Taiteilijat









Pekka Halonen (1865–1933)
Taidemaalari, taidegraafikko
Teos

Talonpoikaistaustaiseen Pekka Haloseen ja hänen taiteeseensa on yksimielisesti liitetty suomalaisuus hänen syntyperänsä sekä Suomen kansasta ja luonnosta ammennettujen aiheiden tähden. Halonen oli myös jo varhain mukana Nuoren Suomen toiminnassa, ja häntä kiehtoivat aito ja alkuperäinen suomalainen talonpoikaistyö sekä ennen kaikkea suomalainen maisema. Venäjän tsaarinvallan sortotoimenpiteet vahvistivat Halosen käsitystä Suomen kansan tulevaisuudesta ”Jumalan valittuna kansana”. Hänen taiteelliseen tuotantoonsa vaikuttivat kuitenkin myös ulkomaiset taideopinnot ja opintomatkat; hän opiskeli moneen otteeseen Pariisin kuuluissa taidekouluissa sekä Paul Gauguinin oppilaana. Taiteilija itse ei mielellään pohdiskellut taiteensa teoreettisia lähtökohtia, vaan keskittyi tekemiseen. ”Luonto on tauluni luuranko, mutta tunnelma sen sisältö ja pääasia”, hän kommentoi viimeiseksi jäänyttä näyttelyään. ”Tuleeko tunnelma ulkoapäin vai itsestäni, sitä en niin tarkoin tiedä”.

Pekka Halonen syntyi syyskuussa 1865 lapinlahtelaisen maanviljelijän perheeseen. Hänen vanhempansa olivat Olli ja Wilhelmiina (o.s. Uotinen). Yhdeksän sisaruksen katraasta Pekka oli kolmanneksi vanhin. Sitkeä työnteko leimasi talonpoikaisperheen arkea ja tuli siten Haloselle tutuksi jo lapsena.

Myös pohjoissavolainen maisema muokkasi jo varhaisessa vaiheessa taiteilijan luontosuhdetta. ”Kirkkaalla ilmalla näkyi tavattoman laajalle: seitsemän kirkkoa ja lukemattomia sinisiä vaaroja, taivaanrannalla pehmeän sinisiksi, satumaisiksi muuttuvia, saattoi silmä tavoittaa”, on taiteilija myöhemmin kuvannut Lapinlahden lapsuudenmaisemaansa. ”Aina välistä pilkistivät tuhansien järvien maan kimmeltävät siniselät. Vaaran alla juoksi joki ja siitä kohosi eteen samanlainen vaara, jonka rinne oli kirjava kuin Luojan paletti.”

Halosen lapsuudenperheessä ilmeni monipuolista taiteellista lahjakkuutta. Pekan veli Antti opiskeli maalausta, ja toinen veli Heikki oli viulisti. Perheen isä Olli Halonen piirteli ja teki kirkkoihin ja hautausmaille koristemaalauksia. Äiti Wilhelmiina eli Miina soitti nuorena viulua ja myöhemmin virsikannelta. Kanteleen soiton Pekka oppi äidiltään, joka tiettävästi harrasti myös maalausta. Olikin luontevaa, että myös Pekka piirteli ja kokeili öljyvärejä jo pikkupoikana. Suvun jäsenistä tunnetuimpia taiteilijoita Pekan lisäksi ovat hänen serkkunsa, kuvanveistäjä Emil Halonen ja valaja-kuvanveistäjä Arttu Halonen.

Syksyllä 1885 Pekka aloitti opinnot Jyväskylän seminaarissa, mutta jätti opiskelunsa kesken lukukauden muuttaakseen Helsinkiin ja aloittaakseen taideopinnot Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa. Opintojen alkuvaihe ei ollut helppo: uudessa ruotsinkielisessä opiskeluympäristössä nuorukainen oli paitsi rahaton, myös kielitaidoton. Hän pystyi kuitenkin elättämään itsensä tekemällä koristemaalausta ja puupiirroksia opintojensa ohessa.

Piirustuskoulun opintojen päätyttyä vuonna 1890 nuori taiteilija lähti stipendin kannustamana Pariisiin opiskellakseen kuulussa taidekoulussa Académie Julianissa. Seuraavana keväänä hän palasi Suomeen ja maalasi Niittomiehet, joka viiden muun teoksen ohella asetettiin esille Halosen ensimmäiseen, kiittävän palautteen saaneeseen näyttelyyn. Suomessa vietetyn kesän jälkeen opinnot Pariisissa jatkuivat vielä toisen talvikauden.

