Kaupunkikulttuurin synty
Ihminen kaupungissa
Rakennettu ympäristö
Mitä on taidegrafiikka?
Vedosmerkintöjä
Suomen taidegraafikoiden kokoelma
|
Tämä on arkistokappale
18.1.2001 - 27.3.2005
Holvi
Kaupunkielämää
- Kaupunkiaiheita Suomen Taidegraafikoiden kokoelmasta
Näyttely kertoo kuvin ja sanoin kaupungistumisesta ja kaupunkikulttuurin kehittymisestä: asumisesta, vapaa-ajan vietosta, työstä, liikkumisesta ja rakentamisesta. Teoksissa ihminen kohtaa ihmisen urbaanissa ympäristössä - ruuhkabussissa, kadunkulmassa, puistonpenkillä... Kaupunkielämä on likeisyyttä, liikettä ja energiaa mutta myös ahdistusta, yksinäisyyttä ja väkivaltaa.
Näyttelyn runsaat 60 teosta, jotka on koottu Jyväskylän taidemuseon hoidossa olevasta Suomen Taidegraafikoiden kokoelmasta, edustavat kotimaista grafiikkaa vuosikymmenien ajalta. Kokonaisuuteen kuuluu lisäksi irlantilaisen Joy Gerrardin Jyväskylä-aiheinen installaatio ja Jyrki Markkaselta näyttelyä varten tilattu vedossarja sekä Janne Hakulisen kaupunkiääniteos.
Näyttelyyn liittyvät tehtävät
Näyttelyä voidaan soveltaa eri oppiaineisiin mm. kuvaamataito, historia ja äidinkieli.
Yleistehtäviä
- Katso valokuvasuurennoksia ja koeta tunnistaa kuvauspaikat.
- Etsi teoksista erilaisia vedosmerkintöjä ja mieti mitä ne tarkoittavat?
- Etsi näyttelystä eri aikoina tehtyjä teoksia ja mieti, mitä ne kertovat omasta ajastaan.
- Piirrä ulkomuistista Jyväskylän keskustan kartta ja sijoita siihen viisi tärkeimmäksi katsomaasi rakennusta tai maamerkkiä.
- Tunnista tuttuja rakennuksia näyttelyn teoksista.
- Mieti miten kaupunkielämä poikkeaa maaseutuelämästä. Hyvät ja huonot puolet.
- Etsi eläimet näyttelyssä esillä olevista teoksista
|
|