Oravien Aarteita - Grafiikkaa 60-luvun kodissa

Taiteilijat

Ina Colliander (1905–1985)
Taidegraafikko, taidemaalari
Teos 1
Teos 2
Teos 3
Teos 4
Teos 5
Teos 6
Teos 7

”Minä kuvaan enkeleitä, koska me ihmiset tarvitsemme enkeleitä.
Me tarvitsemme hyviä, ystävällisiä voimia, tietoa siitä, että on olentoja,
joihin voimme turvautua – suojelusenkeleitä.”

Pietarissa syntynyt Ina Colliander oli yksi modernin suomalaisen puupiirrostaiteen keskeisiä uranuurtajia ja mestareita. Hän oli Ellen Thesleffin ohella myös ainoa pääkaupunkiseudun naisgraafikko vielä 1930-luvun alkupuolella. Hänen ensimmäiset kokeilunsa kohopainografiikalla olivat pieniä värillisiä linopiirroksia. Myöhemmin hän keskittyi puupiirroksiin, mutta teki myös öljymaalauksia, ikoneja ja 1960-luvulta lähtien myös mosaiikkeja. Taideopintonsa hän oli aloittanut Pietarissa 1922 ja Suomessa hän kävi Taideteollisuuskeskuskoulun 1924–1928. Debyyttinäyttelynsä 1930 jälkeen hän on pitänyt monia omia näyttelyitä ja osallistunut useisiin ulkomaisiin näyttelyihin, kuten Venetsian biennaaliin 1960 ja 1964. Hän sai useita stipendejä ja palkintoja, Pro Finlandian vuonna 1959. Hänen viimeinen suurikokoinen työnsä on Uuden Valamon luostariin 1980-luvun alussa tehty mosaiikki Kristuksen kirkastus.

Ina, eli ristimänimeltään Inna oli alkujaan kotoisin Pietarista. Hän syntyi kesäkuussa 1905 saksalaissyntyisten vanhempiensa, arkkitehti ja professori Richard Behrsenin ja hänen vaimonsa Lydian esikoiseksi. Inalle läheinen ja rakas pikkusisko Renata syntyi neljä vuotta myöhemmin.

Kasvatus Inan lapsuudenperheessä oli hyvin ankaraa. Vilkas Ina oli hieman alle kymmenvuotias, kun hänet lähetettiin Saksaan sisäoppilaitokseen. Pikkusisko seurasi pian perässä, mutta tytöt palasivat Pietariin vähän ennen vallankumousta. Vuosina 1918–1922 Ina kävi venäläistä koulua Tsarskoje Selossa. Koulun päätyttyä hän alkoi opiskella taidekursseilla Pietarissa; piirtäminen ja kuvataiteet olivat kiinnostaneet häntä pikkutytöstä saakka.. Samoihin aikoihin Ina kävi myös innokkaasti jumalanpalveluksissa ortodoksissa kirkoissa – salaa luterilaisilta vanhemmiltaan.

Vuonna 1923 kotimaan tilanteesta huolestuneet vanhemmat päättivät, että perhe muuttaisi Suomeen äidin siskon Veran luokse. Tämä oli naimisissa suomalaisen Filip Grönvallin kanssa ja heillä oli kolme poikaa. Ensimmäisenä Suomeen lähetettiin Ina. Hän kaipasi kotiin, mutta yritti totutella uusiin ihmisiin ja uuteen elämään. Kun vanhemmat saapuivat seuraavana kesänä, oli Renata-sisko jo kuollut. Se oli suuri suru Inalle: ainoaa samanhenkistä sielua, omaa rakasta sisarta ei enää ollut. Ikävissään Ina ajatteli, ettei sellaista olisi päässyt käymään, jos hän olisi ollut lähellä sisartaan.

