Tallinnassa olivat (edessä vasemmalta) Aila Peura, Marianne Töyry, Marja Minkkinen, Siiri Manninen, Sisko Reinisalo, Päivi Hytönen, Sirpa Peltolehto ja Kaisa Härsilä. Kuvasta puuttuvat Miia Autiomäki ja Airi Nättinen. Kuva Matti Salmi.Kymmenen Kiljanderinkadun kotihoitotiimin työntekijää vieraili toukokuun alussa tallinnalaisessa vanhainkodissa. Tuliaisina he lahjoittivat vanhainkodille tarpeellisia tarvikkeita.
Ajatus lahjoitukseen alkoi itää viime syksynä, kun yksi kotihoidon työntekijöistä tutustui tallinnalaiseen Kuursana Meriväljän vanhainkotiin. Myöhemmin vanhainkodista esitettiin koko kotihoitotiimille kutsu tulla vierailulle. Tuliaiset päätettiin viedä lahjoituksina, sillä tiedossa oli, että Virossa oli pulaa muun muassa tietynlaisista apuvälineistä.
Kiljanderinkadun työntekijät saivat lahjoitusta varten runsaasti apua jyväskyläläisiltä yrityksiltä ja yhteisöiltä - kiitos kaikille lahjoittajille! Toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna ryhmä lähti matkaan mukanaan apuvälineiden lisäksi terveydenhuollon tarvikkeita, elintarvikkeita, askarteluvälineitä ja pelejä. Kuljetusapua saatiin Matkatoimisto Matkapojat Oy:ltä.
Kuursana Meriväljän vanhainkoti on vanha kaupungintalo, joka on Viron itsenäisyyden aikana otettu vanhainkotikäyttöön. Kiinteistöä nykyaikaistetaan parhaillaan saksalaisen yrityksen tuella. Talossa asuu 88 vanhusta, joista 20 petihoidossa ja kahdeksan dementiaosastolla. 30 työntekijää tekee kolmea vuoroa ja 12 tunnin työpäivää, 170 tuntia kuukaudessa.
Suomalaisilla oli virolaisesta vanhainkodista tietynlaisia mielikuvia, jotka osittain osoittautuivat oikeiksi, osittain vääriksi. Moni perusasia, kuten yleinen hygieniataso ja tilojen viihtyvyys, on Suomessa paremmin.
Jotain opittavaa meillä kuitenkin olisi: Virossa ns. kolmas sektori tuntuu luonnostaan toimivan tehokkaammin. Vanhainkoti saa suurta apua omaisilta, jotka vierailevat viikottain vanhusten luona, samalla pieniä hoitotehtäviä tehden. Yksinäisiä vanhuksia ei juuri ollut.
Virolaisen vanhainkodin rahoitus poikkeaa myös kotimaisesta. Valtion ja asukkaan lisäksi hoitokustannuksia jakaantuu myös omaisille.
Mikko Terävä
Tämä juttu on julkaistu Jyväskylä-tiedotuslehdessä 29.5.2002.