Vuoden 1918 sisällissodassa valkoisten puolella taistelleiden vainajien muistomerkki rahoitetettiin kansalaisille suunnatulla rahankeräyksellä. Sankarihautajaiset olivat vielä 1920 luvulla uusi ilmiö Suomessa, sillä aikaisemmin ei oltu sotia käyty itsenäisessä valtiossa. Gunnar Finnen ehdotus voitti yksimielisesti muistomerkkikilpailun. Palkintolautakunnan mukaan ”ehdotus valmiina tulee vastaamaan korkeita vaatimuksia ja taiteellisesti tuoreena samalla jatkaa monumenttitaiteen parhaimpia traditioneja.”

Muistomerkin muodostavat antiikin vaasia muistuttava Uhriliekki-veistos ja sitä ympäröivä muuri, johon on kiinnitetty kaatuneiden nimilaatat. Uurnaa kiertävät ihmishahmot on kuvattu antiikin tapaan alasti siten, että vartalot on kuvattu edestä, pää, kädet ja jalat sivusta. Antiikkiin viittaa myös koko muistomerkin kreikkalaisia joukkohautoja muistuttava asettelu. Toisaalta viittaukset muinaisskandinaavisiin hautausperinteisiin ovat läsnä, sillä kokonaisuus muistuttaa muinaisskandinaavisia hautakumpuja. Muurin taakse istutetut koivut viittaavat kalmistokoivikkoihin, jotka johtavat suomalaisugrilaiseen aikaan uskomuksineen pyhistä lehdistä.

Veistos voidaan tulkita myös tuhkauurnaksi, jonka huipulla palaa ikuinen tuli, elämän liekki. Liekkisymboliikka viittaa siis uskonnollisiin teemoihin. Paljastustilaisuudessa liekki johti vertaamaan kansansa vapauden puolesta itsensä uhranneiden Suomen nuorukaisten sydämissä palanutta liekkiä raamatullisiin uhrituliin Jeesuksessa ja Mooseksen näyssä. Pornssiuurnaa kiertää Martti Korpilahden lause: ”Uhriliekki sydämen vaatii kaiken, saikin sen.” Liekki symboloi sitä aatetta, jonka puolesta vainajat taistelivat, sekä tuon aatteen jatkuvuutta. Kansainvälisestikin liekki on tavallinen hautamonumenteissa ja keskeinen myös Finnen töissä aina 30-luvun alkupuoliskolle saakka.

Kuvanveistäjä ei koskaan ole selitellyt Uhriliekin merkitystä. Paikallinen lehdistö näki uurnan kohokuvissa sodan ja rauhan töitä. Sotilashahmo ja sitoja viittaavat sodanaikaan kun taas kylväjä ja viljanleikkaaja rauhaan.

Veistoksen ympäristö ei ole enää alkuperäisessä ulkoasussaan, sillä 1950-luvulla muun muassa patsaan paikkaa siirrettiin ja valkoiset ristit korvattiin Pauli Koskisen suunnittelemilla tyynykivillä.

Gunnar Finne (1886-1952) aloitti opintonsa arkkitehtuurin parissa, mutta siirtyi Taideteollisuuskouluun valmistuen huonekaluarkkitehdiksi. Hän jatkoi opiskeluaan Wienissä, vuosisadan vaihteen merkittävimmässä taidekaupungissa. Gunnar Finne tunnetaan useiden monumantaaliveistosten tekijänä, joista tunnetuin lienee Helsingissä sijaitsena Topeliuksen patsas. Suurikokoisten veistosten lisäksi hän teki paljon myös muotokuvia ja pieniä koristeellisia veistoksia.

Lähteet:

Leena Ahtola-Moorhouse: Gunnar Finnen kilpailujen perusteella saamat julkiset monumenttityöt. Tehtävän ja muodon yhteys. Taidehistorian pro gradu –tutkielma. Jyväskylän yliopisto. 1974.

Artopolis: Taidetta Jyväskylän katukuvassa. CD-ROM. (Saatavissa Jyväskylän taidemuseon arkistosta)

Leena Maasalo-Marttila: Jyväskylän vanha hautausmaa. Jyväskylän kaupunkiseurakunta. 1989.

Iltalehti 12.2.1921.

Keskisuomalainen 7.10.1922.