Selviytyminen surusta ja koti-ikävästä sekä sopeutuminen uusiin oloihin eivät käyneet helposti. Hieman niitä helpotti Inan ystävystyminen liki samanikäisen serkkunsa Sven Grönvallin kanssa. Ina ja Sven kuljeskelivat yhdessä luonnossa, harrastivat piirtämistä ja akvarellimaalausta. Perhe ei kuitenkaan halunnut Inan lähtevän epävarmalle taiteilijanuralle, vaan houkutteli hänet opiskelemaan itselleen ammatin Tilly Soldanin lastenhoitajatarkoulussa. Ina ei viihtynyt koulussa, vaan ikävöi Venäjälle. Seuraavana syksynä hän aloitti opinnot Helsingin Taideteollisen keskuskoulun mallipiirustusosastolla hyvällä menestyksellä ja sai joka vuosi apurahan.
Valmistuttuaan Ina muutti Porvooseen, josta hän oli saanut paikan WSOY:n kuvittajana. Siellä hän ystävystyi toisen nuoren piirtäjän, Erkki Tantun sekä tämän vaimon kanssa. Työ kustantamossa ei ollut pelkästään toiveiden täyttymys: kansikuvissa oli pakko noudattaa johtajan näkemyksiä, omalle taiteelle ei ollut sijaa. Ina oli vuokrannut työtilakseen vanhan aitan, jonne pääsi kapeita rappuja pitkin. Kirjailija Tito Colliander kirjoitti myöhemmin suurikokoisista piirustuksista, joita Ina oli sinne ripustanut. ”Kokonaisia arkkeja, reunasta reunaan, voimakkain vedoin, hiilellä. - - - Niissä ylisuurissa piirroksissa, jotka niin hämmästyttivät minua, hän ilmaisi vapaudentarpeensa – välttämättömyyden kaikelle taiteelliselle ilmaisulle.” Työpaikasta huolimatta Ina halusikin vielä täydentää taideopintojaan ja matkusti syksyllä 1930 kolmeksi kuukaudeksi Müncheniin. Pariisi oli alun perin ollut matkan päämäärä, mutta perhe ei halunnut Inan matkustavan yksin suurkaupunkiin, joten osoitteeksi vaihtui kaupunki, jossa asusti eno. Pienessä Kunstschule Maxon-Kallenberger -nimisessä taidekoulussa Ina oppi paljon kohopainografiikasta, lähinnä linotekniikasta. Matkan jälkeen Ina palasi Suomeen ja Porvooseen ja solmi avioliiton Tito Collianderin kanssa.

Häiden jälkeen Collianderit muuttivat Inan lapsuuden maisemiin Kannakselle, Terijoen Kuokkalan kylään, äidinäidiltä perittyyn Villa Golickeen. Siellä he omistautuivat taiteelle ja kirjoittamiselle; Inan aika tosin kului paljolti perheen emännän velvollisuuksissa. Niistä ajoista Tito on kertonut kirjoissaan: ”Kaksi nuorta taiteilijaa hylkäsi vakituisen työpaikkansa ja säännöllisen toimeentulonsa ja muutti karuun ympäristöön ja köyhyyteen ja asui rantakaistaleella puristuksissa meren ja maantien välissä sijaitsevassa vanhassa huvilassa sekä valitsi epävarmuuden kaikesta muusta paitsi köyhyydestä.” Seuraavana syksynä syntyi perheeseen tytär Maria. Kuokkalassa Ina innostui myös puupiirroksista, joita oli ihaillut jo Münchenissä. Ensimmäiset puupiirroksensa hän teki rantaan ajautuneille laudankappaleille. Hän jätti puupalasten muodon ennalleen ja antoi syyrakenteen näkyä lopputuloksessa. Taiteilija halusi korostaa töiden välitöntä ja aitoa luonnetta teknisen hienostuneisuuden sijasta. Maalaaminenkin kiinnosti Inaa, mutta ajanpuutteen vuoksi hän keskittyi puupiirroksiin.

Kuokkala oli 1930-luvulla varsin merkittävä taiteilijakeskus, jossa moni suomenruotsalainen kirjailija ja kuvataiteilija vietti kesänsä. Siellä vallitsi suorastaan kansainvälinen ilmapiiri; itärajan eksotiikka houkutteli sekä suomesta että ruotsista saapuneita kollegoita. Collianderin huvilassa vierailivat Sven Grönvallin lisäksi usein myös Rabbe Enckell, Ralf Parland, Elmer Diktonius, Gunnar Björling, Sakari Tohka ja Ernst Krohn.

Keväällä 1936 Tito matkusti kaakkoiseen Viroon Petserin kaupunkiin ja ihastui siihen ja ympäröivään maaseutuun. ”Tule! Myy mitä voit, panttaa tai pyydä jostakin lainaa, miten haluat, mutta tule tänne”, hän kirjoitti vaimolleen. ” Tänne me asetumme. Ainakin täksi kesäksi tai vaikka miten pitkäksi aikaa. Asunnon voit irtisanoa heti." Perhe asettuikin Malaja Patskovan kylään, missä vanhan ortodoksisen luostarin toiminta heijastui koko kylän arkiseen elämään. Ina ja Tito kääntyivät ortodoksiseen uskoon. "Siellä oli ihanaa”, on Ina myöhemmin kuvaillut kylää. ”Siellä oli entinen Venäjä. Ihmiset sinuttelivat kylässä toisiaan ja luostarin kellot kuuluivat aina. Maa oli suklaanvärinen ja kumpuileva. Siellä oli vapaa olo."

