Kaupunkisuunnittelulautakunta ja liikuntalautakunta kokoontuivat toukokuun lopulla keskustelemaan molempia lautakuntia koskevista projekteista. Liikuntakeskuksen tulevaisuus oli yksi aiheista. Alueella ovat 1970-luvulla toteutetut monitoimihalli ja jäähalli, myöhemmin rakennettu Likesin tutkimusrakennus sekä pesäpallostadion, jääkiekkokaukalo, pallokenttiä ja epämääräistä pysäköintitilaa. Wellness centerin uudisrakennus alkaa kohota hallien väliin lähiaikoina.Alue on osa kaupungin keskeistä vihervyöhykettä, johon kuuluvat myös yliopiston vanha kampusalue ja Harju. Se on samalla osa tulevaa kansallista kaupunkipuistoa, joka yritetään kaupunkiin saada. Kaikkien kolmen alueen toiminnallinen ja esteettinen toisiinsa kytkeminen on keskeistä.
Liikuntakeskuksen alueesta on laadittu visio 2020, mutta toisaalta hankemaailma elää omaa lyhytjänteistä elämäänsä. Paljonko alueelle voidaan rakentaa ja miten, kuinka pysäköinti toteutetaan, mikä on pesäpallostadionin kohtalo, paljonko kenttiä tarvitaan, mikä on yhteys yliopistoalueeseen, missä aikataulussa muutoksia tehdään; kysymyksiin etsitään vastauksia. Alueelle on juuri valmistunut pysäköintiä ja vaihtoehtoisia rakentamisvolyymeja koskeva selvitys, jonka pohjalta professori Arto Sipinen laatii marraskuun loppuun mennessä luonnoksen alueen arkkitehtonisesta ilmeestä.
Vision tavoitteena oli luoda liikuntakeskuksen alueesta paikka, jossa voi kokea elämyksiä. Tähän on helppo yhtyä ajatuksissa, toivottavasti tämä toteutuu myös kaikissa aluetta koskevissa päätöksissä.
Tällä sivulla on kerrottu vireillä, valmisteilla ja käsittelyssä olevista kaavoista, mikäli niistä on uutta kerrottavaa. Merkitykseltään vähäisimmistä kaavoista ollaan yhteydessä vain suoraan osallisiin. Kaikkien kaavojen osallistumis- ja arviointisuunnitelmista saa tietoa alueen kaavoittajalta. Suunnitelmista voi antaa palautetta.
+ merkillä merkityt kaavat tai kaavanmuutokset ovat uusia, vireille tulevia ja vireille tulleita kohteita.
(AS) suunnittelijan nimikirjaimet
1-32–4 on lyhenne kaupunginosa- kortteli- tontti numeroista. Tässä on kyseessä 1. kaupunginosan 32. korttelin tontti 4.
Kaupunkisuunnittelun/ kaavoituksen kotisivuilla internetissä osoitteessa www.jyvaskyla.fi/kaavoitus löytyy monipuolisempaa tietoa vireillä olevista kaavoista. Siellä on kerrottu myös muista kaupunkisuunnittelun hankkeista. Internetsivuilla on myös kaavoja havainnollistavia kuvia sekä linkkejä käsittelyasiakirjoihin sekä paljon yleistietoa kaavoituksesta.
Kaupunkisuunnittelu on ottanut käyttöön uudet asemakaavan muutoksia koskevat hakemuslomakkeet. Haettaessa asemakaavan muutosta, tulee hakijan yksilöidä hakemuksensa käyttöönotetulla lomakkeella. Lomakkeita saa kaupunkisuunnittelutoimistosta. Ne löytyvät myös kaupunkisuunnittelun kotisivuilta osoitteesta www.jyvaskyla.fi/kaavoitus. Täältä kaupunkisuunnittelu/kaavoituksen pääsivulta valitaan ”Tehtävät” ja sieltä Tehtävä-tekstistä: ”Asemakaavan muutoshakemus”.
Seppälän uuden automarketin mahdollistava kaavaehdotus on edennyt. Kesko Oyj on halukas rakentamaan automarketin Seppälään, osoitteeseen Vasarakatu 25-27. Asemakaavan muutosehdotus on julkisesti nähtävillä 28.5.-27.6.2002. (ALP)
Matkakeskuksen ja Rahtikeskuksen hankkeiden edetessä ovat rakennussuunnitelmat muuttuneet niin, että on syytä tehdä tarkistuksia asemakaavaan koskien kerroslukua ja rakennusoikeutta. Kaupunginhallitus hyväksyi kaavan alustavasti ja päätti asettaa sen julkisesti nähtäville ajaksi 22.5.-5.6.2002 (AS ja PL).
