Eino Ahonen (1941– )
Taidegraafikko, kuvataiteilija
Teos
Eino
Ahonen nousi yleisön tietoisuuteen 1960–70 -luvulla surrealistiseksi ja
kantaaottavaksi määritellyllä grafiikallaan. Rohkean uskaliaasti hän
palasi opintojensa päättymisen jälkeen kotiseudulleen Kiuruvedelle,
huolimatta epävarmasta toimeentulosta, vaatimattomista
työskentelymahdollisuuksista sekä maaseudun pienestä taideyleisöstä.
Alusta asti häntä pidettiin lupaavana, omintakeisena ja
työteliäänä taiteilijana.
Monipuolisessa tuotannossaan – grafiikassa,
kollaaseissa, piirroksissa ja öljyväritöissä – hän on taitavasti
hyödyntänyt median loputonta kuvavirtaa sivustaseuraajan näkökulmasta.
Hänen teoksensa ovat yhteiskunnallisesti kantaaottavia. Ne sisältävät
kriittisiä viittauksia historian tapahtumiin, politiikkaan ja
uskontoon. Niissä ihmisen toiminta esittäytyy absurdeina, mutta myös
lämpimän humanistisina kuvina.
Eino Matti Ensio Ahonen syntyi Kiuruvedellä toukokuussa 1941 maanviljelijäperheeseen.Sisarusparveen kuului
neljä poikaa ja yksi tyttö. Ahosen isovanhemmat olivat ankaria
herännäisiä ja tämä näkyi kodin uskonnollisessa ilmapiirissä. Lapsena
Eino viihtyi hyvin yksikseen piirrellen sanomalehtiin, joskus myös
seiniin. Hän ei ollut erityisen tottelevainen lapsi, vaan saattoi,
kielloista huolimatta, kiivetä puuhun vailla rihman kiertämää ja tulla
alas vasta omia aikojaan. Tapahtuipa niinkin, että lapsi kapusi –
vaatteet päällään sekä ilman vaatteita – kylän kirkontorniin.
Uskonnolliset perhetaustat huomioon ottaen tällainen toiminta saattoi
herättää kummastusta. Ahosen lapsuuden kokemuksiin peilataan usein
hänen myöhempää kiinnostustaan käsitellä uskontoa, aatteita ja valtaa
taiteensa kautta.
Taideopintonsa
Eino Ahonen aloitti Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulussa vuosina
1958–1960. Hänen taidettaan oli ensimmäistä kertaa näytteillä jo
opintojen alkutaipaleella Turussa vuonna 1959. Opintojen päätyttyä Ahonen siirtyi Helsinkiin
täydentääkseen osaamistaan Aukusti Tuhkan ateljeessa vuosina 1960–1962.
Helsingin
opiskeluvuosien jälkeen Ahonen solmi avioliiton Pirkko Paavilaisen
kanssa ja muutti takaisin kotiseudulleen Kiuruvedelle, Heinäkylän
Perhonsiipeen. Perheeseen syntyi kaksi lasta, Usko (1970) ja Irja
(1972). Siellä hän on työskennellyt 1970-luvun taitteesta lähtien.
Luonnonrauha on tarjonnut paitsi kodin perheelle, myös tilaa
taiteilijan työskentelylle.
Turun
koulukunnan kautta Eino Ahonen sai kosketuksen surrealismiin, joka
puhutteli häntä taiteilijana. Surrealismi ammentaa kuvamaailmansa
alitajunnasta ja useasti taiteilija löysikin aiheensa lapsuuden
mielikuvistaan.
Surrealistinen ote näkyy Ahosen töissä unenomaisena, metafyysisenä
ajattomuutena. Lisäksi taiteilijaa on luonnehdittu absurdistiksi, joka
kantaaottavasti ironisoi ihmiskunnan toimintaa. Hänen teoksensa
käsittelevät usein valtaa ja sen väärinkäyttöä sodissa, politiikassa,
uskonnossa sekä seksissä. Taiteilijan tuotantoa leimaa henkisen
ilmapiirin ahdistuneisuus. Hän esittää usein groteskit hahmonsa
autiossa ja ajattomassa tilassa, joka näyttäytyy kulissinomaisena.
Teosten yhteiskuntakritiikki on silmiinpistävää, mutta samalla
todellisuuspakoista. Aiheistaan huolimatta teosten tunnelma pysyy
lämpimän humanistisena: syyllisiä ei nimetä, vaan Ahonen pyrkii
pikemminkin asettumaan myötäkärsijäksi pienen ihmisen saappaisiin.
Grafiikan
menetelmistä Eino Ahonen suosi viivasyövytystä, jonka pehmeän ja tarkan
piirron hän muokkasi omakseen. Hän teki itsensä tunnetuksi muutamassa
vuodessa 1960- ja 1970-luvun vaihteessa ja hänestä tuli lyhyessä ajassa
yksi grafiikkamme kärkinimistä.
Aktiivisimman toimintansa
aikoihin Ahonen sai tunnustuksena useita palkintoja, muiden muassa
Valtion taidekilpailujen palkintoja (1963, 1965, 1967), Suomen
Taideyhdistyksen palkinnon (1970) sekä Kuopion läänin taidepalkinnon
(1971). Ahonen järjesti säännöllisesti yksityisnäyttelyitä ja tämän
lisäksi hän osallistui moniin kansainvälisiin grafiikan näyttelyihin.
Aktiivisen grafiikan tekemisen ohella Ahonen kirjoitti tekstejä, joita
myös julkaistiin useissa lehdissä.
Vuonna
1982 Ahonen sai 15-vuotisen työskentelyapurahan. Hän alkoi pikkuhiljaa
luopua taidegrafiikan tekemisestä keskittyäkseen kollaaseihin ja
piirustuksiin. Kollaaseissaan Ahonen käytti aikakauslehtien
kuvamaailmaa, jonka avulla hän pyrki tuomaan esille mainoskuvien
ideologiaa. Ahosen kuvataiteellinen kokonaistuotanto käsittää satoja
grafiikan vedoksia, piirustuksia, maalauksia ja kollaaseja yli
neljänkymmenen vuoden ajalta.
Lähteet:
Ahonen, Eino & Jaatinen, Aija & Kauppinen, Taina & Rönkkö, Jaakko & Vähäkangas, Pekka
Eino Ahonen. Yksinäinen ratsastaja
Kuopion taidemuseo 12.4.-2.6.2002
Anttonen, Erkki,
Kansallista vai modernia. Taidegrafiikka osana 1930-luvun taidejärjestelmää.
Kuvataiteen keskusarkisto. Valtion taidemuseo, Helsinki 2006.
Eino Ahonen. Etelä-Karjalan taidemuseo 3.4.-30-5-2004.
www.lappeenranta.fi/?DeptID=12669
Kuvataiteilijamatrikkeli
http://www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi/henkilotiedot.asp?id=32
Lindsten, Leo
Realismin kasvot
Porvoo 1976
Mäki, Riitta
Eino Ahonen
www.eemil.fi