Tuohon aikaan Ina Colliander teki enimmäkseen henkilöaiheista grafiikkaa. Joidenkin muotokuvien lisäksi erilaiset henkilötutkielmat sekä äiti ja lapsi -aiheet olivat hänen keskeisiä teemojaan. Suurin osa vuosikymmenen jälkipuoliskon grafiikasta kuvaa erilaisia kohtauksia perheen kotipiiristä ja lähiympäristöstä, kuten Terijoen kahvila (1935) ja Marian syntymä (1939).

Muutamaa kuukautta ennen toisen tyttären, Katariinan (Kati) syntymää perhe muutti takaisin Helsinkiin, mutta päätti loppukesästä palata Kuokkalaan. Sodan mahdollisuus tuntui liian mielettömältä käydäkseen toteen. Toisin kuitenkin kävi. Sotavuosina muutot seurasivat toisiaan ja perhe-elämä oli muutenkin rikkinäistä; ajoittain Ina ja tyttäret olivat sotaa paossa Ruotsissa, kun Tito taas jatkoi kirjoittamista omalla tahollaan. Lopulta vuoden 1947 alussa perheelle löytyi pysyvämpi asunto, pieni mökki Kauniaisista. Edeltävät kuukaudet olivat olleet niin raskaita, että syksyllä Ina vaati päästä lomalle. Hän päätyi lähtemään yksin Uuteen Valamoon. Tito sai pärjätä tyttöjen kanssa kolmestaan.
Asetuttuaan majapaikkaansa luostarin päärakennukseen Ina otti heti lehtiönsä esille. Hän ihasteli näkemäänsä, piirsi ahkerasti ja teki runsaasti akvarelliluonnoksia. Ina viipyi luostarissa vajaan kuukauden ja tämä käynti oli hänen oman käsityksensä mukaan käänteentekevä paitsi hänen taiteelleen, myös koko perheelle. Ensiarvoisen tärkeä oli tutustuminen skeemaigumeni Johannekseen, joka kuolemaansa saakka ohjasi sekä Inan että Titon hengellistä elämää.

Valamossa käynnin jälkeen perhe-elämä vakiintui, Tito opiskeli pappisseminaarissa ja alkoi opettaa uskontoa Helsingin ruotsinkielisessä koulussa. Sergei syntyi kesällä 1949, mutta jo pian sen jälkeen Ina teki suuria puupiirroksia sekä öljymaalauksia. Viisikymmentäluvulla syntyivät myös suuret enkelipuupiirrokset (joukossaan muiden muassa Tulipunainen enkeli, Purppuranvärinen enkeli ja Maanvärinen enkeli), joista hänet erityisen hyvin tunnetaan.

Taiteilijalta kysyttiin usein, minkä vuoksi hän on kuvannut teoksissaan niin usein enkeleitä. Collianderille ne ovat suojelusenkeleitä, ihmisten elämän seuraajia ja lohduttajia. "Enkelit rauhoittavat ihmisiä vaikeuksien keskellä." Suurten enkeliteosten lisäksi hän onkin tehnyt myös monia, pienempiä pääsiäisenkeleitä jotka "ystävällisesti lähestyvät ihmistä suojellakseen tätä".

Vuoden 1959 yksityisnäyttely merkitsi Ina Collianderin läpimurtoa suomalaisessa taide-elämässä. Samana vuonna hänet kutsuttiin osallistumaan Suomen osastoon Venetsian biennaalissa ja hänelle myönnettiin Pro Finlandia -palkinto.
Seuraavalta vuosikymmeneltä lähtien taiteilija haki uusia virikkeitä erilaisista esitystekniikoista. Pentti Kaskipuro opasti hänet alkuun kuivaneulatekniikan kanssa ja hän kiinnostui myös mosaiikeista. Colliander teki joitakin mosaiikkeja kirkkoihin, muiden muassa Uspenskin katedraaliin (1969) sekä Helsingin ortodoksisen hautausmaan Pyhän Eliaan kirkkoon (1975).

