikuisten uimataidon jatko- ja tekniikkakurssi (8 kertaa)
Uimakoulumaksu on 60 euroa / 8 kertaa. Kokoontuminen on aloituspäivänä aulassa kello 19.30. Uimakouluihin ilmoittaudutaan 30.12.2002 alkaen puh 624 848 ma–pe klo 8–16.
8.1.–14.5.
Muokkausjumppa
Jäähallin tanssisali, ma klo 16.30–17.30, lukukausimaksu 36 euroa/kausi
Itämainen tanssi
Jäähallin tanssisali, ke klo 19.00–20.30, lukukausimaksu 38 euroa/kausi
Ohjattu palloiluvuoro
Kuokkalan Graniitti, ma klo 18.30–19.30
(Lentopallo, sähly, sulkapallo, koripallo)
Palloiluun ilmoittautuminen 2.1. alkaen puh. 626 994. Palloiluun kertamaksu 4 euroa/kerta.
Tiedustelut liikuntapalvelukeskus, info puh. 624 848 tai ohjaajat puh. 626 994.
Vesiliikuntakeskus AaltoAlvariin pääsee edelleen maksutta kaikilta uimahallikuljetusreitin pysäkeiltä. Bussi on merkitty uimahallikyltillä. Viikolla 9 ei liikennöidä. Aalto-Alvarissa on mahdollisuus osallistua ikääntyneille tarkoitettuihin liikuntaryhmiin. Uinti, kylpylä ja ohjatut liikuntaryhmät ovat maksullisia.
Maanantai: Tikka-Kuokkala-Halssila-Tourula
Ristonmaan päiväkodin pysäkki 9.00, Toritie (Tikan seurakuntakeskus) 9.03, Kekkolantie, Survontie, Syöttäjänkatu (sosiaaliaseman puolelta) 9.08, Sulkulantie, Mesikämmen 9.18, Telkänpesä 9.20, Aholaidan pysäkki 9.22, Tourulantie, Vapaudenkatu (pysäkki 6, Forum) 09.27, Cygnaeuksenkatu Yliopistonkatu, Uimahalli 9.32, Paluu 12.15
Tiistai:
Heinälampi-Lohikoski-Viitaniemi
Heinälampi kääntöpaikka 8.55, Ukonniementie/Tyyppäläntien risteys 9.00, Lohikoski/ Nuottakadun pysäkki 9.02, Taulumäki, Rajakatu (kunnantalon pysäkki) 9.05, Sepänkatu, Viitaniementie: Viitakoti 9.10, Viitaniementie: Viitatornin pysäkki 9.12, Keskikatu 9.14, Uimahalli 9.15. Paluu 11.45
Keskiviikko:
Laajavuori-Kortemäki-Kypärämäki-Mäyrämäki-Keltinmäki-Myllyjärvi
Retkeilyhotelli Laajari 08.40, Laajavuorentie, Kortepohjan ostoskeskus 08.45, Vesangantie, Kortemäki; Pyssymiehenkatu (kääntöpaikka) 8.50, Vesangantie, Erämiehenkatu, Saihokatu (päiväkeskus) 9.15, Keskussairaalantie, Länsiväylä, Keuruuntie, Mäyrämäki 9.10, Keltinmäentie 25 9.15, Myllyjärventien/Tuulimyllyntien risteys 9.20, Länsipäijänteentie, Uimahalli 9.30, Paluu 12.15.
Torstai: Säynätsalo-Keljonkangas-Keljo
Haikka th 8.10, Haikantie, Nousukatu, Muuratsalon kääntöpaikka 8.20, Vuorenlahdenkatu, Saaritie, Säynätsalo, tehtaan pysäkki 8.30, Parviaisentie, Säynätsalontie, Kinkomaantie, Kinkomaa, Sarvivuori th (tienhaara) 8.40, Keljonkangas 8.45, Keljonkankaantie 8.47, Länsipäijänteentie 8.50. Uimahalli 9.00, Paluu 11.30.
Perjantai:
Kaakkolampi-Kangaslampi-Huhtasuo-Keskusta-Kortepohja
Kaakkolampi kääntöpaikka 8.50, Kangaslampi kääntöpaikka 8.52, Suluntie- Kangaslammentien risteys 8.55, Kangasvuoren toimintakeskus 8.57, Lohikoskentie 9.02, Rajakatu 9.06, Väinönkatu 9.09, Schaumanin puistotie 9.15, Cygnaeuksenkatu, Yliopistonkatu, Uimahalli 9.30, Paluu 12.15.
Tämä juttu on julkaistu Jyväskylä-tiedotuslehdessä 18.12.2002.