Tietoa sivustostaIn English
Suoraan sisältöön
Palaute || Haku:
NuortenLaturi
Nuortenlaturi » Ajankohtaista » uutinen

Uutinen

Jyväskylän Walkers Walloituksessa voi ilmoittautua Nuoruuden Veteraaniksi

Tuija Ijäs, NuortenLaturi

 

Jyväskylän keskustan kauppakeskuksissa voi huomenna lauantaina ilmoittautua Nuoruuden Veteraaniksi eli Walkers-vapaaehtoistyöntekijäksi. Aikuisia vapaaehtoistyöntekijöitä tarvitaan kohtaamaan nuoria perjantai-iltaisin Jyväskylän uudessa Walkers-kahvilassa Keltinmäen nuorisotilassa. Kahvila avataan 24.2.2012.

Walloituksessa, lauantaina 28.1. kello 12-16, Walkers-väki Aseman Lapset ry:stä, Jyväskylän kaupungin nuorisopalveluista ja Jelmu ry:stä liikkuvat Forumin ja Jyväskeskuksen kauppakeskuksissa, kertovat Walkers-toiminnasta ja rekrytoivat uusia vapaaehtoistyöntekijöitä mukaan. Walkerslaiset tunnistaa Veterans of Youth -tunnuksista. Tukikohtanaan Walloitus pitää Nuorten tilaa Jyväskeskuksen ensimmäisessä kerroksessa.

Perehdytyskoulutuksen kautta mukaan toimintaan

Walkers on turvallista matalan kynnyksen toimintaa, joka tavoittaa kaikenlaisia nuoria.
Walkers-vapaaehtoistyöntekijä on turvallinen aikuinen, joka kohtaa nuoria ja antaa heille aikaansa.
- Aikuisten vapaaehtoistyöntekijöiden mukaan saaminen Nuoruuden Veteraaneina nuorten elämään on erinomaisen tärkeää. Wapareiden ensisijainen tehtävä on läsnä oleminen, ei niinkään nuorten auttaminen, hoitaminen tai ymmärtäminen, kertoo johtava Walkers-toimintavastaava Mauri Mujunen Aseman Lapset ry:stä.

Uusien vapaaehtoisten perehdytys eli Waparikoulutus on 11.2. Jyväskylässä. Koulutus sisältää teoriaa ja käytännön harjoittelua.

Nuorisopalvelut yhteistyöhön Aseman Lapset ry:n kanssa

Jyväskylän kaupungin nuorisopalvelut on ryhtynyt yhteistyöhön Aseman Lapset ry:n kanssa ja toimii Walkers Jyväskylän taustayhteisönä.
- Olemme erittäin tyytyväisiä ja iloisia, että Jyväskylän kaupungin nuorisopalvelut on Walkers Jyväskylän taustayhteisönä. He tuovat mukanaan vahvaa kokemusta ja ison nuorisotyöllisen toimijan vakuuttavuutta, kiittelee Mauri Mujunen.
- Yhdistämällä voimia Walkers-toiminnan kautta saadaan myös lisäresursseja toiminnan järjestämiseen ja palvelujen tarjoamiseen, iloitsee palvelupäällikkö Risto Kähkönen nuorisopalveluista.

Edellinen Walkers-toiminnan taustayhteisö Jyväskylässä, Jyväskylän Elävän Musiikin yhdistys, Jelmu ry, jatkaa käytännön yhteistyökumppanina.

Walkers-kahvila avautuu perjantaina 24.2.

Walkers-kahvila on avoinna nuorille 24.2. alkaen perjantaisin Keltinmäen nuorisotilalla kello 16-22, osoitteessa Keltinmäentie 15 D.
- Walkersissa on nuorille kahvia ja virvokkeita ilman ostopakkoa, nuorisotilan pelit ja välineet sekä rento ja mukava fiilis, kertoo vastaava nuorisonohjaaja Seppo Pohjolainen.

Walkers-kahvilan toiminta kytkeytyy tiiviisti nuorten katupäivystys Synkkiksen toimintaan.

Walkers-vapaaehtoiseksi voi hakeutua paikan päällä Walloituksen aikana lauantaina, www.walkers.fi -sivujen kautta tai puhelimitse Seppo Pohjolaiselle, puh. 040 777 7340

Walloituksen aikana Jyväskylässä on tavattavana myös Aseman Lapset ry:n toiminnanjohtaja Johanna Seppälä ja johtava Walkers-toimintavastaava Mauri Mujunen.

Lisätietoja:

Seppo Pohjolainen, p. 040 777 7340
vastaava nuorisonohjaaja, Jyväskylän kaupungin nuorisopalvelut

Mauri Mujunen, p. 040 522 6747
johtava Walkers-toimintavastaava, Aseman Lapset ry

Risto Kähkönen, p. 014 266 4246
palvelupäällikkö, Jyväskylän kaupungin nuorisopalvelut

27.01.2012 klo 10.17

 

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2007


Sivun alkuun | Tietoja sivustosta