etusivu
teokset
taiteilijat
linkit
Julkiset taideteokset Jyväskylässä

Jyväskylän kaupungin julkisten taiteen työryhmä tilasi taiteilija Marja Kolulta Lutakon puiston Paratiisi -teemaosioon kaksi paratiisiaiheista teosta, mutta taiteilija itse halusi teoksiin mukaan myös syntiä. Kokonaisen, pyöreän omenan sijasta hän valmisti omenan karan; Aatamin puraisu valmistui lokakuussa 2007. Toisen osan veistoksesta toivottiin puiston paratiisiosioon käärmettä, istuttavaa elementtiä. Marja Kolu teki veistoksesta letkeän syntisen antaen sille nimeksi Rastatukkainen soffa. Veistos valmistui sopivasti puiston vihkiäisiin 2008. Veistokset on päällystetty mosaiikeilla, tosin soffan takaosan eteen on suunniteltu peittävää, pensasmaista kasvillisuutta.

Kuvataiteilija, kuvanveistäjä Marja Kolu (s. 1956) tunnetaan erityisesti italialaisen lasimosaiikin taitajana. Hän innostui materiaalista opiskellessaan 1980-luvun lopulla Pietarissa Portarin Taideakatemiassa (Repina akatemia). Lasimosaiikissa Marja Kolua viehättää sen ikuisuus. Se kestää säänvaihtelut ja tarvittaessa materiaalin voi käyttää uudelleen.

Marja Kolun julkisia teoksia on Jyväskylän lisäksi esillä muun muassa. Kuopiossa ja Oulussa.

Lähteet:

Järvikylä, Marjo: Mosaiikin värikäs maailma "Lasimosaiikki kestää niin Siperian kuin Saharankin". Suur-jyväskylän lehti 5.1.2008.
Marja Kolun sähköpostiviesti Jaana Oikarille 18.12.2007

 

Exit

Aatamin puraisu ja Rastatukkainen soffa

Tekijä: Marja Kolu
Omistaja: Jyväskylän kaupunki
Valmistumisvuosi: 2007 ja 2008
Materiaali: betoni, lasimosaiikki ja pronssi
Sijainti: Lutakon puisto, Paratiisi -osio

  Sisältö: Jaana Oikari. Valokuva: Jari Kuskelin. Ulkoasu: Panu Kivi & Henri Kovanen