Harjuun on kaupungissa suhtauduttu eri aikoina eri tavalla. 1860-luvulla harjun puita vaadittiin hakattavaksi turvallisuuteen ja viihtyisyyteen vedoten. Metsän väitettiin lisäävän paitsi tulipalon riskiä myös tarjoavan rosvoille ja muille rikollisille lymypaikan. Niinpä Harjukadun eteläpäätä hakattiin ja tilalle istutettiin koivuja. Harjua uhkasi myös hiekan otto kasvavan rakentamisen tarpeisiin.

Samoihin aikoihin harjua käytettiin myös puistona. Aluetta kunnostettiin, aluskasvillisuutta kitkettiin ja metsää harvennettiin. Harjulla oli penkkejä ja puinen näkötorni valmistui 1887 laulujuhlille. Näkötornin alaosassa toimi kesäisin kahvila, jossa järjestettiin juhlien ja merkkipäivien aikana ohjelmaa.

Harjulle oli kaavailtu 1800-luvun lopussa polkuja ja rappusia. Vihdoin 1920-luvulla harjulle rakennettiin kiviportaat työllisyystöinä. Ne suunnitteli arkkitehti Gunnar Wahlroos. Portaat nimettiin kuitenkin kaupungininsinööri Oskar Neron mukaan Neron portaiksi. Portaat valmistuivat vuonna 1925. Seuraavana vuonna käyttöön uusi urheilukenttä.

Sota-aikana 1940-luvulla harjun laki parturoitiin paljaaksi ilmapuolustusta varten ja rinteen alle rakennettiin väestönsuojia. 1950-luvulla ripeästi kasvava Jyväskylä sai uuden maamerkin, kun harjun laelle rakennettiin kaupunginarkkitehti Olavi Kivimaan suunnittelema Vesilinna 1953. Vesilinnan tornista on voinut katsella muuttuvaa kaupunkia. Nykyisin sieltä kajahtaa jokailtainen iltasoitto tai yleinen hälytysmerkki hätätilan yllättäessä. Terassitasanteella on toiminut kahvila-ravintola ja alakerrassa on ollut monenmoista harrastustoimintaa. Marraskuussa 2002 Vesilinnan alakerrassa avasi ovensa Jyväskylän yliopiston luonnontieteellinen museo.