Sysmäläntie 5:n, rakentamaton yleinen pysäköintialue ja siihen rajoittuva puistoalue on tarkoitus muuttaa rivitalotontiksi alueen omistajien pyynnöstä. Kaavaluonnos on laatimisvaiheen kuulemista varten nähtävillä 27.5.-7.6.2002 (ALP).
Keljossa Valkolantie 21:n kiinteistön omistajat esittävät, että nykyisen kiinteistön kohdalla toteuttamatta oleva asemakaava muutetaan ja uusi tontti muodostetaan vanhoja raja-ja tielinjoja noudattaen. Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti 21.5.2002 esittää kaupunginhallitukselle kaavan asettamista julkisesti nähtäville.
Huhtalahden kaavasta on valmisteltu luonnos. Kaava-alue sijoittuu Kuokkalan Nenäinniemen länsiosaan Eräpälkäneentien pientalojen ja Huhtalahden väliin Päijänteen Pohjanlahden rannalle. Alueelle on suunniteltu terassi-, rivi- ja pientalojen sekä venesataman rakentamista. Lisäksi tavoitteena on, että ranta-alue varataan virkistysalueeksi ja kevyen liikenteen käyttöön. Kaavaluonnos on valmisteilla laatimisvaiheen kuulemista varten nähtäville ja se on tulossa kaupunkisuunnittelulautakunnan käsittelyyn kesällä 2002. (KL ja LS)
Kaivokatu 1-7:n kaavan tavoitteena on, että alueella sijaitsevaa Supermarket K-Länsiväylää ja sen pysäköintialuetta voidaan laajentaa ja että alueelle voidaan rakentaa asuinkerrostaloja. Kaavaehdotus on valmisteilla ja se on tulossa kaupunkisuunnittelulautakunnan käsittelyyn kesäkuussa 2002. (LS)
Kortesuon Rantapellonpolun kortteleihin 112 ja 113 on tekeillä kaavan muutos. Kortteli 113 jaetaan kolmeksi tontiksi ja kullekin tontille sallitaan 600 k-m2 rakennusoikeus. Kaavaluonnos on laatimisvaiheen kuulemista varten nähtävillä 3-14.6.2002. (KL ja PL)
Lohikosken liikekeskuksen yhteyteen suunnitellun tornitalon kaavasta on esitetty sekä vastustavia että puoltavia näkemyksiä. Kaavamuutosehdotus tulee näillä näkymin julkisesti nähtäville kesäkuun loppupuolella, jolloin siitä voi jättää muistutuksia. (IS)
Lohikosken Katiskakatu 2:een on haettu kaavamuutosta siten, että tonttiin liitettäisiin viereisiä katu- ja puistoalueita autotallin rakentamiseksi ja pihan laajentamiseksi, jolloin hakijan mielestä huonosti hoidettu alue siistiytyisi. Kaupunkisuunnittelulautakunta jätti kokouksessaan 21.5.2002 kaavan pöydälle. (IS)
Taimistontie 4 Huhtasuolla Kangaslammen rannan tuntumassa. Tavoitteena on muuttaa päiväkotikäytössä ollut tontti asumiskäyttöön. Kaavaluonnos on laatimisvaiheen kuulemista varten nähtävillä 27.5.-7.6.2002. (ALP)
Kaupungin eteläosaan, Muuramen kunnan rajalle ja aiemmin jo kaavoitetun työpaikka-alueen viereen 9-tien länsipuolelle on tehty asemakaavaa. Tämä Keljonkankaan terminaalialueen asemakaavan laajennus (30. kaupunginosan korttelit 14-16) on luonnosvaiheen kuulemista varten nähtävillä 27.05-17.06.2002. (JH)
Mannilan yleiskaavan muutoksen tavoitteena on löytää ratkaisu alueen maankäytön kehittämiselle. Ympäristöselvitysten, palautteiden sekä neuvottelujen pohjalta on maankäyttöratkaisua kehitetty edelleen. Mannilan yleiskaavan muutosehdotus on julkisesti nähtävillä 14.05-13.06.2002 välisen ajan. (TV ja MV)
Maanmittauslaitoksen yhtenäisarkiston mahdollistava kaavaehdotus maakunta-arkiston tontilla oli virallisesti nähtävillä 16.4.-16.5.2002. Kaavasta jätettiin yksi muistutus. (ALP)
Vehkalammen asemakaavaluonnos oli nähtävillä alkuvuodesta. Siitä saatiin reilut kymmenen suullista ja kirjallista palautetta. Palautteita sekä suunnitelman edelleen kehittämistä käsiteltiin huhtikuussa pidetyssä suunnittelukokouksessa. Kaava oli käsiteltävänä myös liikuntalautakunnan ja kaupunkisuunnittelulautakunnan yhteiskokouksessa 21.5.2002. Kaavaehdotus tullee nähtäville elokuussa 2002, eli kaavan tavoiteaikataulu on venynyt osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetystä.
