Dale Yudelman

Katso taiteilijan CV

Katso taiteilijan haastattelu

Eteläafrikkalaisen valokuvaajan Dale Yudelmanin ammatti on johdattanut hänet paitsi läpi useiden maanosien, myös läpi kahden historiallisen aikakauden. Johannesburgilainen Yudelman aloitti valokuvaamisen hyvin nuorena isänsä avustamana. Jo vuonna 1979 The Star, Etelä-Afrikan suurin sanomalehti, palkkasi hänet valokuvaajakseen. Etelä-Afrikassa elettiin tuolloin kiihkeää yhteiskunnallista ja poliittista myllerrystä. Yudelmanin kuvatessa The Starille vuosina 1979–1985 hän työskenteli samanaikaisesti myös oman “Paratiisin esikaupungit” – projektinsa parissa. Projektin kuvat esittelevät runolliseen, metaforiseen sävyyn elämän karua todellisuutta Apartheidin vainoamissa Johannesburgin esikaupungeissa. Niiden tyyli eroaa selkeästi Yudelmanin reportaasikuvista.

Yudelmanin valokuvat kertovat myötätuntoisesti ja kekseliäästi Etelä-Afrikan menneisyydestä. Hänen valokuvansa muodostavat olennaisen osan maan nykyisestä kulttuurista. Vuonna 1986 Yudelman muutti Etelä-Afrikasta työskennelläkseen freelance-valokuvaajana ensin Lontoossa ja myöhemmin Los Angelesissa. Vuonna 1996 hän muutti takaisin juuri demokratisoituneeseen Etelä-Afrikkaan Kapkaupunkiin. Viimeisten viiden vuoden ajan hän on tehnyt yhteistyötä taiteilija Arlene Amaler-Ravivin kanssa. Yhdessä he tuottavat mm. laajasti yhteiskunnallisia ongelmia käsitteleviä multimediakuvia. Heidän viimeisin teoksensa Live Stock oli esillä kahdeksannessa Havana Biennalessa, Kuubassa, sekä Henie Onstad Kunstsenterissä, Oslossa. Kuvia Yudelmanin pitkäaikaisesta, edelleen työn alla olevasta sarjasta ‘Reality Bytes’ on nähty lukuisissa näyttelyissä ympäri Etelä-Afrikkaa, Eurooppaa ja Yhdysvaltoja.

Reality Bytes

On helppoa olettaa muiden kokevan maailman samalla tavoin kuin me itse kokiessamme jotakin heidän kanssaan samanaikaisesti, mutta ihmiskunnan kokemukset ovat luonteeltaan henkilökohtaisia – oman näkökulmamme määrittelemiä. Vaikka meillä olisi samanlainen yhteiskunnallinen tausta, meidän kokemuksemme ovat aina yksilöllisiä.

Toisin kuin muiden taidemuotojen, valokuvauksen on perinteisesti luotettu esittävän todemukaisena yhteinen todellisuutemme. Valokuvaajan filmille ikuistamaa hetkeä kutsutaan ‘ratkaisevaksi hetkeksi’. Valokuvaaja voi muuttaa tai vääristää historiankirjoitusta ilman pimiöitä tai tietokoneita, riippuen siitä, kuinka hän käsillä olevan tapahtuman esittää. Kuvien harkittu lavastaminen ei ole ennenkuulumatonta valokuvataiteen lyhyen historian aikana.

Jerry Uelsmannin 1960-luvulta peräisin olevat yhdistelmäkuvat oli laadittu kahta tai useampia negatiiveja yhdistellen. Jo tätä ennen Lee Friedlander käytti töissään osin häivytettyjä valokuvia yhdistellen niitä koostekuviksi. Nämä tekniikat paitsi vahvistivat käsitystä siitä, että valokuvan ja muiden kuvataiteiden esteettisyydessä ei ole merkittäviä eroja, edistivät myös valokuvan kehitystä taidelajina.

Reality Bytes – sarjan kuvat esittävät ratkaisevia hetkiä kollektiivisessa liikkumattomuudessa. Valokuvien kuvitteellisessa ”totuudessa” säilyvät todellisten hetkien raa’at piirteet, tinkimättä alkuperäisistä eettisistä periaatteista tai valokuvan naturalistisen luonteen sanelemista säännöistä. Satiirinen huumori ja yhteiskuntakritiikki on kyllästetty vihjailevalla tarinankerronnalla. Laajalla tasolla kuvasarjan tarkoituksena on johdatella katsojan tajunta sen normaaleista uomistaan, haastaa ja provosoida mieltä. Toden ja tarun sekoituksesta syntyy katsojan silmässä uusi todellisuus.

Teksti: Simone Tredoux

 

 

Dale Yudelman

Action Boy. Sarjasta Reality Bytes

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Dale Yudelman

Table Mountain. Sarjasta Reality Bytes