Kuva: Tältä tulee näyttämään uuden matkakeskuksen seutu. Matkakeskuksen valmistuminen loppuvuonna vapauttaa vanhan rautatieaseman alueen uuteen käyttöön. Asemarakennuksen vanha osa suojellaan, mutta viimeisin laajennusosa voidaan purkaa ja sen tilalle tulee puistoalue. Kuva: Hannu Vallas/Diabox Oy.Vanha aseman asemakaavaa valmistellaan edelleen luonnokseksi. Kaavan suunnittelualue käsittää vanhan rautatieaseman alkaen vanhan asemapäällikön talosta ja ulottuen matkakeskukselle saakka.
Vanhan aseman asemakaavan muutos, joka koskee vielä käytössä olevaa rautatieasema-aluetta, on menossa kaupunkisuunnittelulautakunnan käsittelyyn syyskuus- sa. Tämän jälkeen kaavaluonnos tulee nähtäville Kaupunkisuunnittelutoimistoon.
Kaavassa muutetaan alueen käyttötarkoitusta vastaamaan tulevaa uutta tilannetta, jossa rautatietoiminnot ovat siirtyneet rakenteilla olevaan Matkakeskukseen. Alueelle tullee mm. kulttuuripalveluja, ja kaava mahdollistaa myös liiketoiminnan, asumisen sekä sosiaalipalveluja. Asemakaavassa keskeinen kysymys on vanhan rautatiemiljöön suojelukysymykset. Vanhasta asemarakennuksesta tullaan kaavassa suojelemaan rakennuksen vanhimmat osat, mutta viimeisin laajennusosa (ns. Wankkurin pääty) voidaan purkaa ja sen tilalle tulee rakentaa puistoa. (MV)
Kuokkalan pohjois- ja itäosiin ollaan laatimassa viheralueselvitystä, joka on osa koko kaupungin viheraluejärjestelmä-projektia. Selvityksen tarkoituksena on luoda kokonaisvaltainen näkemys viheralueiden nykytilasta, niiden ongelmista ja arvoista, toiminnoista, reiteistä ym. Viheralueilla tässä työssä tarkoitetaan kaikkea ”silmin nähtävää vihreää” huolimatta siitä, mikä on kaavan varaus tai kuka alueen omistaa. Lisäksi tarkastelussa ovat mukana ulkoilu- ja urheilualueet. Selvityksen pohjalta luodaan yhteistyössä asukkaiden kanssa visio Kuokkalan viheralueiden tulevaisuudesta, kehittämistarpeista ja -mahdollisuuksista.
Viheralueselvitykseen liittyvät asukastilaisuudet pidetään elo-syyskuun vaihteessa, kaksi viimeistä tilaisuutta järjestetään seuraavasti:
* keskiviikkona 28.8. klo 16.30– 19.30 Kuokkalan Yläasteen auditorio, Liitukuja 4
* keskiviikkona 4.9. klo 16.30– 19.30 Jyväskylän aikuiskoulutus/Talonrakennusala, Salmirannantie 3.
Mikäli on kiinnostunut jatkossa saamaan tietoa viheralueselvityksen etenemisestä, voi liittyä projektin postitus- tai sähköpostilistalle ilmoittautumalla Mervi Vallinkoskelle Kaupunkisuunnittelutoimistoon, mervi.vallinkoski@jkl.fi, puh. 625 395. (MV)
Valmistelussa ja päätöksenteossa olevat kaavat löytyvät kaupunkisuunnittelutoimiston sivuilta osoitteesta: http://www.jyvaskyla.fi/kaavoitus/, samoin vireille tulleet tai tulossa olevat kaavan muutokset - sekä hyväksytyt.
Kaupunkisuunnittelu on ottanut käyttöön uudet asemakaavan muutoksia koskevat hakemuslomakkeet. Haettaessa asemakaavan muutosta, tulee hakijan yksilöidä hakemuksensa käyttöönotetulla lomakkeella. Lomakkeita saa kaupunkisuunnittelutoimistosta. Ne löytyvät myös pdf-tiedostoina kaupunkisuunnittelun kotisivuilta. Linkki tiedostoon on sivun alareunassa.
Valtuusto hyväksyi Arkkitehtuuripoliittisen ohjelman kesäkuussa. Ohjelman käsittelyssä herätti keskustelua ohjelman tavoitteesta saada kaupunkiin ”maailman paras arkkitehtuuri”. Kohta muutettiinkin valtuustossa vaatimattomampaan muotoon ”maailman parasta arkkitehtuuria”.
Esitetty muoto koettiin joko liiaksi ylpeilyksi tai sitten haluttiin, että pitää määritellä, mikä on maailman paras arkkitehtuuri. Sekin on tietysti hyvä, että saamme kaupunkiin maailman parasta arkkitehtuuria, - mutta olisiko sittenkään haitannut, jos meistä jonain päivänä olisi todettu, että meillä on maailman paras arkkitehtuuri. Kysehän on mielikuvasta ja ennen kaikkea tavoitteesta, johon pyrkiminen on oleellista. Olkoon päätetty muoto välitavoitteena. Maailman paras arkkitehtuuri merkitsee myös maailman parasta ympäristöä, – luonnollisesti.
Arkkitehtuuripoliittisen ohjelman toimenpiteiden työvaihe on alkamassa, arkkitehtuurikasvatuksen osalta se on jo alkanutkin. Samoin kaupungin ensi vuoden talousarvion valmistelu on käynnissä. Ohjelman toteutuminen on talousarviokysymys, erityisesti muutaman lähivuoden osalta.
Ohjelman toteutuksen yksi tärkeimmistä kohdista on asemakaavojen toteuttaminen kunnianhimoisesti, laatutietoisesti ja asiantuntevasti. Tämän vuoksi vuosia vireillä ollut tavoite saada näkemyksellinen, asiantunteva ja palveluhenkinen arkkitehti kaupungin rakennusvalvontaan on toteutettava välittömästi.
Kaupunkisuunnittelun resurssien lisääminen on todettu useissa yhteyksissä johtaneen positiiviseen kierteeseen. Rakennusvalvonnassa on mielestäni tällä kohtaa heikko lenkki, jonka korjaaminen näkyy välittömästi ympäristössä.
Alakuva: Kaupunginarkkitehti Ilkka Halinen
Ilkka Halinen, kaupunginarkkitehti
Tämä juttu on julkaistu Jyväskylä-tiedotuslehdessä 28.8.2002.