Seuraavana vuonna Haloselle myönnettiin 3000 markan valtionstipendi. Hän palasi yhdessä Väinö Blomstedtin kanssa Pariisiin jatkaakseen opintojaan. Opinahjona oli tällä kertaa Académie Colarossi, mutta tutustuttuaan vastikään Tahitilta palanneeseen Paul Gauguiniin he siirtyivät opiskelemaan tämän perustamaan yksityisen akatemiaan, Académie Vitiin. Opiskelu Gauguinin johdolla kesti seuraavaan kesään, minkä jälkeen miehet palasivat taas Suomeen.

Pekka Halosen taiteilijakuvaan on aina yksimielisesti liitetty suomalaisuus. Tällainen mielikuva perustuu Halosen talonpoikaiseen syntyperään ja lähes yksinomaan Suomen kansasta ja luonnosta ammennettuihin aiheisiin. Halosen suomalaisuus on yhdistetty milloin realismiin, milloin idealismiin, mutta aina rehellisyyteen, aitouteen ja myönteiseen yksinkertaisuuteen. Myös hänen lausuntonsa Suomen ja suomalaisuuden puolesta ovat olleet voimakkaita.

Taiteilijana hän ei kuitenkaan mielellään antautunut turhalle teoretisoinnille, vaan halusi työskentelynsä kautta tavoittaa kaiken olennaisen.

Halosen tuotantoon vaikuttivat myös hänen ulkomailla omaksumansa ajankohtaiset suuntaukset. Taiteilija kiinnostui niin luonnonaiheita ja runollisia talonpoikaisnäkymiä maalanneen Jean-François Millet’n tuotannosta kuin realistisia aiheita kuvanneesta Jules Bastien-Lepagestakin. Opiskelu Paul Gauguinin yksityisakatemiassa sekä Pierre Puvis de Chavannes’n viileä, monumentaalinen ja yksinkertaistava kuvakieli taas vaikuttivat Halosen tuotantoon muovaten sitä idealistisempaan ja yksinkertaistavaan suuntaan, kohti syntetismiä.

Jälki-impressionistiseen syntetismiin liittyvällä 1800-luvun loppupuolen japanismilla oli myös erityinen vaikutus Halosen taiteelliseen kehitykseen. Japanismi näkyy hänen tuotannossaan korkeana ja kapeana taulunmuotona. Myös Halosen hienossa viivarytmiikassa ja epäsymmetristen sommitelmien rakentelussa on japanilaisen taiteen oppeja.

Uransa alkuaikoina Halonen keskittyi ennen kaikkea henkilökuviin ja monumentaaliseen kansankuvaukseen. Juuri ennen vuosisadan vaihdetta hän myös maalasi paljon alttaritauluja tilaustöinä. Maisemakuvat ja asetelmat tulivat taitelijan tuotannossa ajankohtaisiksi 1910-luvulla, jonka kuluessa Halosen teoksiin ilmestyi yhä selvempää luonnontunnetta ja herkkää lyyrisyyttä; taiteilijan katse kääntyi sisäänpäin, henkiseen todellisuuteen. Kevättalvi ja kevät olivat Haloselle erityisen mieluisia vuodenaikoja kuvattavaksi, sillä hän oli viehättynyt talvisten metsien ”äärettömästä ornamentiikasta”. Kesän mittaan maisemat rehevöityivät taiteilijan mielestä liian runsaiksi.

Pekka Halosen työskentelytapa oli hyvin luonnonläheinen, sillä hän maalasi maisemakuvansa ulkona yleensä valmiiksi asti. Ani harvoin hän viimeisteli työnsä muiden maisemamaalareiden tavoin ateljeessa. Halonen ei piirtänyt pohjaluonnoksia, vaan aloitti useimmiten suoraan siveltimellä, eikä korjauksen jälkiä liiemmälti jäänyt. Taiteilijan tavoitteena ei ollut jäljitellä luontoa sellaisenaan, vaan pikemminkin pyrkiä luonnon tarjoamilla aineksilla sommitteluun, jolla oli oma sisäinen rakenne ja harmonia.

