Painovirhe
Jyväskylän kaupunki > NuortenLaturi > Painovirhe
 

Pääkirjoitus: Uusia tuulia ja yöllisiä vieraita

 Syksyn tuulet taitavat jälleen puhaltaa suomen maassa. Koulutkin pyörähtivät jälleen käytiin tuoden mukanaan jo hieman kaivatut arkirutiinit. Lehdet varoittelivat autoilijoita huomioimaan koulunsa aloittavat pikkuihmiset, mutta taas saimme kuitenkin lukea ikäviä uutisia metallin ja ihmislihan kosketuksesta.

Painovirhekin kokoontui jälleen kesälomien jälkeen. Meillekään ei ollut tiedossa hyviä uutisia. Sepänkeskuksessa oli käynyt yöllisiä vieraita. Mukaan heille tarttui videokamera ja digikamera, joka on ollut myös Painovirheen käytössä. Valitettavasti Painovirhe ei voi julkaista monimedia lehteä lähiaikoina.

Onneksi syksyssä on luvassa jotain kivaakin. Moni Painovirheen toimittaja aloittaa uudessa opiskeluahjossa, ja jopa uudella paikkakunnalla. Nyt myös sinulle, joka haluat sanoa mielipiteitäsi ääneen: Painovirhe tarjoaa paikkaa toimittajana! Sinun ei tarvitse olla edes luova, vaan kerran kuussa kokoontuva toimittajakokous kyllä auttaa alkuun. Luvassa on tietenkin myös pressietuudet. Painovirheen kokoontumisajat näet nettisivuilta. Nettisivumme uudistuvat myös lähiaikoina ja valtaan nousee uusi ja loistokas päätoimittaja.

Kikka Kupsa


Muita aiheita tässä numerossa (elokuu 2008):

painovirhe 2008