etusivu
teokset
taiteilijat
linkit
Julkiset taideteokset Jyväskylässä

Virpi Lehdon Tähystäjät sijoitettiin paikalle alun perin Jyväsjärven ympäristötaidenäyttelyssä 6.6.-13.10.2002. Näyttelyn toteuttivat yhteistyössä Jyväskylän Taiteilijaseura ja Jyväskylän kaupungin tekninen palvelukeskus. Näyttelyn päämääränä oli elävöittää Jyväsjärven Rantaraittia. Ajatuksen taiteen ja maisema-arkkitehtuurin yhdistämisestä Rantaraitilla näyttelyn muodossa kehitti Jyväskylän kaupungin julkisten alueiden taideteosryhmä. Jyväskylän tekninen palvelukeskus rahoitti teosten materiaalit sekä niiden pystyttämisen ja ylläpidon. Lisäksi yhteistyökumppanina oli Jyväskylän taidemuseo. Näyttely oli avoin kaikille Jyväskylän Taiteilijaseuran jäsenille. Teokset näyttelyyn valitsi Taiteilijaseuran näyttelytoimikunta ja Jyväskylän kaupungin julkisten alueiden taideteosryhmä.

Virpi Lehto lähti maailmalle vuonna 1977 koulun päättymisen jälkeen ja palasi takaisin viiden vuoden päästä. Hänen matkareittinsä kulki Turkin ja Marokon kautta Afganistaniin, Nepaliin ja Intiaan. Välillä hän kävi Ruotsissa töissä kartuttamassa matkakassaa. Kun Lehto kohtasi tulevan aviomiehensä, matka jatkui USA:n ja Meksikon kautta miehen kotimaahan Venezuelaan. Siellä hänelle tuli ensimmäisen kerran mieleen, että hän voisi opiskella taidetta tai jotain siihen liittyvää. Lehto aloitti vaatesuunnittelijan opinnot Lahden taide- ja käsityöoppilaitoksessa. Hän huomasi kuitenkin pian, ettei hänestä tule vaatesuunnittelijaa niillä ehdoilla, joita koulu edellytti. Koulun jälkeen Lehto muutti miehensä kanssa Espanjaan, ja aloitti opinnot Barcelonan yliopiston taiteen tiedekunnassa.

Kuvataiteilijana Lehto on erikoistunut maalaukseen, mutta hän on tehnyt niiden rinnalla myös tekstiiliveistoksia ja tekstiilimateriaaliin perustuvia tilateoksia. Kuten arvata saattaa, hän on saanut taiteeseensa vaikutteita ulkomaanmatkoiltaan. Ennen muuta hän sanoo vaikuttuneensa Intian värikylläisestä Rajastanin alueesta. Virpi Lehto muutti takaisin Suomeen vuonna 1992 ja asuu nykyisin Säynätsalossa.

Lähteet: Hannu Castrén: 2000+. Keskisuomalaista kuvataidetta vuosituhannen vaihteessa. Alvar Aalto -seura. 2001.

 

Tähystäjät

Tähystäjät

Tekijä: Virpi Lehto
Omistaja: Jyväskylän kaupunki
Valmistumisvuosi: 2002
Materiaali:
Sijainti: Rantaraitti, Mattilanniemi

  Sisältö: Elina Purhonen, Veli-Matti Rautiainen. Valokuva: Marko Lumikangas, LumiDigital. Ulkoasu: Panu Kivi & Henri Kovanen