Ina Colliander teki myös jatkuvasti piirustuksia ja öljymaalauksia kotinsa ja lähiympäristönsä näkymistä. Ulkomaanmatkoilta taas mukaan jäi lyijykynäpiirrosten lisäksi pastelli- ja akvarellipiirroksia.
1970-luvulla näkyvin muutos Collianderin taiteessa oli värien voimistuminen ja kirkastuminen; aihepiirit myötäilivät entisiä teemoja: asetelmat, uskonnolliset aiheet sekä äiti ja lapsi -aihe toistuivat hänen taiteessaan. Hiljalleen puupiirrosten määrä väheni, suuritöiset mosaiikit veivät taiteilijan enimmän energian.
”Aika rientää niin nopeasti”, hän kirjoitti Italiasta, ”suren sitä etten ehdi tehdä kaikkea mitä pitäisi, mikä on vielä tärkeää… On kuitenkin palkkio sinänsä, että olen saanut tehdä tätä työtä.”

Lähteet:

Anttonen, Erkki,
Kansallista vai modernia. Taidegrafiikka osana 1930-luvun taidejärjestelmää.
Kuvataiteen keskusarkisto. Valtion taidemuseo, Helsinki 2006.

Anttonen, Erkki
Ina Colliander. Artikkeli julkaistu 2000, päivitetty 2008.
www.kansallisbiografia.fi

Sergius Colliander
Valoa ja varjoa, lämpöä ja ehdottomuutta. Ortodoksiviesti 10/2005.
www.ort.fi/ortodoksiviesti/ov1005/Colliander.html

SKS Kansallisbiografia
www.kansallisbiografia.fi/

Suomen kuvataiteilijamatrikkeli
www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi/henkilotiedot.asp?id=157

Taina Lammassaari & Pappismunkki Arseni:
Ina Colliander, Puun kosketus, 1991

Lammassaari, Taina
Ina Colliander
Hämeenlinnan taidemuseo 10.11. – 8.12.1985.

Colliander käytti usein puupiirrostensa laattamateriaalina sattumalta löytämiään laudankappaleita, joiden perusmuodon hän jätti ennalleen. Myös puiden syyrakenne sai jäädä näkyviin, ja samalla se saattoi olla itse sommitteluidean lähtökohta. Hän kaiversi aiheensa yleensä pehmeään puuhun, koska leikkausjälki loi silloin karkeudellaan primitiivisen vaikutelman. Tähän liittyy myös Collianderin pyrkimys korostaa töiden välitöntä ja aitoa luonnetta teknisen hienostuneisuuden sijasta. 1930-luvun puupiirrokset rakentuvat pääasiallisesti tumman taustan sekä vaaleiksi leikattujen leveiden ja summittaisten ääriviivojen varaan. Figuurien epäplastinen käsittely ja pelkistetty tausta luo teoksiin pintamaisen vaikutelman. Colliander teki laatat ja vedosti kuvat varsin spontaanilla tavalla, ja tässä teknisessä vapautuneisuudessaan hän muistuttaa paljolti (->) Ellen Thesleffiä.

1930-luvun graafikoista Ina Colliander on ehkä tietoisimmin ja selvimmin hakenut tyylillisiä vaikutteita modernista eurooppalaisesta taiteesta, lähinnä saksalaisesta ekspressionismista sekä Gauguinilta ja Munchilta. Taina Lammassaaren mukaan nämä virikkeet näkyvät hänen puupiirroksistaan syvyysperspektiivin puuttumisen ohella ennen kaikkea pyrkimyksenä vapautuneeseen ja spontaaniin aiheenkäsittelyyn, voimakkaina mustien ja valkoisten pintojen kontrasteina sekä kömpelön ilmeikkäänä viivan käsittelynä. Toisaalta hänen varhaiskauden grafiikkansa on kuitenkin sisällöltään ja aihepiireiltään itsenäistä, vaikka hän saikin tyylillisiä virikkeitä modernista eurooppalaisesta taiteesta. Johdonmukaisen perspektiivin puuttuminen on ominaista myös keskiajan taiteelle ja muun muassa ikonimaalauksille, jotka ovat jo 1930-luvulla saattaneet osaltaan toimia Collianderin taiteellisina esikuvina.

