etusivu
teokset
taiteilijat
linkit
Julkiset taideteokset Jyväskylässä

Juhani Petäjäniemi osallistui vuonna 1986 Keski-Suomen aluenäyttelyyn tämän Viitaniemeen sijoitetun veistoksen pienoismallilla, minkä jälkeen alkoi aktiivinen työskentely täysikokoisen veistoksen toteuttamiseksi. Alun perin teos suunniteltiin sijoitettavaksi Laajavuoren laskettelukeskuksen huoltorakennuksen läheisyyteen. Myöhemmin kaupungin kuvataidejaosto totesi paikan sopimattomaksi, ja sijoituspaikaksi päätettiin Viitaniemen koulun puistoalue. Taiteilijasta Viitaniemi oli looginen sijoituspaikka, koska ajatus veistoksesta oli syntynyt Viitaniemessä. Vuonna 1989 pystytetty teos ei kuitenkaan vastannut taiteilijan alkuperäistä ideaa veistoksen ulkonäöstä. Taiteilija onkin humoristisesti kiittänyt aktiivista nuorisoa tilanteeseen puuttumisesta. Petäjäniemi sai tilaisuuden muuttaa korjauskuntoon kivitetyn teoksen haluamallaan tavalla ja pystyttää sen näkemyksensä mukaisesti vuonna 2003.

Tilateos edustaa taidemaalarin veistostuotantoa, jolle on tyypillistä voimakas pystysuora tornimainen muoto. Veistosryhmä koostuu kolmesta erillisestä pylväästä, jotka on maalattu vaaleiksi ja korostettu päävärein. Pylväiden keskelle jäävä ala muodostaa kolmion. Pylväät ovat samanaikaisesti sekä arkkitehtonisia luomuksia että inhimillisiä olentoja. Veistosryhmä yhdistää rakennetun ympäristön ja luonnon toisiinsa. Teoksessa on railakkuutta ja estotonta kokeilua ja samalla jotakin, mikä saa ihmisen pysähtymään ja pohtimaan ihmismielen syvyyksiä. Aluksi ihminen jää kiinni totuttuihin tapoihin ajatella ja toimia, jää häkkiin. Seuraavaksi ajatukset keinuvat uusien ratkaisujen ja totuttujen vaihtoehtojen välillä. Lopulta uudet vaihtoehdot tuntuvat itsestään selviltä ja mieli kirkastuu, tyhjenee.

Laukaassa asuva taidemaalari ja kuvanveistäjä Juhani Petäjäniemi ( 1956–2015) yhdistää teoksissaan abstraktin ja esittävän muodon. Hän leikkii väreillä ja pintakuvioilla, ja hänen veistoksensa ovat kuin kolmiulotteisia maalauksia: figuuri-, muoto- ja väri-ideat ovat siirtyneet kankaalta tilaan. Teokset kertovat tarinoita siinä missä niiden nimetkin.

Lähteet:

Artopolis: Taidetta Jyväskylän katukuvassa. CD-ROM. (Saatavissa Jyväskylän taidemuseon arkistosta)

Neljännesvuosisatakatsaus CD-ROM. (Saatavilla Jyväskylän taidemuseon arkistosta)

 

Keinumieli-tyhjämieli-häkkimieli

Keinumieli-Tyhjämieli-Häkkimieli

Tekijä: Juhani Petäjäniemi
Omistaja: Jyväskylän kaupunki
Valmistumisvuosi: 1989
Materiaali: maalattu teräs, 956 x 900 cm
Sijainti: Viitaniemen koulun edusta, Viitaniementie 20

  Sisältö: Elina Puranen, Veli-Matti Rautiainen. Valokuva: Marko Lumikangas, LumiDigital. Ulkoasu: Panu Kivi & Henri Kovanen