Karuselli odottaa JunnuPuiston kesän kävijöitä.Laajavuoressa ei tyydytä enää vain talvikauden tarjontaan. Viime kesänä avattu MCC-rinneautorata saa tänä kesänä seurakseen lapsille suunnatun JunnuPuiston. Vuorilammen rannalla lämpiää myös savusauna, laskettelurinteet maisemoidaan kukka-asetelmin ja yrityksillä on yhä monipuolisempia mahdollisuuksia järjestää tapahtumia Laajavuoressa.
— Haluamme tarjota perheille, yrityksille ja kaupungissa vierailijoille monipuolisia palveluita myös kesällä, kertoo toimitusjohtaja Heikki Pasanen Laajavuori Oy:stä.
Idea JunnuPuiston rakentamisesta syntyi viime kesänä, kun Laajavuoressa huomattiin, ettei perheen pienemmille ollut oikein tekemistä aikuisten ja isompien lasten hurjastellessa rinneautoradalla.
Uudessa JunnuPuistossa on lapsille tarjolla karuselli, ilmatäytteinen kiipeilyseinä, pomppulinna ja seikkailurata. Puistossa on mahdollisuus myös kävellä puujaloilla tai pelata minigolfia. JunnuPuisto on tarkoitettu alle 12-vuotiaille lapsille.
— Tänä kesänä keräämme kokemuksia ja palautetta JunnuPuiston palveluista lapsilta ja perheiltä. Tulevina vuosina toiveissamme on laajentaa JunnuPuisto kunnon tivolin kokoiseksi, Pasanen kertoo.
Viime kesänä isompien huimapäiden iloksi valmistunut rinneautorata avataan kesäkuun alussa. Rinneautot ovat ympäristöystävällisiä menopelejä: hiihtohissi vetää autot ylös ja alas tullaan painovoimalla. Jokainen kuljettaja voi säädellä vauhtiaan jarruttamalla haluamallaan voimalla. Rinneautojen turvallisuuteen on kiinnitetty erityistä huomiota. Jokaisessa autossa on turvakaaret sekä ralliturvavyöt. Kuljettajat varustetaan kypärällä, suojalaseilla ja haalareilla.
— Rinneautoiluun ei tarvita ajokorttia, mutta ajajan pitää yltää jarruille ja nähdä ratin yli, Pasanen kertaa vaatimuksia. Käytännössä se tarkoittaa kuskille noin 12 vuoden ikärajaa.
Räätälöityjä tapahtumia yrityksille
Yrityksille tarjottavien palveluiden laajentamiseksi Laajavuori tekee yhteistyötä entistä tiivimmin hotelli Rantasipi Laajavuoren ja Tapahtumapalvelu Sateentekijöiden kanssa.
— Tarjontaamme kuuluvien Vuorilammen ranta- ja savusaunan sekä rinneautoilun lisäksi esimerkiksi Sateentekijät suunnittelevat yrityksille teemallisia toiminta- ja illanviettotilaisuuksia, kuten mönkijäsafareita tai Grand Prix -kisoja, Pasanen esittelee.
Tuomiojärven leirintäalue on myös tänä kesänä avoinna kaupunkilaisillekin auringonottoon ja uintiin. — Kesä sujuu Tuomiojärvellä muuten perinteiden mukaisesti, mutta juhannusjuhlaa ei alueella tänä vuonna järjestetä, vaan tarjoamme leiriytyjille mahdollisuuden viettää rauhallista perhejuhannusta, Pasanen sanoo.
Rinneautorata ja JunnuPuisto avoinna alku- ja loppukesästä (1.6.-14.6. ja 17.8.-15.9.) ma-pe 14-20, la-su 12-18 sekä keskikesällä(15.6.-16.8.) ma-su 12-20. JunnuPuiston päiväranneke on 4 E ja MCC-rinneautorata maksaa 0,5 h 13 EUR ja 1 h 25 EUR.
Johanna Summanen
Tämä juttu on julkaistu Jyväskylä-tiedotuslehdessä 29.5.2002.