Collianderin toisen maailmansodan jälkeisessä puupiirrostuotannossa painottuvat uskonnolliset aiheet, ja hän on käyttänyt aiempaa selkeämmin hyväkseen ikonitaiteen teemoja ja kompositioratkaisuja. 1950-luvulta lähtien hän omaksui yhtenä tyylikeinona suoralinjaiset, kulmikkaan teräväsärmäiset viivat, jotka halkovat eräänlaisena verkostona tasaisia väripintoja. Esitystapa assosioituu jälleen ikonitaiteeseen, mutta sovellettuna luovasti ja vapautuneesti kohopainografiikkaan. Tämänkaltaisista töistä tunnetuimpia ovat kenties Collianderin suurikokoiset enkeliaiheet 1950-luvun lopulta, kuten Tulipunainen enkeli (1959) ja Sininen enkeli (1959). Enkeliteema tuli Collianderin taiteeseen heti jatkosodan jälkeen 1945, kun hän leikkasi Kolme enkeliä -puupiirroksen, joka pohjautuu lähinnä Andrei Rublevin Pyhä Kolminaisuus -ikoniin. Myöhemmin hän teki pitkän sarjan enkeliaiheisia töitä.

1950-luvulla Colliander alkoi tehdä myös väripuupiirroksia. Toisinaan teokset ovat yksivärisiä, kuten enkelikuvat, toisinaan monivärisiä, vaikkakin yhdellä laatalla vedostettuja. Värigrafiikka yleistyi laajemminkin 1950-luvulla suomalaisessa taiteessa, mihin yhtenä tekijänä vaikuttivat Viiva ja väri -näyttelyt Helsingin Taidehallissa 1951 ja 1955. Myös Colliander osallistui jälkimmäiseen näyttelyyn.

1960-luvulta lähtien Ina Colliander haki uusia virikkeitä erilaisista esitystekniikoista. Hän alkoi tehdä muun muassa kuivaneuloja, aluksi Pentti Kaskipuron opastuksella. Hän kiinnostui myös mosaiikkitekniikasta ja valmisti joitakin mosaiikkeja kirkkoihin, kuten Hangon ortodoksiseen kirkkoon 1960 - 1967, Uspenskin katedraaliin 1969 ja Helsingin ortodoksisen hautausmaan Pyhän Eliaan kirkkoon (valmistui 1975). Colliander teki lisäksi jatkuvasti piirustuksia ja öljymaalauksia kotinsa ja lähiympäristönsä näkymistä, kun taas ulkomaanmatkoillaan muun muassa Italiaan hän käytti lähinnä pastelli- ja akvarellitekniikkaa lyijykynäpiirrosten ohella.
Kun esimerkiksi Erkki Tanttu ja Vilho Askola edustivat suomalaisessa puupiirrostaiteessa lähinnä perinteisiin sitoutunutta niin sanottua kansallista linjaa, Ina Colliander suuntautui taiteessaan Ellen Thesleffin tavoin pikemminkin eurooppalaiseen modernismiin.
Inna (Ina) Behrsen vsta 1930 Colliander S 25.6.1905 Pietari, K 24.11.1985 Helsinki. V arkkitehti, professori Richard Georg Behrsen ja Lydia Louise von Golicke. P 1930 - kirjailija, piirtäjä Fritiof Tito Colliander S 1904, K 1989, PV eversti Sigfrid Joakim Colliander ja Dagmar Ilmatar Constance von Schoultz. Lapset: Maria (Lybeck) S 1931; Katarina (Bondestam) S 1939; Sergius S 1949.
URA. Taideopintoja Neuvostoliitossa 1922 - 1924, taideteollisuuskeskuskoulussa 1924 - 1928. Opintomatkoja Italiaan ja Saksaan 1930, Viroon 1936, Ranskaan 1938, Italiaan 1957, 1962, 1964, Neuvostoliittoon 1959.
Kunnianosoitukset: Pro Finlandia.
TEOKSET.
16 mosaiikkityötä Hangon ortodoksisessa kirkossa 1960 - 1967; Sureva Aatami ja Sureva Eeva, Suomen suurlähetystö, Ankara, Turkki.
Ateneumin taidemuseo, Helsinki; Amos Andersonin taidemuseo, Helsinki; Mikkelin taidemuseo; Lahden taidemuseo; Nationalmuseum, Tukholma; Eremitaasi, Pietari.
LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. T. Lammassaari, Ina Colliander : puun kosketus. 1991; T. Rantakaulio, Kuva kertoo uskosta : kuvataiteilija Ina Collianderin uskonnollisen taiteen tarkastelua ortodoksisen uskon ja taiteen näkökulmasta.
Erkki Anttonen
Julkaistu 11.10.2000. Päivitetty 4.3.2008.

Jyväskylän taidemuseon Holvi - Kauppakatu 23 - 40101 Jyväskylä - puh. (014) 266 4391 - taidemuseo[at]jkl.fi