etusivu
teokset
taiteilijat
linkit
Julkiset taideteokset Jyväskylässä

Veistos on hankittu Kyllön terveysaseman rakennuksen valmistumisen jälkeen ja sen suunnittelussa on otettu huomioon rakennuksen arkkitehtuuri. Teoksen muoto toistaa ympäröivän rakennuksen korkeaa ja kapeaa ikkunajaottelua.

Suihkukaivoveistos muodostuu kolmesta hahmosta, jotka kohoavat pensaikon keskeltä. Vaikka hahmot ovat abstrakteja, ne tunnistaa heti rumaksi, uteliaaksi ja hyväntahtoiseksi. Ruma yrmistelee piikit pystyssä, utelias kurottaa nokkaansa nähdäkseen pidemmälle ja hyväntahtoinen nauraa hekottelee ”naama levällään”. Hahmot ruiskuttavat vettä pienistä rei’istä ikään kuin ne vuotaisivat. Veistoksen hyväntuulisuus onkin välittynyt hyvin yleisölle. Teoksen on sanottu kuvaavan potilaita terveysasemalla käynnin jälkeen. Vaikka teos uppoaa osittain terveysaseman seinään, se muodostaa hilpeän pikkunäkymän, jossa korkeat ja kapeat elävät muodot toimivat vastakohtina rakennuksen geometrisuudelle.

Kuvanveistäjä Raimo Heino (s. 1932) tunnetaan erityisesti mitalitaiteilijana. Pronssista ja kivestä hän on tehnyt myös realistisia ja vapaamuotoisia abstrakteja veistoksia sekä muotokuvia. Töissä on usein mukana annos huumoria ja leikkimieltä.

Lähteet:

Artopolis: Taidetta Jyväskylän katukuvassa. CD-ROM. (Saatavissa Jyväskylän taidemuseon arkistosta)

 

Rumat, uteliaat ja hyväntahtoiset

Rumat, uteliaat ja
hyväntahtoiset

Tekijä: Raimo Heino
Omistaja: Jyväskylän kaupunki
Valmistumisvuosi: 1979
Materiaali: pronssi (suihkukaivoveistos)
Sijainti: Kyllön terveysaseman pihamaa, Keskussairaalantie 20

  Sisältö: Elina Puranen, Veli-Matti Rautiainen. Valokuva: Marko Lumikangas, LumiDigital. Ulkoasu: Panu Kivi & Henri Kovanen