etusivu
teokset
taiteilijat
linkit
Julkiset taideteokset Jyväskylässä

Kuvanveistäjä Seppo Uuranmäen teoksen valinnasta päätti 2010 Jyväskylän kaupungin julkisen taiteen työryhmä ja sen hankinnasta Jyväskylän kaupungille vastasi kaupunkirakennepalveluiden yhdyskuntatekniikka.

Taiteilija Uuranmäen mukaan veistoksessa olevat ihmisten pienet kädet muodostavat yhdessä suuren kouran. Koura on aikojen saatossa rakentanut nykyisen ympäristömme, eli tuntemamme maailma on ”suuren käden kouraisema”. Teoksen lähtökohtana on maasta kouhaistun kourallisen kädenjälki ja sen anti. Voisi sanoa, että "Kouraisu" on Päijänteen rannan hiekkaa, joka on sementillä liimattu yhteen ja tuettu teräksellä. Hiekka on aikojen saatossa murentunut ja hienontunut kivestä, kivi erkaantunut kalliosta. Taiteilijan pyrkimys optimaaliseen kauneuteen vain jäljittelee luonnon ylivertaisia mittasuhteita. Ihmisen tekemä taideteos joutuu aina lopulta myöntämään luonnonkauneuden ylivertaisuuden. Ajan myötä myös Uuranmäen teos mukautuu osaksi ympäristöään. Tällä välin teos on kuitenkin tarkoitettu interaktiiviseksi osaksi Korpilahden sataman puiston elämää.

Korpilahtelaisen taiteilija Seppo Uuranmäen (s. 1950) mukaan koulun kuvaamataidon tunnit olivat ainoita, joilla hän tunsi menestyvänsä. Oriveden opiston kuvataidelinjalle Uuranmäki pääsi vuonna 1981. Opiskeltuaan siellä kaksi vuotta hän jatkoi opintojaan Lahden taidekoulussa. Uuranmäki valitsee tekniikan ja materiaalin sen mukaan mikä parhaiten sopii teoksen idean toteuttamiseen, esimerkiksi videotekniikka, puu tai betoni. Uransa alussa hän käytti paljon puuta teosten materiaalina, koska puu oli halpaa ja sitä oli helposti saatavilla. Betonin työstäminen sementteineen ja raudoituksineen oli kiinnostava kokeilu, mutta yksin tehtynä fyysisesti raskasta.Taiteilijan näkemyksen mukaan taiteessa on tärkeintä tunne siitä, että on sanottavaa ja halu sanoa se. Materiaali ja tekniikka ovat apukeinoja viedä sanoma perille. Teos voi olla karkea, raaka ja raadollinen, koska taiteilijalla ei ole tarvetta tuoda esille itseään täydellisenä taiteilijana. Tärkeintä teoksessa on Uuranmäen mielestä sen sanoma, ei taiteilijan ylitsevertainen taito.

Lähteet:

Jaana Oikarin tekemä Seppo Uuranmäen haastattelu 28.5.2012

 

Aurinkoportti

"Kouraisu"

Tekijä: Seppo Uuranmäki
Omistaja: Jyväskylän kaupunki
Valmistumisvuosi: 2012
Materiaali: Betoni, teräs
Sijainti: Korpilahden satamapuisto

  Sisältö: Jaana Oikari. Valokuva: Jari Kuskelin. Ulkoasu: Panu Kivi & Henri Kovanen