Uutinen
Jyväskylän nuorisovaltuuston kannanotto lukioverkkouudistuksesta
Tuija Ijäs, NuortenLaturi
Opiskelijoiden hyvinvointi otettava entistä tarkemmin huomioon lukioverkkouudistusta tehtäessä!
Jyväskylän nuorisovaltuuston mielestä Jyväskylän lukioverkon uudistuksesta laadittu selvitys ei anna riittävää pohjaa lukiokoulutuksen uudelleenjärjestämiselle, koska selvityksessä keskitytään uudistamiseen lähinnä talouden näkökulmasta. Nuorisovaltuusto kokee, että selvityksessä olisi pitänyt huomioida paremmin myös muut lukiokoulutuksen tarpeet kuten opiskelijoiden hyvinvointi, kouluviihtyvyys sekä suurten kampusten vaikutukset opiskelijoihin ja opiskelijamääriin.
Lukiokoulutuksen uudistamisen tulee pohjautua lukiolakiin ja sen edellytyksiin. Näin ollen lukiokoulutuksen tulee edistää mm. opiskelijan kasvua itsenäiseksi, aktiiviseksi kansalaiseksi. Nuorisovaltuusto kokee, että mikäli Jyväskylään tulisi yksikin 1200 opiskelijan kampus, vuorovaikutus opiskelijan sekä opettajien välillä ja opiskelijan yksilöllisen tuen saaminen heikentyisivät huomattavasti. Tästä johtuen nuorisovaltuusto katsoo, että tältä osin ei pystyttäisi täyttämään lukiolain asettamia vaatimuksia.
Liian iso kampus herättää myös huolen oppilashuollon järjestämisestä sekä oppilaskokojen kasvattamisesta. On myös mahdollista, että opiskelija hukkuu liian suureen opiskelijamäärään, mikä voi johtaa syrjäytymiseen muusta kouluyhteisöstä. Nuorisovaltuusto kokee tärkeäksi, että lukiokoulutusta suunniteltaessa isoihin kampuksiin arvioidaan myös mahdolliset vaikutukset opiskelijamäärien kasvusta.
"Lukiokoulutuksen uudelleenorganisoimista ei voida tehdä pelkästään talouden ehdoin. Ensiarvoisen tärkeää on arvioida organisoinnin vaikutukset itse opiskelijoihin ja opettajiin", toteaa nuorisovaltuuston puheenjohtaja Santeri Lohi. Nuorisovaltuusto tiedostaa myös talouden merkityksen lukiokoulutuksen uudelleenjärjestelemisessä, jotta Jyväskylässä voidaan tarjota laadukasta lukiokoulutusta myös jatkossa.
Mikäli lukiokoulutusta tullaan jatkossa järjestämään edelleen Lyseossa sekä Voionmaan lukiossa, on varmistettava, että tilat ovat opetuskäyttöön soveltuvia kaikilta osin. Jos lukiokoulutusta ollaan siirtämässä muihin tiloihin, on varmistettava, että myös siellä on opiskelijoiden turvallista opiskella.
Jyväskylän nuorisovaltuusto vaatii, että Jyväskylässä olevien erityislinjojen tulevaisuus on turvattava uudistusta tehtäessä.
Lukioverkkouudistuksen yhteydessä nuoria ei ole kuultu nuorisolain 8§:n hengen mukaisesti. Nuoret ovat ilmaisseet kantaansa aktiivisesti, mutta kokevat, ettei heidän mielipidettään ole huomioitu. Kaikista eniten lukioverkkouudistus koskettaa juurikin nuoria opiskelijoita ja tästä johtuen heidän mielipiteensä tulee huomioida tehtäessä päätöstä uudistuksesta.
Jyväskylän nuorisovaltuuston mielestä on suuri riski perustaa eniten puheilla ollutta 1200 opiskelijan kampusta. Vastaavan kokoisia koulurakennuksia on suomessa vain yksi, Tikkurilan lukio, joten kokemukset suuren kampuksen toiminnasta ovat hyvin suppeat. Nuorisovaltuusto toteaakin, että päätöstä lukioverkon uudistamisesta ei voida tehdä pelkästään nykyisen selvityksen pohjalta. Nuorisovaltuusto vaatii lisäselvityksiä mallien vaikutuksista opiskeluun sekä nuorten vahvempaa huomioimista uudistuksessa.
Lisätietoja:
Santeri Lohi, Jyväskylän nuorisovaltuuston puheenjohtaja, p. 014266 4240
Frida Rajaniemi, Jyväskylän nuorisovaltuuston tiedottaja, p. 014 266 7515
20.04.2012 klo 12.06
