Helmikuussa olemme jo kyllästyneitä talveen
5.2.2010

kertoo samainen Nuoren Eevan kirja. Kylmimpinä päivinä ”voi vain istua sisällä ja katsella talvista maisemaa ikkunasta --- Mutta sitten saapuukin ensimmäinen helmikuinen kevätpäivä. Lumi sulaa katoilla ja puissa ja pisarat muodostavat pieniä leikkisiä puroja.” 

Sitä odotellessa. 

Nuoren Eevan kirja vinkkaa teinityttöjä neulomaan ja virkkaamaan. Talviset päivät sopivat hyvin neuletöihin, mutta kirjassa muistetaan kuitenkin varoittaa: 

”Muodin seuraaminen on kehittävä harraste. Mutta muodin oikkuihin ei pidä suhtautua liian vakavasti. Mallia uuteen pukuun valitessamme meidän on muistettava, mihin sitä tarvitsemme. Hyvin erikoista mallia ei voi käyttää monta kertaa peräkkäin. Siihen kyllästyy itse ja siihen kyllästyvät muut.”

 

Tänään lähdetään vihjeen perusteella metsästämään Oravan perheelle kirjoituspöytää yhdeltä kaupungin kirpputoreista... Saapa nähdä, saako Olavi tänään työpöydän! 

Kirjoituspöytiä, sohvaryhmiä ja perheenemännän ihanteellisia apulaisia.
10.2.2010

Kun viimeksi perjantaina kirjoittelin, olimme lähdössä kirjoituspöydän metsästykseen. Saalistus tuotti tulosta ja Olaville varattiin hieno työpöytä. Nyt tuo samainen pöytä lienee jo matkalla varastoomme odottamaan toukokuista muuttopäivää… Pieneen työhuoneeseen ei paljon muuta taida mahtua kuin pöytä, mutta sehän se tärkein onkin.

Oravan perheellä on kuitenkin sellainen ylellisyys, että isä saa oman työhuoneen – jos perheen pään ammatti edellytti sitä, että hänellä oli kotonakin oma työpöytä, monesti se jouduttiin sijoittamaan olohuoneeseen ja sovittamaan muuhun sisustukseen. Iso kirjoituspöytä vei suuren osan huomiosta, ”varsinkin jos se joudutaan sijoittamaan ympäristöön, joka olisi kalustettava illan lepo- ja seurusteluhetkiä silmällä pitäen”, huolehdittiin Kaunis Koti -lehdessä 5/1965. Työssä tarvitut kirjat ja mapit sijoitettiin usein pöydän taakse, mahdollisuuksien mukaan piiloon muusta oleskelutilasta. Oravien perheessä on kuitenkin toisin, siellä ei jouduta iltaisin seurustelemaan ”kirjoituspöydän varjossa”, kuten lehdessä surtiin.

Aivan näyttelyn suunnittelun alkuvaiheissa tutkailimme jo näitä Kaunis koti- sekä Kotiliesi-lehtiä 60-luvun alusta ja puolivälistä, mutta suunnittelun edetessä niihin on ollut hyvä palata uudelleen. Tässä vähän maistiaisia siitä, mitä kodin sisustus aikakauslehtien mainoskuvissa tuolloin näytti:

Kuva: Kaunis koti 7/1965

Kuva: Kaunis koti 1/1965

Sisustuslehtien kuvat ovat tietysti sisustuslehtien kuvia – oikea koti saattoi näyttää tyystin toisenlaiselta kuin lehtien mainoskuvat tai artikkeleita varten sisustetut nurkkaukset. Oikeissa kodeissa näkyi kerrostuminen: kaikkea ei suinkaan hankittu samaan aikaa, vaan astiastot, hyllyt, sängyt tai muut kalusteet saattoivat olla vaikkapa edellisellä vuosikymmenellä hankittuja.

Yksi selkeästi uusi piirre 60-luvun kodissa oli olohuoneen vakiintuminen kodin keskipisteeksi. Sohvat ja sohvaryhmät – sohva, kaksi sen muotoa noudattelevaa nojatuolia sekä usein vielä sohvapöytä – marssivat suomalaisiin koteihin. Monissa perheissä hankittiin ensin televisio, sitten sohvaryhmä jonka uumenista koko perhe mahtui katselemaan ohjelmia ja viettämään aikaa yhdessä.

