etusivu
teokset
taiteilijat
linkit
Julkiset taideteokset Jyväskylässä

Vaajakummun koulun rakentamisen yhteydessä 2004 koulun pihaan hankittiin Timo Hannusen graniittiveistos Aika. Teoksen pystytyksestä ja betonijalustan valamisesta vastasi Jyväskylän maalaiskunta. Aika on yksi Timo Hannusen monista julkisista veistoksista. Työskennellessään Hannunen luottaa vaistoonsa ja alitajunnasta tulevaan muistiin. Nimeämisen kautta hän kiteyttää veistoksiinsa luonnon aistimuksia, vuodenaikoja ja mielentiloja heijastavia merkityksiä.

Timo Hannunen (s.1969) edustaa kapean, mutta taiteellisesti vahvan, informalistisen kuvanveiston nuorinta sukupolvea. Hänen ei ole tarvinnut kaivaa esikuviaan historiasta eikä olla epävarma niiden oikeutuksesta nykytaiteessa. Erityisesti hän on maininnut innoittajakseen Veikko Hirvimäen. Hannunen löysi jo opiskellessaan Kankaanpään taidekoulussa vuosina 1992-1995 päämateriaalikseen graniitin. Luonto on merkittävässä osassa hänen taiteessaan. Hannunen on syntynyt maalla ja asuu edelleen maaseudulla. Hänelle suhde luontoon on paitsi välitön, myös ehdoton osa hänen elämänmuotoaan. Hän metsästää, kalastaa, kerää marjoja ja sieniä sekä samoilee luonnossa myös ihan huvikseen. Timo Hannusen ehkä tunnetuin teos on Juice Leskisen hautamuistomerkki, 2007 Kalevankankaan haustaumaalla.

Lähteet:

Hannu Castrén: 2000+. Keskisuomalaista kuvataidetta vuosituhannen vaihteessa. Alvar Aalto -seura, 2001.

http://www.keuruu.fi/index.php?id=1826 (14.6.2012)

Julkisten taideteosten selvitystyö. Tiina Helttunen, 2010. CD-ROM. (Saatavissa Jyväskylän taidemuseon arkistosta)

 

Aika

Aika

Tekijä: Timo Hannunen
Omistaja: Jyväskylän kaupunki
Valmistumisvuosi: 2004
Materiaali: graniittia, jalusta betonia
Sijainti: Vaajakummun koulun piha, Vaajakoski,Harjutie 2a

  Sisältö: Maija Roininen. Valokuva: Jari Kuskelin. Ulkoasu: Panu Kivi & Henri Kovanen