Taiteilijat









Antti Nieminen (1924–2007)
Taidegraafikko, taidemaalari
Teos

Viipurissa syntynyt Antti Nieminen oli yksi turkulaisen taiteilijaryhmän Pro Arte 1957:n perustajajäsenistä. Ryhmän taide oli lähellä surrealismia mausteinaan yhteiskunnallisen ironian sävyjä. Kivipiirroksesta tuli Niemisen tärkein väline 1960-luvun puolivälissä, jolloin hän nousi taideyleisön tietoisuuteen. Hän oli yksi ensimmäisistä suomalaisista graafikoista, jotka käyttivät valokuvaa ja kuvakollaasia dadaistisen teostensa lähtökohtina. Alusta alkaen häntä kiiteltiin persoonallisesta otteestaan. Useissa teoksissa taustalla on fantasiakaupungin siluettia ja etualalla yksinäinen hahmo. Mielikuvitukselliset grafiikan lehdet saivat kiitosta lennokkuudestaan ja taidokkaasta toteutuksestaan. Ahkera näyttelyiden kiertäjä sai myös lukuisia palkintoja, muiden muassa Valtion taidepalkinnon 1979.


Antti Nieminen syntyi Viipurissa syksyllä 1924 kirvesmies Arvo ja Impi (o.s. Pirhonen) Niemisen perheeseen.
Taideopintonsa Antti pääsi aloittamaan vasta sotavuosien jälkeen. Hän opiskeli Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulussa vuosina 1946–1949 ja lähti sitten hakemaan oppia ulkomailta. Osoitteena oli ensin Pariisi ja Académie de la Grande Chaumière (1951 ja 1954). Myöhemmin, työskenneltyään jo vuosikausia taiteilijana, hän teki vielä opintomatkan New Yorkiin vuonna 1967.

Helsingin Taidehallissa vuonna 1957 pidetty Otto Mäkilän muistonäyttely johti Turun taiteilijaseuran sisälle muodostuneen taiteilijaryhmän Pro Arte 1957:n perustamiseen. Antti Nieminen oli yksi sen seitsemästä perustajajäsenestä. Ryhmän taide herätti ärtymystä monella taholla: nuoria syytettiin eritoten surrealismilla keikailusta. Näiden Turun taideyhdistyksen piirustuskoulun käyneiden graafikoiden ansiosta surrealismiimme kuitenkin nousi yhteiskunnallisen ironian, anarkian ja groteskin sävyjä.

Ryhmän juuret olivat 30-luvulla toimineessa modernismia puolustaneessa Pro Arte -taiteilijaryhmässä ja sen toiminta jatkui vuonna 1960 perustetussa Arte-ryhmässä.  Muutoinkin Niemistä kiehtoivat unen- ja sadunomaiset aiheet, joihin on tuotu vaikutteita muun muassa pop-taiteesta, elokuvasta ja valokuvauksesta.

Niemisen ensimmäinen yksityisnäyttely Galleria Pinxissä Helsingissä 1962 herätti sangen paljon huomiota. Helsingin Sanomissa arvioitiin, että näyttelyn perusteella taiteilija osoittautui paljon mielenkiintoisemmaksi kuin yksittäisten teosten perusteella olisi voinut kuvitellakaan: ”Hänen graafinen ilmaisunsa ei ole sillä tavoin teknillisesti hienoa ja viimeisteltyä kuin monilla muilla, mutta sen sijaan hänellä on persoonallista sanottavaa, mikä etevien graafikkojemme keskuudessa ei ole niinkään tavallista.” Näyttelyssä oli esillä miltei yksinomaan kivipiirroksia, joista osa oli värillisiä. Mustavalkoiset grafiikan lehdet arvioitiin kuitenkin huomattavasti taidokkaammiksi ja tehokkaammiksi.

1960-luvun puolivälissä Nieminen alkoi siirtyä grafiikassaan figuratiivisuuteen. Kuvakollaasitekniikalla tehdyissä sommitelmissa erilaiset aiheet ja yksityiskohdat yhdistyvät mielikuvituksekkaiksi kokoelmiksi. Useissa töissä esiintyy taustalla siluettimainen kaupunkikuva ja etualalla yksinäinen hahmo. Tällaisista teoksista esimerkiksi sopii Suomen Taidegraafikoiden kilpailussa palkittu Eurydike (1966). Teosten kolmiulotteisuus korostui ja suurikokoiset grafiikan lehdet täyttyivät runsaasta kuva-aineksesta. Parhaimmillaan taiteilijan grafiikan lehdet ovatkin mielikuvituksekkaita, lennokkaita ja teknisesti taidokkaita.