+ Harjunkulman (nyk. linja-autoaseman) korttelin asemakaavan muutos tulee perustumaan asuntorakentamisen yleissuunnitelmaan, joka on tilattu sveitsiläiseltä arkkitehti Peter Zumthorilta. Kaavaluonnos on luvassa syys-lokakuuksi 2002. (LR)
+ Entinen Fredriksonin kiinteistö Harjukatu 2:ssa asunto- tai asuntolakäyttöön (ALP)
+ Vaasankatu 27 ja 29 kiinteistöjen asemakaavaa vuodelta 1899 ajantasaistetaan kiinteistön omistajien pyynnöstä. Kortteli tutkitaan yhtenä kokonaisuutena (ALP).
+ Mörssärin kiinteistössä, osoitteessa Voionmaankatu 32, sijaitsee suojeltava kolmikerroksinen asuin- ja liikerakennus voimassa olevan asemakaavan mukaisesti. Sisäpihalle halutaan rakentaa kaksikerroksinen asuinrakennus, jonka vuoksi asemakaava tarkistetaan. (LS)
+ Savelan kaavoittamista jatketaan Vehkakadun ja Laajavuorentien välisellä alueella. Alueella sijaitsee muun muassa entinen postiautovarikko. Asemakaavan muutoksen tavoitteena on kehittää aluetta asuin- sekä liike- ja toimistokäyttöön. (LS)
+ Korteniityn alue sijaitsee Kortepohjassa Emännäntien ja Rautpohjanlahden välisellä alueella. Aluetta on aiemmin kutsuttu Emännäntien nimellä. Korteniitty kuuluu ns. matala- ja tiivisprojektiin, jossa on tavoitteena kehittää kerros- ja pientalorakentamisen väliin sijoittuvia asumismuotoja. Aluksi laaditaan yleissuunnitelma kaavoitustyön pohjaksi. (LS ja MP)
+ Jyväskylän vuokra-asunnot Oy:n omistamalle tontille Jokivarrentie 10, Kuokkalassa on anottu rakennusoikeuden lisäämistä 150 kerrosalaneliömetrillä ja kerrosluvun tarkistamista siten, että se sallii kellarin rakentamisen. Kaavaluonnos tulee nähtäville piakkoin. (KL)
+ Lohikoskella, Niittytie 2:ssa olevalle puistoksi kaavoitetulle tilalle on alkamassa asemakaavan muutos, jota anovat tilanomistajat. Kaavanmuutoksella on tarkoitus muuttaa tila jälleen tonttimaaksi. Kaavaluonnos tullee nähtäville kesän aikana. (KL)
+ NCC Finland Oy on hakenut asemakaavan muutosta Sakon asuntokaavaan Tourulassa. Alueella vanhan hallin kellaria halutaan hyödyntää maanalaisena pysäköintitilana, väestönsuojana ja aputilana. (KL)
+ Kammarinmäen asuntoalueen (kaavoitusohjelman Keltinmäentie) kaavoitus on käynnistymässä. Alue sijoittuu Keltinmäentien ja Ronsuntaipaleentien risteyksen länsipuolelle. (KL)
+ Haperontie 1:n asemakaavan muutos autotallien rakentamiseksi on tullut vireille ja kaavaluonnos on nähtävänä kaupunkisuunnittelutoimistossa 30.5.-14.6. 2002. (ALP)
Kaupunginhallitus hyväksyi 22.04.2002 kokouksessaan asemakaavan muutoksen, tonteille osoitteessa Tähtäin 4 ja Luotipussi 3, Kortemäki. (VV)
Kaupunginhallitus hyväksyi 15.4.2002 kokouksessaan asemakaavan Keljonkankaan Valimontie 1:een, vielä rakentamattomalle tontille. (VV)
Kaupunginhallitus hyväksyi 20.5.2002 kokouksessaan Kaijanlammen vielä rakentamattomalle asuntoalueelle, Rantahaka 6:een tehdyn kaavanmuutoksen. (IS)
Kuokkalan Lehtorannantie 17:ään tehty asemakaavan muutos hyväksyttiin kaupunginhallituksessa 20.5.2002. (VV)
Halssilan Siilinkuja 9:ään tehty asemakaavan muutos hyväksyttiin kaupunginhallituksessa 20.5.2002. (VV)
Kaupunginvaltuuston hyväksymiä tai hyväksymiskäsittelyssä olleita ovat muun muassa
Kaupunginvaltuusto hyväksyi Kankaankatu 3-7:n asemakaavan 15.4.2002. Kyseessä on Taulumäen kirkon ja vanhan hautausmaan välissä sijaitseva puistokaistale, jossa on vanhoja puutaloja. (AS)
Mannilaan, os. Hollitaipaleentie 13, tehty asemakaavan muutos hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa 13.5. 2002. (IS)
Sakon toimistokaava, Tourulan entinen kivääritehdas. Keski-Suomen ympäristökeskuksen oikaisukehotuksen vuoksi kaupunki muutti kaupunginvaltuuston 12.11.2001 hyväksymää ns Tourulan toimistokaavaa. Asemakaavassa on nyt merkitty entisen kivääritehtaan ja pajan lisäksi niihin liittyvät kolme pienkerrostaloa, ns. johtajatason asuinrakennusta, suojeltaviksi. Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaavan 13.5.2002. (KL)
Yleiskaavan muutosehdotus oli nähtävillä 15.11.-17.12.2001 ja siitä saatiin 6 muistutusta ja 12 lausuntoa. Palautteen perusteella ehdotusta on tarkistettu. Erityisesti kaupan suuryksiköiden määrää ja laatua koskevia määräyksiä on selvennetty ja täsmennetty.
