Painovirhe
Jyväskylän kaupunki > NuortenLaturi > Painovirhe
 

Kuukauden esine: Kukkaruukku


KukkaruukkuKesä on jo ovella ja monet kukat alkavat kukkia. Tällaisen kukkivan kukan voit löytää vaikka ikkunalaudalla olevasta kukkaruukusta.

Kukkaruukku voi olla tehty vaikkapa savesta tai muovista. Yleensä kukkaruukut ovat ruskean värisiä, mutta muun värisiäkin kukkaruukkuja löytyy. Kukkaruukkuja on isoja ja pieniä. Koko riippuu siitä, minkälaista kasvia kukkaruukussa kasvatetaan.

Siispä kukkaruukku on veikeä kapistus. Kukkaruukku soveltuu parhaiten erilaisten kasvien tai puiden kasvattamiseen. Eli sitä ei esimerkiksi kannata käyttää hattuna, koska se voi tuntua kovalta ja epämukavalta. Myös jos alkaa satamaan pääsi voi kastua, jos käytät kukkaruukkua päähineenä, sillä jokaisen kukkaruukun pohjassa on reikä. Reikä on sitä varten, että kasvi saa tarvittaessa juurillaan vettä reiän kautta.

Kukkaruukku on helppokäyttöinen, eikä kukkien kasvattaminen vaadi suuria älynlahjoja. Tähän puuhaan tarvitset kukkaruukun, siemeniä, multaa, astian, vettä, kastelukannun, sekä hiukan kärsivällisyyttä. Tee siis näin:  

-    Käy ostamassa kaupasta kukkaruukku ja siemeniä, jos et näitä vielä omista.

-    Laita kukkaruukkuun multaa ja painele siemenet hellästi mullan pinnalle.

-    Aseta mullalla täytetty ruukku jollekin astialle esim. lautaselle. ( Kysy ensin lupa lautasen ottamiseen.)

-    Sitten voit kastella multaa vedellä. Varo ettet kastele multaa liikaa. Kohtuus kaikessa.

-    Siementen itäminen kestää muutamia päiviä kasvista riippuen. Kun siemen on itänyt, muista kastella kasvia tasaisin väliajoin, ettei kasvi kuivu ja kuole pois.

Kukkaruukun käyttäminen ei siis ole tämän vaikeampaa, joten nyt vaan kaikki kasveja ja kukkia kasvattamaan.

Tatu Kauhanen / Painovirheen Muuramen toimitus

painovirhe 2008