Pekka Halonen avioitui Maija Mäkisen kanssa 2.1.1895. Vaimonsa Pekka oli tavannut kolme vuotta aiemmin Sortavalaan suuntautuneella matkallaan. Hän oli majoittunut seminaarilehtori Eero Mäkisen kotiin, tutustunut ja rakastunut tämän tyttäreen. Kihloja oli vaihdettu jo saman vuoden puolella. Maaliskuussa 1896 Halosen perheeseen syntyi esikoinen. Nuorin kaikkiaan kahdeksasta lapsesta näki päivänvalon vuonna 1918. Suuren perheen elättäminen edellytti taiteilijalta aktiivista työskentelyä, mikä tarkoitti myös näyttelyiden järjestämistä tiuhaan tahtiin. Halonen toimi myös 1902 perustetun kansallisteatterin ensimmäisenä lavastajana. Maija Halonen osallistui ansiotyöhön kääntämällä kirjallisuutta.

Sortavalassa vietetyn kesän jälkeen, syksyllä 1898, Halonen siirtyi Helsingistä Tuusulaan ateljeetilan puutteen vuoksi. Hän työskenteli tuona aikana Perttilän talossa kookkaiden maalausten parissa. Tällä kaudella syntyivät muun muassa Ateria (Päivällinen tuvassa, 1899) ja Tienraivaajia Karjalassa (1900). Tuusulassa tehtyjen hiihtoretkien tuloksena Halonen päätyi ostamaan Tuusulanjärven rannalta nykyisen Halosenniemen. Antti-veljen johdolla ja sukulaisten sekä ystävien voimin rakennettiin niemelle komea kansallisromanttinen hirsinen ateljeetalo, johon Halosen perhe muutti 1901. Omien ateljeetilojen valmistuminen vauhditti Halosen monumentaalisia töitä.

Halonen viihtyi Tuusulassa erinomaisesti; rauhallinen ja onnellinen perhe-elämä antoi mahdollisuuden keskittyä kokonaisvaltaisesti taiteen tekemiseen. Halonen ei kuitenkaan erakoitunut syrjäisessä Tuusulanniemessä, vaan otti aktiivisesti osaa lehtien palstoilla taiteestaan käytyyn keskusteluun. Svenska Pressenissä hän kommentoi viimeiseksi jäänyttä näyttelyään vuonna 1932: ”Rauhan ja sopusoinnun etsiminen taiteesta on tullut niin sanoakseni osaksi uskontoani. En ole koskaan maalannut muita kuin itseäni varten. Maalauksiani tuskin voidaan sanoa naturalistisiksi, vaikka koetankin vain kuvata luontoa. Luonto on tauluni luuranko, mutta tunnelma sen sisältö ja pääasia. Tuleeko tunnelma ulkoapäin vai itsestäni, sitä en niin tarkoin tiedä. En mielelläni mietiskele ongelmia – mutta jonain kauniina päivänä löydän mitä etsin, ja silloin minun on tavoitettava se kankaalle.”


Pekka Halonen menehtyi kotonaan Tuusulassa 1933, 68-vuotiaana. Alkuperäiseen asuunsa entisöity Hallosenniemi toimii nykyään taidemuseona, jonka tehtävänä on kertoa Pekka Halosen taiteesta, hänen elämäntyöstään ja ystävistään, jotka yhdessä loivat kuuluisan Tuusulan Rantatien taiteilijayhteisön. Taiteilijan luontosuhdetta kunnioittaen Halosenniemen alue on lain nojalla rauhoitettu luonnonsuojelualue.








Lähteet:

Halosenniemi
www.tuusula.fi/museot/halosenniemi/index.tmpl?numero=33554432

Kivirinta, Marja-Terttu 
Pekka Halonen maalasi heräävää kevättä.
H.S. 29.3.1981

Keskitalo, Lea
Pekka Halonen
www.yle.fi/teema/sininenlaulu/artikkeli.php?id=98

Kuvataitelijamatrikkeli
www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi/henkilotiedot.asp?id=301

Suhonen, Pekka
Suomalaisen maiseman sielu Pekka Halosen taiteessa.
Oma Markka 2/1981

Waenerberg, Annika
Pekka Halonen. Artikkeli julkaistu 2008.
www.kansallisbiografia.fi

Waenerberg, Annika
Pekka Halosen työn ja levon kuvat.
Teoksessa Pinx. Maalaustaide Suomessa. Arki- ja pyhäpuvussa.2001.















Jyväskylän taidemuseon Holvi - Kauppakatu 23 - 40101 Jyväskylä - puh. (014) 266 4391 - taidemuseo[at]jkl.fi