Koska yksi kaavan päätavoitteista on Seppälän kehittäminen liike- ja työpaikkarakentamisen suuntaan, tulisi kaavan mahdollistaa erikoistavarakauppojen sijoittuminen alueelle. Niiden rakentamismahdollisuuksia on siten lisätty ja rajoitusta on kohdennettu tarkemmin koskemaan päivittäistavarakauppaa eli yleisessä kielenkäytössä automarketteja. Muutoksella on pyritty sekä asiointiliikenteen tasapainottamiseen että tasapuolisuuden toteutumiseen liike-elämän kannalta. Muutosehdotus on kaupan osalta sen verran merkittävä, että kaava asetetaan ehdotuksena uudelleen nähtäville.
Tarkistetussa yleiskaavaehdotuksessa päivittäismarketteja voi sijoittaa C1- ja C3-alueille ja muita kaupan suuryksiköitä myös C 2-alueelle.
Yleiskaava luo edellytykset vähittäiskaupan suuryksiköiden sijoittamiselle, mutta varsinaisesti niiden rakentaminen ratkaistaan asemakaavamuutosten yhteydessä. Yleiskaavaehdotuksessa on määrätty asemakaavoituksessa ja muussa yleiskaavaa toteuttavassa suunnittelussa edellytettävistä selvityksistä, jotka liittyvät erityisesti liikenteellisiin vaikutuksiin.
Myös asumista koskevaa määräystä on tarkennettu, sillä alueelle ei ole tarkoitus muodostaa perinteisiä perheasuntokortteleita. Kaavassa on osoitettu mahdollisuus työpaikkatoimintojen yhteyteen soveltuvan erityisasumisen sijoittamiselle, kuten esimerkiksi vanhusten, opiskelijoiden tms. asuntoja varten. Erityisasumista voi sijoittaa kaikille keskustatoimintojen alueille.
Tarkistettu yleiskaavaehdotus (4.4.2002) on nähtävillä 28.5.-27.6.2002.
Kaupunginarkkitehti Ilkka Halinen (IH)
puh. 625 076 ja 050-522 0480
Yleiskaava-arkkitehti Timo Valtakari (TV)
puh. 624 370
Asemakaavaarkkitehti Anne Sandelin (AS)
puh. 625 081
Projektipäällikkö Martti Päivänsalo (MP)
puh. 624 371
Kaavoitustutkija Orvokki Riekkinen (OR)
puh. 624 373
Kaavoitusarkkitehti Jorma Häkkinen (JH)
puh. 624 372
Kaavoitusarkkitehti Kaj Liljeblad (KL)
puh. 625 080
Kaavoitusarkkitehti Leila Strömberg (LS)
puh. 625 089 ja 040-771 8867
Maisema-arkkitehti Mervi Vallinkoski (MV)
puh. 625 395
Suunnitteluarkkitehti Annaliisa Puustinen (ALP)
puh. 625 082 ja 050-351 5309
Projektiarkkitehti Leena Rossi (LR)
puh. 625 088
Suunnitteluinsinööri Viljo Viinikainen (VV)
puh. 625 083 ja 0500-542 079
Kaavoitusteknikko Ilona Sassi (IS)
puh. 625 084
Kaikkien sähköpostiosoitteet muotoa:
etunimi.sukunimi@jkl.fi
Kaupunkisuunnittelutoimisto, Hannikaisenkatu 17
Puh: 625 086, 625 078 ja 625 087
Ilkka Halinen, Kaupunginarkkitehti
Tämä juttu on julkaistu Jyväskylä-tiedotuslehdessä 29.5.2002.