|
Galleria Harmonian näyttelyt
Helsinkiläinen Marjatta Hanhijoki (s. 1948) on pitkän linjan kuvataiteilija, joka tuli tunnetuksi jo 1970-luvun alussa arjen realistina ja osittain yhteiskunnallisenakin taitelijana. Grafiikanopintonsa hän suoritti Pentti Kaskipuron alaisuudessa Taideteollisessa korkeakoulussa. Vuonna 1998 Hanhijoelle myönnettiin Pro Finlandia mitali, jonka hän kuitenkin palautti vastalauseena sille, että presidentti Ahtisaari oli myöntänyt Suomen Leijonan ritarikunnan komentajamerkin indonesialaiselle ministerille.
60-vuotta tänä vuonna täyttänyt Hanhijoki on paitsi graafikko myös maalari ja piirtäjä. Hän on tehnyt paljon mm. muotokuvia. Malli onkin tärkeä kaikessa hänen taiteessaan. Hän sijoittaa henkilönsä (usein naisia ja lapsia hänen omasta lähipiiristään) osaksi tunnelmallista interiööriä ja arjen ympäristöä. Vanhat hirsiseinät ja elämää nähneet huonekalut ovat osa teoksen henkeä samoin kuin huonekasvit ja ikkunasta tulviva valo. Mustavalkografiikassaan Hanhijoki leikitteleekin nimenomaan valoilla ja varjoilla.
Jyväskylän näyttely on saanut nimensä elokuussa 2008 ilmestyneestä näyttelykirjasta jossa on teoksia lähes 40 vuodelta. Näyttelyssä painopiste on grafiikalla, mutta mukana on myös muutama akvarelli. Näyttelyn alaotsikko pieni retrospektiivi viittaa näyttelyn töihin, jotka ovat otos Hanhijoen tuotannosta pidemmältä aikaväliltä. Näyttely on jatkoa hänen laajalle juhlanäyttelylleen, joka pidettiin viime kesänä Kaapelitehtaalla Helsingissä.
Näyttelyn yhteydessä ja sen ajan on käynnissä keräys kiinalaiseen punaiseen pottaan. Se liittyy Unicefin julistamaan kansainväliseen saniteettivuoteen 2008. Aivan heti ei voi yhdistää sitä, mitä tekemistä vessoilla ja opiskelulla on keskenään. Kuitenkin juuri tytöt ja nuoret naiset jättäytyvät pois kouluista, jos saniteettitilat puuttuvat ja niin usein on. Maailman väestöstä noin puolet eli 2,6 miljardia ihmistä elää ilman saniteettitiloja ja siitä joukosta noin puolet eli 1,3 miljardia on tyttöjä tai naisia.
|