Ihmisvilinän seurailu voi olla rentouttavaakin viihdettä, ja suurissa kaupungeissa on mukavaa kulkea kasvottomana. Yksinäinen ja syrjäytynyt tuntee kuitenkin väistämättä olonsa ihmispaljoudessa entistä Yksinäisemmäksi. Ihmisten määrä ei takaa kontakteja, vaan tilanne voi usein olla päinvastoin. Maallahan ihmiset tunnetusti tapasivat tervehtiä jokaista vastaantulijaa. Kohtaamisten lisäksi kaupunki on siis paikka jossa ei todella kohdata.

Yksinäisyys, syrjäytyminen ja yhteiskunnan ulkopuolelle jääminen korostuvat suuren väkijoukon keskellä. Urbaaniin elämäntapaan onkin usein liitetty läheisten ihmissuhteiden korvaaminen muodollisilla ja pinnallisilla kontakteilla, sekä suvun, perheen ja naapurisuhteiden merkityksen väheneminen. Toisaalta läheiset ihmissuhteet voivat tulla sitä tärkeämmiksi, mitä persoonattomampi elinympäristö on.

Kaupunkien kaduilla törmää ihmiskohtaloihin; asunnottomiin, kerjäläisiin tai alkoholisteihin, joille kaupunkien kadut ovat usein myös koti.

Kiviset kadut voivat näyttäytyä myös kolkkoina ja turvattomina, pelottavina synnin tyyssijoina. Suomen pitkäaikainen maatalouskulttuuri, talonpoikaiskulttuurin ihannointi ja kotiseuturakkaus ovat vielä lisänneet kaupungin vieraaksi kokemista.

Suomalaisessa kirjallisuudessakin kaupunki näyttäytyy kierojen ja vikkelien ihmisten asuinpaikkana, jossa rehellistä ja hidasta maalaista jymäytetään. Vaarat ovat myös todellisia. Kaupunkirikollisuus on lisääntynyt, eikä öisin ole turvallista liikkua pimeillä kujilla omin päin.

Suurkaupungeissa meteli, kiire ja tohina ei katkea hetkeksikään, kaupunki ei nuku koskaan. Suomalaisten kaupunkien vilinä kuitenkin hiljenee yötä kohden. Kun liikenteen humu on poissa, jyrinä, räminä ja jarrujen kirskunta vaiennut, kaupunki saa toiset kasvot. Vain muutamissa ikkunoissa on valo kertomassa siitä, että jossain valvotaan.