GALLERIA HARMONIA

suomi

ULLA VIRTA - 20 pajalla

27.10.2005-20.11.2005


Omakuva, 2005, puupiirros. Kuva Ismo Hannula


Kotimaassa ja ulkomailla palkittu jyväskyläläinen taidegraafikko ja maalari Ulla Virta täyttää ensi vuonna 60 vuotta. Virta päätti kuitenkin pitää juhlanäyttelynsä näin etuajassa ja nimenomaan Galleria Harmoniassa. Tänä vuonna tulee nimittäin kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun hän ensi kertaa avasi Jyväskylän Grafiikkakeskuksen grafiikan pajan oven. Keski-Suomen läänintaiteilijana tuohon aikaan toiminut Marjatta Nuoreva vihjaisi pajasta taiteilijalle, joka tunnettiin ekspressionistisena maalarina. Virta kokeili aluksi offset-litografiaa. Puupiirroksesta tuli kuitenkin lopulta Virran tärkein ilmaisumuoto, vaikka aika ajoin hän tarttuu edelleen myös pensseliin. Hänelle puupiirros ja maalaus ovat melkein yksi ja sama asia – on aivan sama levittääkö väriä siveltimellä tai telalla. Puupiirtäjänä hän tuntee olevansa myös yhtä vapaa kuin maalarina, sillä hän ei ole koskaan halunnut varjella paperin valkoista pintaa.

Taidemaalarina ja graafikkona Ulla Virta on ekspressiivinen ja välitön taiteilija, joka rakastaa viivaa ja väriä. Hänelle puupiirros merkitsee eräänlaista viha-rakkaussuhdetta. Jo pelkästään materiaalin karheus ja sen tarjoama vastus on kiehtovaa. Tekniikka on täynnä yllätyksiä (sekä hyvässä että pahassa), mutta samalla se tarjoaa myös rajattomia mahdollisuuksia spontaaniin värinkäyttöön.

Virta löytää aiheensa ympäröivästä maailmasta. Elämä itsessään, sen kauneus, rumuus ja aistikkuus on ehtymätön lähde uusien teosten syntymiselle. Virta ei halua kopioida todellisuutta vaan pyrkii käsittelemään teoksissaan omia henkilökohtaisia tunteitaan ja vaikutelmiaan ohikiitävistä hetkistä. Viimeisimmässä Taide-lehden numerossa Ulla Virta toteaa, että ”kaikista asioista, kuten maailmasta, ihmisistä ja luonnosta löytyy aina kaksi puolta. Asioissa on yhtä aikaa läsnä sekä herkkyyttä että rajuutta iloa ja surua tai syntymää ja hoivaa. Hän uskoo, että viime kädessä jokainen ihminen kuitenkin aina pyrkii rajuudesta ja raa’asta tilasta mielenrauhaan ja hyvään oloon. Kukaan ei kestä jatkuvaa kaaosta, vaikka sekin kuuluu elämään. Taiteen keinoin on mahdollista kertoa monista asioista, paitsi mielihyvästä, lihallisuudesta ja aisti-ilosta myös viettien kiihkosta, mustasukkaisuuden piinasta ja tukahduttavasta tuskasta”.

Juhlanäyttelyssä on esillä pääasiassa taiteilijan uusinta tuotantoa. Esillä on lisäksi tärkeitä teoksia vuosien varrelta mm. hänen ensimmäinen graafinen teoksensa offset-lito ”Kaunotar” vuodelta 1985 sekä seuraavana vuonna syntynyt ensimmäinen puupiirros ”Pukki”, jonka Virta teki amerikkalaisen Karen Kuncin vetämällä yhden laatan puupiirroskurssilla grafiikan pajalla. Näyttelyssä mukana olevia teoksia löytyy myös viime vuonna julkaistusta Um Poeta kirjasta, joka sisältää taiteilijan tyttären muusikko Tessa Virran CD-levyn. Kirjassa on cd-levyllä esitettävien eteläamerikkalaisten laulujen ja bossanovien suomenkieliset sanoitukset. Sanoitusten tunnelmaa täydentävät Ulla Virran värikkäät ja väkevät puupiirrokset.

Vuosien varrella grafiikan pajasta on tullut Ulla Virran ”toinen koti” – paikka joka paitsi on tuonut jokapäiväisen leivän on myös tarjonnut oman työyhteisön, johon on ollut helppo kuulua. Pajan kansainvälinen toiminta on avannut myös kontakteja ja suhteita eri puolille maailmaa. Virran mielestä grafiikan paja on loistava mahdollisuus varsinkin nuorille graafikoille heidän uransa alkuvaiheessa. Sitä paitsi Halosen talo jo itsessään on taiteilijaa alati inspiroiva ympäristö.