Dada-pohjainen ilmiö ei ollut uusi, mutta suomalaisessa grafiikassa se oli ottanut jalansijaa vasta vähän aikaa. ”Valokuvamaisen todellisuuden katkelmista on rakennettu uusi todellisuus, joka yksityiskohtiensa uskottavuudesta ja tarkkuudesta huolimatta on häkellyttävän outo ja vieras”, kirjoitti S. Niinivaara STG:n grafiikkasalkkua varten kirjoittamassaan taiteilijaesittelyssä, ”Perspektiivit lyövät toisiaan korville ja eri aikakaudet sekoittuvat hämmentävästi toisiinsa”.

Nieminen ei halunnut koskaan tehdä luonnoksia, sillä hän koki teosten kuolevan liikaan luonnosteluun. Sitä vastoin hän eteni aina vain summittaisen suunnitelman pohjalta. Valmiissa töissä vivahteet hämmästyttävät rikkaudellaan.

Niemisen perheessä taide oli tärkeällä sijalla, sillä hänen puolisonsa Aira (o.s. Väisänen) oli ammatiltaan tekstiilitaiteilija.

Syyskuussa 1974 tehdyssä haastattelussa Nieminen kuvailee itseään pitkän linjan tekijäksi. Alkuun hän oli innostunut maalaamisesta, sitten tulivat puupiirrokset ja vähän niiden jälkeen omimmaksi osoittautunut kivipiirros. ”Grafiikka on pitkän tien takana”, taiteilija pohti, ”kivipiirros vei toistakymmentä vuotta, mutta enää sitä ei tarvitse opetella”. Värejä hän käytti runsaasti maalarina, mutta grafiikka säilyi suurimmaksi osaksi mustavalkoisena.

Ajan myötä kehittyvä ammattitaito toi tehokkaisiin, mustavalkoisiin kivipiirroksiin aina vain monisyisemmän pintastruktuurin ja entistä rikkaammat valöörit.

Antti Nieminen oli koko uransa ajan ahkera näyttelyihin osallistuja: hän oli mukana Suomen Taiteilijain näyttelyissä kautta 60-luvun ja osallistui muiden muassa Suomen Taidegraafikoiden näyttelyihin ja Pro Arte -ryhmän näyttelyihin. Ryhmän näyttelyt kiersivät myös ulkomailla: Göteborgissa 1963, Madridissa 1966 ja Bergenissä 1968. Ulkomailla hänen grafiikkaansa oli esillä ympäri Eurooppaa aina kaukomaita myöten: Intiassa, Singaporessa, Australiassa ja Kuubassa.

Antti Nieminen menestyi hyvin Turun kaupungin grafiikkakilpailussa; hän oli palkintosijoilla kolmena vuonna 50- ja 60-lukujen taitteessa ja vuonna 1969 hän saalisti sekä ensimmäisen että toisen palkinnon. Valtion taidepalkinnon hän sai vuonna 1979.

Suomen Taidegraafikot ry:n kokoelmassa häneltä on ollut kolme kivipiirrosta 1960 ja 1970 -lukujen taitteesta, mutta vuoden 2010 alussa tehty lahjoitus sisältää yli sata grafiikan lehteä lisää.





Lähteet:

Antti Nieminen
(Näyttelykrittiikki)
Helsingin sanomat 2.12.1962

Bergh Erik, Haga Catherine & Jokinen Margareta
Turkulainen surrealismi
Teoksessa He näkevät mitä me emme näe. Turkulaista surrealismia 1932-1976. (1977)

Kankamo Ritva
Pitkän linjan mies
Haastattelu: Uusi Suomi 15.9.1974.

Kuvataiteilijamatrikkeli
www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi/kansainvaliset.asp?id=970

Niinivaara, S.
Suomen Taidegraafikot ry:n salkun
taiteilijaesittelyt vuosilta 1968 ja 1971

Peltola Leena,
Grafiikan nousukausi 1945 – 1970
Teoksessa Ars. Suomen taide 6. 1990.

Vihanta Ulla,
Matka uneen ja yöhön. Surrealismin historiasta, sen eurooppalaisista ja suomalaisista piirteistä.
Teoksessa Yöjuna. Surrealistisia reittejä Kiasman kokoelmiin. 2003.






Jyväskylän taidemuseon Holvi - Kauppakatu 23 - 40101 Jyväskylä - puh. (014) 266 4391 - taidemuseo[at]jkl.fi