etusivu
teokset
taiteilijat
linkit
Julkiset taideteokset Jyväskylässä

Kuokkalan Yrttipuistoon sijoitettu Antti Maasalon Rakastan-veistos on kiinteä osa puistoalueen ympäristöarkkitehtuuria. Yrttipuisto, sen yhteydessä oleva perhepuisto sekä ympäröivä asuinalue suunniteltiin samanaikaisesti vuoden 1985 asuntomessuille. Rakastan-teoksen lisäksi Maasalo on suunnitellut Yrttisuon perhepuistoon myös kaksi toiminnallista leikkiveistosta: puutarhakeinun ”Toukka” sekä karusellin ”Tanssiin kutsu”.

Maasalon kineettisen valoveistoksen runko on ruostumatonta, helmiäisväreillä päällystettyä terästä. Rungosta lähtee ulospäin kuusi kiillotettua terässiivekettä, jotka pyörivät tuulen voimalla rungon ympäri. Muita teoksen valmistusmateriaaleja ovat valo, ilma ja ympäristö. Teos muuttaa ilmettään luonnon valaistuksen ja sääolojen mukaisesti. Sen pinnasta heijastuvat paitsi taivas ja luonto myös katsojan oma kuva. Veistos pyrkii muistuttamaan, että huolimatta kaikesta teknologiastaan ihminen on osa luontoa.

Kuvanveistäjä Antti Maasalo (s. 1940) tunnetaan kineettisistä teoksista, leikkiveistoksista, tilateoksista ja kokonaisilmaisuun perustuvista näytelmistä. Hänen taiteensa peruselementtejä ovat valo, liike, ääni ja rytmi. Vaikutelmien aikaansaamiseksi hän on käyttänyt sähköä, tuulta, vettä ja aurinkoa, jotka taiteilija ymmärtää teostensa materiaaleiksi siinä kuin puun, teräksen ja maa-aineksenkin. Aiheensa Maasalo saa Pohjolan luonnosta: tuulesta, avaruudesta, revontulista sekä maaemosta.

Lähteet:

Artopolis: Taidetta Jyväskylän katukuvassa. CD-ROM. (Saatavissa Jyväskylän taidemuseon arkistosta)

 

Rakastan

Rakastan

Tekijä: Antti Maasalo
Omistaja: Jyväskylän kaupunki
Valmistumisvuosi: 1985
Materiaali: teräs
Sijainti: Yrttisuon perhepuisto

  Sisältö: Elina Puranen, Veli-Matti Rautiainen. Valokuva: Marko Lumikangas, LumiDigital. Ulkoasu: Panu Kivi & Henri Kovanen