Miksi valokuva?
Se on geeneissä. Isäni tutustutti minut valokuvauksen maailmaan varsin nuorella iällä – valokuvaus sivuuttaa sanojen tarpeen ja tunkeutuu kielen rajojen taakse.
Millainen olet kuvaajana?
Utelias.
Entä ihmisenä?
Arvostan rauhaa ja sopusointua, kuin myös henkilökohtaista sekä valinnan vapautta.
Kuka tai mikä inspiroi sinua?
Ne alati muuttuvat sisäisen ja ulkoisen maailman maisemat, jossa me elämme.
Ketkä ovat ’me’ sinulle?
Etelä-Afrikassa kasvaneena samaistun ja kommunikoin muiden eteläafrikkalaisten kanssa ainutlaatuisella tasolla.
Kuvaile kotikaupunkiasi tai elinympäristöäsi.
Kapkaupunkia sanotaan usein yhdeksi maailman kauneimmista paikoista – ja minä olen asiasta täysin samaa mieltä. Kaupungilla on värikäs kulttuuri ja rikas historia, ja sen kulttuurielämä kuhisee taiteilijasieluja. Kuten monilla suurkaupungeilla, myös Kapkaupungilla on omat ongelmansa, ja sen luokkaerot ovat kärjistyneitä. Jaksan silti uskoa, että kaupungilla on edessään loistava tulevaisuus.
Kuinka taiteesi käsittelee ‘me’ –aihetta?
Eteläafrikkalaiset totuttelevat uudenlaiseen me-käsitteeseen – tutustumisprosessin haasteet ja riemuvoitot tunkeutuvat työhöni ja rytmittävät sitä.
Mikä on oma suhteesi valokuvaukseen?
Sitoutunut
Minkälainen viesti taiteellasi on?
Töideni tarkoitus on yksinkertaisesti luoda ja provosoida uusia ajatuksia ja näkökulmia, sekä korostaa ja jakaa yleisön kanssa elämän humoristisia ja ironisia puolia. Kaikenlainen merkitys ja viestintä ovat katsojan luoman jälkimerkityksen varassa.
Minkälaista on elämäsi valokuvataiteilijana?
Koen olevani etuoikeutettu, taitelijana saan toteuttaa intohimoani. Yhteiskunta ja elinympäristöni auttavat minua muovaamaan työtäni, ja sitä kautta myös kokemuksiani. Elämäni on kommunikointia, tulkitsemista ja jakamista, sekä yhteisten realiteettien ja kokemusten muovaamista.
Mitä teet kun et ole valokuvan parissa?
Kiertelen mielelläni antiikkikauppoja ja –toreja etsien muistoja, keräillen esineitä joita muut saattaisivat kutsua romuksi.
Mitä merkitystä valokuvauksella on?
Ilman valokuvauksen keksimistä eläisimme tänä päivänä täysin erilaisessa maailmassa. Sillä on ollut valtaisa vaikutus meistä monien maailmankatsomukseen – toisille positiivinen, toisille negatiivinen. Ehkä on niin, että valokuvauksesta tulee taidetta kun se maailman märehtimisen sijaan luo uutta todellisuutta. Silloin sen vaikutus on nähtävissä.
Kerro meille jokin mieleesi jäänyt hetki?
Katsoin televisiota ystävieni kanssa Los Angelesissa vuonna 1994, kun Nelson Mandela nimitettiin Etelä-Afrikan presidentiksi.
Webdesign Timo Veijalainen Copyright 2007 Jyväskylän taidemuseo puh: 014 626 856 fax: 014 624 814 sähköposti: taidemuseo(at)jkl.fi