Koti miellettiin yleisesti enemmän naisen kuin miehen alueeksi; perheen äidin tuli pitää koti viihtyisänä ja siistinä, ja myös sisustaminen nähtiin yleensä perheenemännän tehtävänä. Perheen isä taas saattoi tehdä itse osan huonekaluista ja hänellä saattoi olla oma nurkkaus askareita varten. Lastulevystä oli helppo nikkaroida perheen tarpeita vastaavia kalusteita ja vaahtomuovipaloja voitiin päällystää värikkäin kankain vaikkapa sohvapalasiksi. Varsinkin nuorenparin ensimmäisessä kodissa monet hyllyt olivat itse nikkaroituja ja vaahtomuovia käytettiin paljon.

Kuva: Kaunis koti 7/1965

Olohuoneet olivat perheen julkista tilaa, kun taas keittiö oli äidin valtakunta ja makuuhuoneet perheen yksityistä aluetta. Niiden sisustuksessa pyrittiin yleensä levolliseen ja rauhalliseen tunnelmaan. Kirjavimmat ja värikkäimmät kankaat eivät yleensä ensimmäisenä näkyneet makuuhuoneissa.

 Yksi uusi piirre 60-luvun kodissa oli myös kodinkoneiden yleistyminen; uudet tekniset laitteet muuttivat elämänrytmiä ja uusia hankintoja perusteltiin usein ajansäästöllä. Ensimmäisinä yleistyivät edulliset pienkoneet, seuraavaksi radio, jääkaappi, sähköliesi, pesukone – sekä hieman myöhemmin televisio. Vuonna 1965 Suomessa oli jo yli 700 000 televisiolupaa.

 Lehdissä oli usein laitevertailuja, esimerkiksi YV-lehdessä 4-5/1967 esiteltiin uusia täysautomaattisia pesukoneita sekä vajaat kymmenisen vuotta aiemmin markkinoille tulleita rumpupesukoneita. Vanhat pulsaattorikoneet olivat usein tulleet jo eläkeikään, eikä artikkelissa kehotettu sellaista enää hankkimaan. Niillä pestäessä kului Työtehoseuran laskelmien mukaan valtavasti työaikaa yhtä puhdasta pyykkikiloa kohti. Uudenaikaisempi pesukone sen sijaan olisi paljon hyödyllisempi hankinta: ”Kotitalouskoneet auttavat tehokkaasti nykyajan perheenemäntää erilaisissa kotitaloustöissä ja helpottavat hänen työtaakkaansa. Niinpä automatiikassa pitkälle kehitetty pyykinpesukone pystyy tekemään monta erilaista työvaihetta itsenäisesti ja vähentää ihmistyön osuuden varsin pieneksi.” Täysautomaattiset pesukoneet maksoivat yli 1000 markkaa, puoliautomaattisen koneen saattoi saada noin 800 markalla, kun taas pulsaattorikoneet maksoivat noin 400–500 markkaa. Uudesta tekniikasta sai siis myös maksaa.

Kuvat: YV-lehti 4-5/1967 (Nyt valitsemme pyykinpesukoneen sekä Surf-pesujauhemainos)

Kaunis koti -lehdessä oli oikein artikkelisarja, jossa maisteri Mille Aromaa esitteli kodin ”sähkö- ja nestekaasukäyttöisiä talouskojeita”. Numerossa 7/1965 mietittiin, onko astianpesukone ylipäänsäkään tarpeellinen. Vaikka artikkelissa sitä päädyttiinkin suosittelemaan, monissakaan suomalaistalouksissa sitä ei vielä ollut. Kaikkia kojeita ei suinkaan heti pidetty järin tarpeellisina hankintoina.

Toukokuun numerossa taas esiteltiin pölynimureita, jotka ”jo vanhoillisimmatkin perheenemännät” hyväksyivät. Pölynimurit olivat kotitalouskojeistamme vanhimpia, mutta niitä ei aina osattu käyttää. ”Useimmat emännät käyttävät päivittäisessä siivouksessaan lakaisuharjaa ja pölyliinaa ja vasta viikkosiivouksessa ottavat imurinsa käyttöön.” Imuria valittaessa kannatti kiinnittää huomiota imurin kokoon – yleensä pieniinkin säilytystiloihin sopiva malli kyllä etsimällä löytyi – varaosiin, suutinvalikoimaan sekä itse imurin helppoon puhdistettavuuteen. Uusi tekniikka vaati kuitenkin perheenemäntää perehtymään asioihin ennen ostopäätöstä. ”Pölynimuria, kuten kaikkia muitakin kotitalouskojeita hankittaessa pätee sama sääntö, jota olen tässä artikkelisarjassa ehtimiseen pyrkinyt tähdentämään: mikään ei ole yhtä hyvä kaikille. Kuitenkin kojevalikoimasta voi tarkka ja asiaan perehtynyt perheenemäntä löytää suorastaan ihanteellisia apulaisia.”

Erilaisille emännille sopi erilainen imuri (Kuvat: Kaunis koti 5/1965)