Taiteilijat









Alf Danning (1893–1953)
Apteekkari, graafikko, kuvittaja
Teos

Alf Eigil Danning oli syntyjään Kööpenhaminasta, mutta hän muutti jo lapsena Tanskasta Suomeen äitinsä Valborg Aspin mukana. Alfin eno oli taidemaalari Sigurd Wettenhovi-Aspa. Koulunsa Alf kävi Hämeenlinnassa, mutta hän muutti 1910-luvun alussa Helsinkiin opiskelemaan farmasiaa ja taidetta.

Aluksi Alf opiskeli piirustusta ja maalausta Eero Järnefeltin yksityisoppilaana, sen jälkeen tämän johdolla Helsingin yliopiston piirustussalissa. Suomen Taideyhdistyksen piirustuskouluun hän siirtyi 1917–1919, ensimmäisen maailmansodan loppuvuosina. Myöhemmin hän jatkoi opiskelua vielä Venetsian taideakatemiassa 1924 ja 1925.

Grafiikan tekemisen Alf Danning oli aloittanut 1910-luvulla ja debytoinut taiteilijana vuonna 1914. Venetsiassa opiskellessaan hän teki useita kaupungin näkymiä kuvaavia grafiikan lehtiä. Viivasyövytys ja kuivaneula olivat hänen yleisimmin käyttämiään menetelmiä. Suuri osa hänen 1920- ja 1930-luvun graafisesta tuotannosta on luonnonmaisemia ja perinteisiä järvinäkymiä, mutta hän teki myös muutamia henkilöaiheita ja muotokuvia. Opetuksen vaikutuksen on sanottu näkyneen hänen töissään siten, että ne edustavat eräänlaista synteesiä järnefeltiläisen realismin ja italialaisen 1920-luvun klassismin välillä. Harmaaseen painottuva sävyskaala, ja teosten tasapainoinen rakenne saavat aikaan hiljentyneen ja mietiskelevän tunnelman. Sommittelussakin on käytetty usein hyväksi yhtä klassismin suosimaa kompositioratkaisua, kultaista leikkausta.

Sotien aikana ja vielä jonkin aikaa niiden jälkeen Alf Danning toimi taidegraafikon uransa ohella kuvittajana ja kirjankansien tekijänä. Hänen kenties tunnetuin saavutuksensa tällä saralla on kuvitus J.L.Runebergin teokseen Kuningas Fjalar.

Hänen teoksiaan oli esillä useissa näyttelyissä myös ulkomailla, esimerkiksi Tukholmassa 1924 ja 1935, Kööpenhaminassa 1925 ja Tshekkoslovakian Koshicessa 1933.








Lähteet:

Anttonen, Erkki,
Kansallista vai modernia. Taidegrafiikka osana 1930-luvun taidejärjestelmää.
Kuvataiteen keskusarkisto. Valtion taidemuseo, Helsinki 2006.

Suomen kuvataiteilijamatrikkeli
(www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi/taiteilija.asp?id=167)


Jyväskylän taidemuseon Holvi - Kauppakatu 23 - 40101 Jyväskylä - puh. (014) 266 4391 - taidemuseo[at]jkl.fi